perjantai 27. heinäkuuta 2012

Muuta kuin kynsiä

Päätin tähän väliin tehdä tämmöisen pienen sekametelipostauksen. Seuraavaksi postaan taas uusia kynsiä.

Oon tosi huono pitämään hiuksiani auki. Varsinkin nyt kun oon antanut hiuksieni kasvaa, niin pidän niitä tosi usein kiinni. Tykkään eniten ehkä sivuttain tehdystä ranskalaisesta letistä ja hyvin usein pidän myös jonkinlaista sivuponnaria. Päätimpä yksi päivä kokeilla tällaista helppoa kampausta, jossa hiukset ovat melkein auki, mutta ei ihan kuitenkaan. Toiselta puolelta hiukset ovat siis täysin vapaana. Tämä kampaus paljasti kivasti tuon riippuvan korvikseni.



Oon muuten tekemässä teille pienen postauksen mun uudesta ihanasta Pearl Wandista. Tein sillä yksi päivä itselleni töihin kiharata ja päätin samalla napsia muutaman kuvan blogiin. Toivottavasti tämöinen pieni hiuspostauskin kiinnostaa.

Olen muuten ihan unohtanut näyttää, mitä avokki toi tuliaisina kun kävi perhettään moikkaamassa kesälomalla. Lisäksi hän toi Kultasuklaalta kaikkia ihania makusuklaita (salmiakkivalkosuklaa!!!), mutta niistä en jostian syystä ehtinyt ottaa todistusaineistoa.. :D



Tietää, että mä käytän koruista eniten korviksia, joten sain niitä ihan kaksi paria. Oikeanpuoleisia olenkin käyttänyt jo pari kertaa.

Olen muuten löytänyt yhden uuden lemppariruuan! Mä nimittäin tykkään paljon kanasta ja oon vähän hullaantunt näihin Maggin maustepusseihin, joissa siis kana laitetaan paistopussiin ja kypsennetään uunissa. Makuja on monia ja kana on vain niiiiiin hyvää kun se valmistetaan uunissa. Tulee niin mehukasta.



Onko muita kanansyöjiä? Vai mahdollisesti kasvissyöjiä?

5 kommenttia:

  1. noi kanapussukat on kyl käteviä ^^

    VastaaPoista
  2. Kiva tietää, et muutkin tykkää. Äidin kaa hullaannuttiin näihin ihan täysin kun ekan kerran yhdessä kokeiltiin. Sen jälkeen oon aika usein kotonakin tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Lisää kampauksia vaan tosiaan! :'D
    Täytyypä joku kerta kattoa kaupassa mitä tollanen pussi pitää sisällään, voihan siellä muutakin paistaa kun kanaa (seitania tai tofua esim.) kun itse tosiaan oon kasvissyöjä:)

    VastaaPoista
  4. SaraCupCakez: No nyt on tulossa ainakin vähän niitä kiharoita, kun saan postauksen valmiiksi!

    pieni tulitikkutyttö: Noita pusseja on musta myös muulle lihalle tarkoitettuja, joten ehkä niistä joku sopii tosiaan johonkin kasvisruokaankin. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!