sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Teemaviikko: Crackle - Punamustaa

Tässä on kyllä yksi ehdoton suosikkiyhdistelmäni. Kimmeltelevä lakka sopii minusta mainiosti cracklen alle.



Idea varastettu röyhkeästi Sonnelta, jonka kynsillä nähtiin melkein saman yhdistelmä viime viikolla. :D Tai itse asiassa Sonnella oli Dependin musta lakka ja minulla siis OPIn ja Flormarilta minulla oli U24 ja Sonnella U05. Luulin aluksi, että multakin ois löytynyt tuo samainen U05, mutta en sitä sitten omistanutkaan. Mutta aika samanlainen lopputulos on, eikö? Minun lakkani on vähän punaisempi ja taittaa ehkä hieman violettiin, mutta kyllä tämä minusta pinkistä silti menee.

Ei mennyt ihan putkeen tuo lakkailu, meinaan lakkapullolle kävi näin kun kuivattelin ekoja kerroksia lakkaa... 



No, onneksi homma korjaantui kun rullasin korkin takaisin paikoilleen ja seuraavalla yrityksellä nousi sitten sutikin pullosta.

Halusin kuvata myös tuon pelkän Flormarin lakan. Se on todella herkullisen värinen. Ihanan kimmeltelevä. Ei kovin peittävä, mutta kolmella kerroksella sain kuitenkin aika peittävän lopputuloksen.



Ylemässä kuvassa näkyy hyvin, kuinka lakka siftaa siihen violettiin valon osuessa oikeassa kulmassa. Muuten lakka näyttää minusta kuvissa turhan punaiselta (kuten alla), mutta siitäpä saa taas syyttää kellertävää pöytälamppuavaloa ja pimeää vuodenaikaa.



Salamalla otetut kuvat toivat jopa paremmin lakan todellisen sävyn esiin. Minusta väri on ihana, oikeasti ehkä suosikkivärini on juurikin tämmöinen murrettu pinkki, joka menee jo vähän violetin puolelle. Semmoinen punertava violetti on ihana väri. Ja oikeastaan kaikki vaaleanpunaisesta violettiin ovat ihania värejä. Ja niitähän sävyjä multa löytyy kyllä lakoissa... :)



Parilla sanalla kehun vielä OPIn shatteria. Se vaan halkeilee minusta nätisti. Ei liian isoja lakkalohkoja tai kamalia kraatereita. Helppokäyttöinen ja laadukas mielestäni. Kyllä tästä kanantti vähän maksaa. :) Musta on semmoinen perusväri, jota on helppo yhdistää kaikkiin muihin väreihin ja kyllä musta crackle on mun mielestä aika must have. (Kauheasti mu-alkuisia sanoja..)



En tiedä saanko huomiseksi uusia lakkauksia aikaan, koska mä tykkään näistä kynsistä niin paljon! Ehkä pakko pitää pari päivää! :D

4 kommenttia:

  1. Punainen ja musta yhdessä. Toimii aina. Hienot ! :)

    Heitin siuta muuten haasteella, löydät sen blogistani :)
    http://huomennatoisin.blogspot.com/2012/01/one-lovely-blog-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mä tykkään itse tosi paljon näistä kynsistä! :) Ja täytyypä tehdä tuo haaste kun kerkiän!

      Poista
  2. oi, tää alin lakkaus on mun suosikki! :)

    http://my-little-addictions.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät, itsekin pidän paljon väriyhdistelmästä. :)

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!