torstai 5. tammikuuta 2012

Arki lähestyy

Loma alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja mullakin on edessä reissaaminen taas kotiin ja maanantaina alkaa koulu. Kävin vielä tänään pyörähtämässä keskustassa ja hankin viimeiset alelöytöni (vaatteita, ei kynsilakkoja). Niitä kuvailen sitten kotona, koska nyt on jo kaikki ostokset pakattu matkalaukkuun.

Riisuin kuusen äidin luona ja kuvasin samalla muutamia lempparikoristeitani. Nyt mulla on kyllä toivelistalla se valkoinen joulukuusi ja kaikkia söpöjä uusi kuusenkoristeita, joiden aiiheena ovat kenkä/baletti/tanssija/muffinsi/jäätelö... Mutta katsotaan, jos niitä saisin joskus hakittua. Näin joulun jälkeenhän se ois hyvä ostaa kun kaikki on alessa, mutta ainakaan vielä en ole käynyt kantamassa sitä valkoista kuusta kaupasta ulos. Mutta siis, koristeisiin.



Tuo "mekko" on mun tanssioppilailta saatu ja niin ihana, että se on saatava kuuseen tai johonkin muualle esille joka vuosi. Tämmöisiä uniikkeja koristeita haluaisin lisää.



Tällaisia koristeita ostin jouluaattona alennusmyynnistä ja hankin samoja myös hopeisina. Katselin näitä kaupassa jo täysihintaisenä, mutta en raaskinut ostaa. Onneksi niitä jäi alennusmyyntiinkin. :)



Eihän se ois mun näköinen kuusi, jos siinä ei ois peilipalloja, eihän? :D

Kävin laittamassa näin arkeen paluun kunniaksi myös hiukset uuteen uskoon. Mitään kovin radikaalia ei tapahtunut. Uutta väriä vain päähän (joka on uusi sävy minulle ja vähän vaaleampi kuin ennen) ja tasoitettiin polkka.



Parturoin myös Veetin, joka ei kyllä tykkää yhtään tuosta trimmaamisesta.



Pojasta tuli minusta ainakin ihan siistin näköinen nyt ja lenkeillä käynti on huomattavasti helpompaa, kun ei tartu lumi niin pahasti tassuihin. Ehkä musta tulis vielä koirien trimmaaja? Tai sitten ei...

Mä jouduin trimmaamaan Veetin kahdessa eri erässä (ensin illalla ja jatkoin sitten seuraavan päivänä), kun poika ei oikein jaksanut koko käsittelyä kerralla. Enkä mä viitsinyt sitä kiduttaa enempää, kun ei siitä leikkaamisestakaan oikein mitään tule, jos koira ei jaksa pysyä paikallaan. Paikallaan kun ei jaksa olla loputtomiin. Otin ekana tassut ja mahan ja jatkoin sitten päätä ja selkää seuraavana päivänä. Aika rankka kokemus tuo trimaaminen oli taas, mutta palkintona on helpomppihoitoinen turkki. Alta näkee, mite Veeti simahti kun päästin sen pois mun saksien käsittelystä (ekana iltana kun selässä on vielä ylimääräistä karvaa). Ensi kerralla Veeti pääsee kyllä ammattilaisen käsittelyyn. Pitää selvittää, missä ois lähellä joku hyvä ja halpa trimmauspaikka.



Tässä on myös kuvaa ekan illan jälkeen siitä karvamäärästä, mikä koirasta lähti. Seuraavana päivänä saksin vielä samanmoisen määrän karvaa pois. :)



Unohdin muuten mainita tuossa blogia koskevassa postauksessani, että nyt olen ihan oikeasti aikeissa pistää arvontaa pystyyn hyvin pian! Olen siitä jo kauan puhunut, mutta en ole saanut toimittua sen suhteen. Mutta nyt on palkintojakin jo kasassa ja pian koetan saada arvonnan käyntiin. Mitään kovin massiivista palkintoa ei nyt ole näin ekaan arvontaan luvassa, mutta jotain kynsijuttuja toki. :) Eli pysykää kuulolla.

Kiitos kun olette vastailleet tuohon kyselyyn ahkerasti. :)

2 kommenttia:

  1. Konadit oli siellä ihme piilopaikassa, löysin ne itsekin ihan vahingossa. Mukava kuulla, että kivoja lakkoja on sentään löytynyt ! :)

    Siun uus tukka on muuten upea ! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, kiva kuulla että on hienot hiukset nyt! Itsekin tykkään kyllä paljon kun oli jo se edellinen väri tosi haalistunut.

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!