torstai 19. tammikuuta 2012

Teemaviikko: Crackle - Pastellivärejä

Tämmöisillä välineillä lähdin nyt toteuttamaan kynsiä. Kuvasta puuttuu vihreä koristelulakka ja perhosfimot, koska keksin ne vasta kun olin jo lakkailua aloittanut.  En muistanut aluksi, että minulla on sopiva vihreä koristelulakka tähän ja fimojen lisäyksen keksin tosiaan kesken lakkauksen. Aluksi oli tarkoitus koristella vain viivoilla ja palloilla graffittilakan lisäksi.



Bongasin tämmöisen vaaleanvihreän ja vaaleanpunaisen yhdistelmän joskus täältä blogista ja sen jälkeen on jäänyt semmoinen fiilis, että pakko päästä testaamaan omiinkin kynsiin. Lähdin koristelemaan kynsiä muullakin kuin vain graffittilakalla, vaikka en tiennyt yhtään onko lopputulos kiva vai aivan liian sekava.



Tuo väriyhdistelmä oli minusta kamalan söpö! Siksi keksin kaivaa perhosfimot vielä esiin, koska ne sopivat mielestäni tähän lapsekkaaseen lakkaukseen. Viivojen sopivuudesta lakkaukseen en nyt oikein tiedä, mutta nuo perhoset olivat minusta oikein mainiot.



Tuskailin taas aika paljon, kun en meinannut millään saada hyviä kuvia kynsistä (taaskaan). Vietän kaiken valoisa ajan vuorokaudesta koulussa tai töissä, niin kynsiä on tosi tustkaista kuvata. Nytkin olin ottanut jo kymmeniä kuvia ja siirtänyt ne koneelle, kun huomasin niiden olevan ihan huonoja. Hyvä etten ollut jo lakannut kynsiä uudelleen. Ei siinä muu auttanut, kuin ottaa parikymmentä kuvaa lisää, kun kynsilakanpoistoaine odotti jo pöydällä ja uusia kynsiä olisi pitänyt jo tehdä. Ja siltikään en saanut ihan semmoista lopputulosta kuin olisin halunnut. Salama söi värejä ja ilman salamaa oli liian pimeää tai keltaista tai tärähtänyttä jälkeä.



Onnistuin tuota nimetöntänikin vähän kolhimaan ennen näitä toisen setin kuvia kun lakat olivat olleet jo pari päivää kynsissä. Hyvin nämä lakat kyllä pysyivät. Fimotkaan eivät irronneet tai alkaneet törröttää mistään kulmasta vielä. Ehkä siitä kuuluu kiitos kunnon kerrokselle Seche Vitea? Se on muuten hyvä pikakuivattaja! En ole yhtään harmissani, että olen se ostanut. Antaa nätin kiiltävän pinnan ja kuivattaa paksummankin lakkakerroksen nopeasti. Enää ei ruttaannu kynnet, vaikka tekisi lakkauksia juuri ennen nukkumaanmenoa. Hajuhan on aika voimakas, mutta mä oon tottunut noita kynsilakkoja haistelemaan...



Isadoran vaaleanpunainen graffittilakka on muistaakseni ensimmäinen tai ensimmäisiä graffittilakkojani. Se on hyvä ja pidän todella paljon väristä. Sitä voi yhdistellä hyvin moneen väriin. Eikä lakka ole paksuuntunutta vielä, vaikka pullo on ollut auki jo pitkään. Lopputuloskin on minusta kivan näköinen, halkeiluja tulee sopivasti kynsiin. Graffittilakka on jälleen aivan lyhyillä vedoilla tuputeltu kynnelle, niin sain lakan halkeilemaan enemmän.



Kyllä näistäkin kynsistä tuli kehuja koulussa, vaikka itselläni oli vähän ristiriitaiset fiilikset näistä. Pitäisi ehkä koettaa vielä jotain toista lakkausta, johon lisään vain noita perhosfimoja. Tai jotain muita sävyihin sopivia fimoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!