perjantai 20. tammikuuta 2012

Teemaviikko: Crackle - Graffittilakat

Tänään saatte nyt tyytyä tämmöiseen postaukseen, joka esittelee kaikki halkeilevat lakkani. Huomenna on sitten luvassa taas uutta lakkausta.

Kyllähän näitä on kivasti kertynyt, vaikka en jotenkin ole mielestäni näitä erityisemmin kokelmiini haalinut. Perus värit musta ja valkoinen ovat ehdottomat lempparini, koska ne ovat niin käytännölliset. Kolmas lempparini on ehdottomasti tuo Isadoran vaaleanpunainen lakka, jota on käytetty paljon. Myös hopea & kultainen ovat minusta aika käyttökepoisia värejä. Nämä kaikki edellä mainitut on minusta suht helppo yhdistää eri väreihin.



Ylärivi:
Sinan kaksi valkoista aluslakkaa ja niihin sitten värilliset lohkeilevat lakat oranssi ja violetti. En ole vielä ehtinyt testata lakkoja, mutta tällä teemaviikolla nekin pitäisi saada kyllä testiin! Ostin Cesarsin alesta.
W7:n kultainen ja hopea lakka tuli hankittua, kun metsästin itselleni OPIn silver shatteria, enkä onnistunut mistään saamaan. Hieman yllättäen kultainen on ollut ahkerammassa käytössä.

Alarivi:
Isadoran vaaleanpunainen lakka.
Kaksi OPIn todella hyvälaatuista shatteria (kyllä, OPIlla, nämä on nimetty shattereiksi). Nämä lohkeilevat todella kauniisti!
Valkoinen Rimmelin crackle, joka oli tosiaan mielestäni ihan hintansa veroinen. Tämä on uusin tulokas.
Viimeisenä kaksi Flormarin graffittilakkaa, keltainen japunainen. Punaisen ostin itse ja keltaisen sain äidiltä lahjaksi, kun puhuin semmoisen haluavani. Tahdoin testata keltaista pinkin päälle. :D Kuvasta muuten puuttuu vielä arvonnassa voitettu vihreä Flormarin lakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!