lauantai 20. elokuuta 2011

Tilauksien esittelyä vihdoinkin!

OMG! Taas on lukijamäärä noussut! Kiitos siitä, toivottavasti pysytte blogin parissa! Pakko kai kohta alkaa oikeasti jotain arvontaakin väsäämään..?

Nyt tämä jo monta päivää sitten lupaamani postaus! Nämä kaikki ihanaiset yknsijutut ovat kotiutuneet jo alkuviikosta, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kuvattua näitä ja koneelle lataamisessakin kesti. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Odotin siis yhteensä kolmea pakettia.

Edetään ihan saapumisjärjestyksessä.Maanantaina sain kokonaista kaksi pakettia.



Harmaasta laatiksota löytyi ensimmäiset Huuto.Net:n kautta löytämäni lakat.

Hankin muuten Huuto.Net:n kautta muutaman muunkin lakan, mutta ne pistin kaverin noutamaan Hämeenlinnasta, joten en ole täysin varma, koska ne löytävät tiensä minun luokseni...



Toinen lakoista on jo aiemmin blogissani eisintynyt ihana vaaleanpunainen Color Clubin Yum Gum. Toinenkinlakka oli samaa värimaailmaa, eli vaaleanpunainen, mutta metallinen. Kyseessä oli GOSHin Metallic Purple. Alla vielä kuva lakoista ilman suojamuoveja. Nämä ovat kummatkin aivan ihania!



Ja toisen paketin kimppuun. Se tuli Cesarsilta. Heillä on tunnetusti hyvin nopea toimitus. :) Tuli tilattua aika paljon kerralla...



Paketista paljastuu seuraavia tuotteita...

Konadin lakat olivat tarjouksessa, joten niitä tilasin kaksi. Olisin halunnut tilata enemmänkin, mutta päätin vähän hillitä itseäni. Kultainen ja pastelli violetti.



Konadin tuotteista myös laatat olivat tarjouksessa ja niitä tilasin neljä lisää. Tilasin laatat M81, M77, M73 ja M35. Laatat ovat kyseisessä järjestyksessä alla olevassa kuvassa.



Ja sitten ne iiiiiiihanat Color Clubin lakat! Katsokaa nyt näitä herkullisia värejä! Turn the Other Chic oli tarjouksessa, Fashion Addict on jo pitkään himotuttanut minua ja Ultra Astral on aivan älyttömän ihana pinkki. Näistä olen soooo happy! a tahdon lisää tämän merkin lakkoja!



Seuraavana päivän ovikello soi aamulla ja siellähän se kolmas puuttuva paketti minua odotti.

Mikään ei ole muuten niin ihanaa kun saada monena päivänä peräkkäin kivoja pikku paketteja postissa! Kyllä oli taas mietä ylentävää kun tämmöisiä ihanuuksia sateli postiluukusta. :D Pitäis useamminkin tilata jotain! (Joo ei tod, koska nytkin tää käy jo liikaa kukkarolle...)

Paketin sisältö oli tämmöinen:



Tilaukseni tuli Sanna Tara Nail Art & Beauty Studiosta! Tilasin paljon kaikkea alessa olevaa. Ja tarkoituksenani oli saada ostosten loppusumma ylittämään sen 15e, jotta saan jotain kivoja kylkiäisiä. :)

Alla ensin lakat tarkemmassa esittelyssä.



Nuo koristelulakat olivat positomyynnissä, vain 0,20e hintaa kappaleelta! Harmi, kun värejä ei ollut enempää, mutta eipä ollut valmiiksi kumpaakaan väriä minulla. Musta lakka on mattalakka, ainakin nettisivun mukaan. En ole vielä testannut. Mulla kun ei ole kunnon perus mustaa lakkaa, vaan kaksikin sellaista hohtavaa/metallsita mustaa, niin aattelin nyt kokeilla tätä.



Tilasin erilaisia glittereitä, kun tarjouksessa olivat. Nämä maksoivat muistaakseni 0,60-0,90e kappaleelta. Vaaleanpunainen taisi olla normihintainen, eli 1e. Pari glitter diamondia ja kolme glitter dustia. Alla glitter diamondit kuvattuna vielä uuden dotting toolini kanssa.



Valikoimassa oli pinkki dotting tool ja nyt se oli pakko saada! Mimaxista kun nuo vaaleanpunaiset oli loppu sieltä tilatessani aj jouduin ottamaan vaaleansinisen. Tuossa vaaleanpunaisessa on vielä sopivasti hieman eri kokoa nuo kärjet kuin siinä sinisessäni.

Tilasin pari tarra-arkkia, koska tykkään koristella myös niillä kynsiä. Olen noista tarroista innostunut viime aikoina taas enemmän. Ja erityisesti haluaisin noita mustia tarroja lisää. Muutama tosi kiva arkki oli loppu, mutta niitä voi sitten tilailla ensi kerralla...



Tilasin vielä pari Konadin laattaa lisää, kun ne olivat melkein saman hintaisia kuin Cesarsin alessa. Taisin näistä nyt muutaman sentin enemmän maksaa, mutta en paljoa. Toista näistä laatoista (M83) ei mielestäni edes löytynyt tilaushetkelläni Cesarsin valikoimasta. Laatat ovat siis M83 ja M40.



Lopuksi vielä esittely mun kaupanpäällisistä! Sain tosi kiavn väriset glitterdustit ja vielä kivan kasan erilaisia timantteja!



Tilasin nyt ensimmäistä kertaa tuolta Sanna Taran kautta ja varmasti tulen tilaamaan toistekin. Meinaan esim Konadin laatat ovat tuolla halvempia kuin Cesarsilla normaalisti. Tosin valikoimakin on paljon pienempi. Ja jos innostun noista glitterdusteista, niin niitä varmasti tilaa lisääkin... Kaikissa eri väreissä! :D

2 kommenttia:

  1. oiiii miten ihanat tilaukset! :) Ja tosimakeet konad laatat! Ja vaikka sanna taran konad valikoima on vielä aika suppea, niin mitä enemmän kysyntää ja asiakkaita on, sitä isommaksi se luultavasti kasvaa! :)

    VastaaPoista
  2. Itse ihastuin erityisesti noihin erilaisiin korukuvioihin, joita oli useammassakin tilaamassani laatassa ja noita kokokynnen kuvioita oon nyt innostunut hankkimaan, varsinkin jotain erikoisempia. M35 tuli otettua tuon keijun takia ja M83 tuon kissan takia. Vielä kun pääsis noita kokeilemaan! Nyt on tosi paljon kaikkia laattoja, joita en ole ehtinyt vielä edes testaamaan.. Eli Konadeilla leikkimistä tiedossa.. :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!