lauantai 27. elokuuta 2011

Koska naisella on liikaa kenkiä?

Tästä on jo aikaa, kun shoppailin vähän uusia kenkiä (ja muutakin). Olin käymäsä Kouvolassa ja koska tavaraa oli muutenkin niin paljon matkassa mukana, niin jouduin jättämään kengät Kouvolaan ja odottelemaan vähän päälle viikon, että ne tulevat perässä. :D No, nyt ovat kengät kotiutuneet ja esittelempä niitä teillekin. Kaikki kengät olivat muuten alessa!



K-Kengästä löytyi kympillä söpöt Topwayn balelrinat. En voinut jättää ostamatta, näille löytyy varmasti käyttöä. Varsinkin kun mun monet mun ballerinat alkaa olla jo tosi kärsineitä, kun olen käyttänyt niitä niin paljon.



Samasta paikasta otin vielä tämmöiset Tangon saapikkaat, jotka pääsevät varmasti paljon käyttöön ihan koulussa ja muutenkin arkena. Mulla on hyvin samantapaiset pidempivartiset, mutta nää on musta arkisemmat, kun pituus ei ole niin huima. Väri on tumma harmaa ja ne pidemmät on mustat. Eli ovathan nämä tosi erilaiset. Materiaalikin on ihan eri. Kyseessä oli viimenen pari hyvällä alennuksella, sillä kengät olivat eri kokoa, mutta minua ei häirinnyt yhden koon ero. Onhan mun jalat oikeastikin erikokoiset, noin puolella koolla ja muutenkin mulle sopivin kengän koko olisi 39,5.



Veetikin yritti kovati mukaan kuvaan...

Näitä O.I.S:n ruusukenkiä katselin jo Ideaparkissa, kun alea oli huimat 60%. Olisin ostanut, mutta ei ollut sopivaa kokoa. Nyt oli sopiva koko ja pakkohan nämä oli ottaa mukaan. Aleksi 13 tarjosi muitakin hienoja kenkiä hyvään alehintaan, joten toinenkin pari tarttui mukaan.



Nämäkin ovat merkiltään O.I.S ja hintaa jäi about 20e alen jälkeen. Enpä ole tainnut ennen mitään vihreitä kenkiä omistaa, mutta näissä oli tosi kivamalli ja ainakaan ei ole ennenstään ihan samanlaisia kenkiä. Tosi tukevat jalassa, joten näitä voisi pitää ihan koulussa ja arkena muutenkin.

Ostinhan mä muutakin kuin kenkiä, pitkästä aikaa myös koruja ym.



H&M:ltä löytyi henkselit yhdellä eurolla! Mä oon pitkään haaveillut jostain vaatteesta, jossa on henkselit. Esim semmoinen lappuhaalari tai hameversio siitä olis aika ihana... Eiköhän näille käyttöä löydy sen euron edestä. Seppälästä ostin eurolla tuon rusetin, joka on siis kaulakoru. Aika söpö mielestäni. Ostin myös hiuspannan (maksoin noin 7e), kun lyhyiden hiusten kanssa ois kiva käyttää jotain pantoja, eikä mulla niitä paljoakaan ole. Melkein aina kun hiukset on auki, niin pannoilla saa vähän erilaista ilmettä.



Kävin myös Gina Tricotin valikoimaa läpi, mutta vaatteita ei sieltä tarttnut mukaan. Otin sen sijaan tuollaisen vaalean kaulahuivin, joka on siis ommeltu päistä kiinni, eli se pujotetaan kaupaan, eikä tarvitse solmia. Oon himoinnut jo piktään tuommoista kaulahuivia ja tekis mieli ostaa samanlainen jossain muussakin värissä... Alesta ostin tuon rusetin, joka on hiuskoru/rintaneula. Hintaa tais olla 1,95e. Sain myös vihdoin hankittua kuivashampoota, joka on kyllä yksi maailman parhaita keksintöjä ja toimii lyhyissä hiuksissani mainiosti. Nyt ei ole pakko pestä hiuksia enää ihan joka päivä. Anttilassa oli Alessa tuo Biozell. Purkki on aika pieni, saa nähdä kauanko tämä kestää. Laatuun olen kuitenkin tosi tyytyväinen, testattua on tullut jo useasti.

Loppuun vielä Seppälän vaateostokseni.



Vihreä hame reenikäyttöön, nyt voin ottaa sen sinisen H&M:n hameen ihan arkikäyttöön hyvällä omallatunnolla. Tämä oli alessa, oisko ollut 2e?



Siniset legginsit myös kouluun reeneihin ja alesta nämäkin. Euron vai kaksi maksoivat...



Söpö kukkapaita sattui silmään alerekissä ja hintakaan ei päätä huimannut. maksoin tästä noin 5e. Hihat sai kivasti ylös nappikiinnityksellä ja alla siitä tarkempaa kuvaa.



Ainoa normaalihintainen ostokseni oli alla oleva neule, joka oli niin kutsuvan värinen ja mallinen, että tiesin sen ostavani,hinnasta riippumatta.



Pääntien napitus oli miusta ihana ja materiaali oli pehemeää. Helppo yhdistää vaikkapa nyt vaaleisiin farkkuihin. Hintaa tällä oli se vähän päälle 20e.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kenkiä oot löytäny ! Etenkin nuo ensimmäisen kuvan ballerinat :)

    Hienoa, että hankit sen. Koska ei niitä glitterlakkoja vaan voi olla liikaa ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ballerinat ovatkin olleet jo käytössä useampaan kertaan. :) Harmaat saapikkaat pääsevät varmasti käyttöön heti kun ilmat taas vähän viileenvät.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, se on päässyt jo paljon käyttöön ja saanut paljon kehuja! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!