keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sinan crackle testissä

Pääsin vihdoin testaamaan Sinan crackleja, joita olen hankkinut pari kappaletta jo kauan aikaa sitten. Nämä ovat siitä erikoisia, että toimivat vain omalla pohjalakallaan. Sinänsä vähän epäkäytännöllistä? Pohjalakka on valkoinen ja cracklet eri värisiä. Itselleni hankin testiin oranssin ja violetin. Bongasin kyseiset lakat Charming Nailsista ja ihastuin lopputulokseen, joka ei ollut mielestäni ihan perinteinen crackle. Sitten satuin bongaamaan lakat Cesarsilta alesta, joten halusin päästä näitä testaamaan. Kyseiset lakat ovat muuten tälläkin hetkellä poistomyynnissä Cesarsilla, jos haluat hankkia omaksesi. Vielä ehtii! :)

Ja näin se lakkailu sitten eteni:

Ensin levitin valkoisen pohjalakan. Jouduin laittamaan parikin kerrosta, kosak lakka oli aika ohutta ja raidoittui yhdellä kerroksella aika paljon. En onnistunut kovin siististi lakkaamaan, jotenkin oli aika sotkuista puuhaa, kun yritin saada tasaisen lopputuloksen. Toisaalta, eihän tuo valkoinen paljon edes näy lopputuloksessa, että en tiedä teinkö vähän turhan tarkkaa työtä?



Sitten vain värilakkaa päälle. Värilakka oli yllätyksekseni kovin vetistä ja joidenkin kynsien kohdalla mielestäni valkoinen jäi paistamaan vähän turhan paljon alta. Levitys oli siis hieman haastavaa. Toisiin kynsiin sain vaihvemman värin ja lakkaa paksummin. Kun tämmösitä lohkeilevaa lakkaa ei voi oikein levittää useampaa kerrosta päällekäin, niin pitäisi heti saada tarpeeksi paksu lopputulos.



Lakka lähti lohkeilemaan aika hitaasti. Tuli jo hetkittäin olo, että eikö tämä lohkeilekaan, mutta olin vain liian malttamaton. Yllä ja alla näkyy hyvin se, miten eri tahtiin kynnet lohkeilevat. Mutta lopputulos oli minusta hienon näköinen, jos lohkeiluja sattui tulemaan paljon yhdelle kynnelle. Hyvä esimerkki on alla olevassa kuvassa keskisormi, minusta se on todella onnistunut!

Alla olevassa kuvassa näkyy myös peukalossa tuommoinen klimppi väriä, joka johtui kai lakan vetisyydestä. En saanut sitä tasaisesti levitettyä.




Klimppi jäikin vähän hassusti koholle kynnelle, eikä oikein lohkeillut.  Se alkoi oikeasti kohota kynneltä ja muodostaa semmoista pientä palloa tuhoon kynnen pinnalle. :D Painelin kohoumaa hieman varovasti sormella ja lakka painuikin jonkin verran kasaan, jonka jälkeen se hieman lohkeili. Keskelle sormea jäi edelleen pieni pallon muotoinen kohouma, jonka lopulta lakan kuivuttua rapsutin varovasti irti.



Toisen käden kohdalla ei tullut samanlaisia kohoumia, mutta lopputulos oli aika erilainen eri kynsissä. Esimerkiksi keskisormeen ei tullut keskelle kynttä kuin pari halkeamaa. Tämän käden kynsistä kivoin on minusta ehkä etusormi.



Kuvasin seuraavana päivänä vielä kummankin käden luonnonvalossa valmiina. Kuvista näkyy, että monesta kynnestä tuo violetti väri on vähän vetäytynyt kärjistä. En tiedä onko se vain tuosta cracklesta johtuvaa, vai olisko Seche Vitellä osuutta asiaan. Kynsillä oli meinaan todella monta kerrosta lakkaa ja oli pakko laittaa pikakuivattajaa päälle, että uskalla edes jotenkin nukkua. Kyllä vähän jännitti herätä aamulla ja katsoa, onko lakat ihan rutussa. Mutta eivät ne onneksi olleet.



Yllä vasen ksäi ja alla oikea. Oikean käden kuvassa näkyy aika selvästi väriero kynsien kesken, koska niissä on aika eripaksuiset kerrokset lakkaa. Mielestäni nuo tummemman violetit (siis apksumpi kerros) ovat kauniimpia, mutta jännästi keskisormi on lohkeillut tosi paljon ja etusormi ei taas melkein yhtään.



Tämän lakan käyttö tuntuu siis vaativan vähän harjoitusta, ainakin tasaisen lopputuloksen haluavalle. Toisaalta ma tykkään kyllä tuosta lopullisesta jäljestä tosi paljon. Halkeilee tosi kauniisti! Sain näsitä myös kehuja koulussa, että eivät nämä sitten ainakaan kamalan epäonnsituneet voineet olla. Otan varmasti pian testiin sen oranssin vastaavan lakan ja toivon, että harjoitus tekee mestarin. :) Nämä lakka lähti kyllä aika pian rapisemaan kynsistä, joten lakakus kestää hyvänä maksimissaan pari päivää, vaikka pikakuivattajaa laitoinkin päälle. Toisaalta, sittenhän voi lakata kyntensä uudelleen. :)

Pakko muuten kerrankin kehasita, että mullapa mätsäs kynnet vaatteisiin! Tosi harvoin käy näin, mutta nyt oli violettia sekä vaatteissa että kynsillä.



Enpä muista nyt ihan varmasti ulkoa kaikkien vaatteiden merkkejä, mutta tarkistan ne kotiin päästyäni ja korjailen sitten tähän.

poolo H&M
neuleliivi H&M
shortsit H&M
legginsit Doogood
kengät DLS
villasukat tutun kutomat



Korvissa roikkuu muuten violetit kynsilakkapullokorvikset! Ostin ne Mirjalta ja tykkään näistä kyllä paljon. :)

Onko jollain muulla kokemusta Sinan crackleista? Mitä tykkäsitte tämän lakan halkeilutyylistä? Minusta se on selkeästi vähän erilainen verrattuna "tavallisiin crackleihin".

6 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä cracklea mun mielestä, vähän vaihtelua niihin muihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen, että on nää musta selkeästi erilaisia ja ihan piristävää vaihtelua. :)

      Poista
  2. Ei oo kokemusta näistä mutta kyllähän tuo halkeilutapa on erilainen ja kaunis =) Minä vaan oon aina ajatellu näiden olevan juurikin epäkäytännöllisiä kun vaativat alleen oman lakan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin vähän harmitti, ettei nämä toimi kuin omalla pohjalakalla, mutta päätin sitten tilata pari eri väristä halkeilevaa lakkaa, niin saa vähän vaihtelua. :)

      Poista
  3. Omituisen näköstä craclee. :o Kaikki mun crackle lakat mitä omistan , on sellasia et ne halkeilee oikein kunnolla ja on sellasia pehmeen näkösiä kynnellä, tai sillai. :DD
    ps. tervetuloo tsekkaan myös mun blogia ;p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Sinan craclet on tosiaan ihan erilaisia, kuin muiden merkkien. Nämä tosiaan toimivat vähän eri tavalla, eivätkä toimi kuin omalla pohjalakalla. Kivaa vaihtelua ovat kyllä. :) Ja käyn varmasti vilkaisemassa blogiasi.

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!