sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Uusi lempparilakka!

Voi että mä tykkään tästä lakasta! Kyseessä on siis Color Clubin Amp'D Up, joka on neon tumma oranssi lakka. Nyt löytyi kyllä ehdottomasti mun yks lempparilakka. Oon kyllä tätä jo aiemminkin vähän hehkuttanut, mutta nyt pääsen vasta postaamaan kuvia lakasta koko kynnellä pelkältään.



Ryntäsin äkkiä ottamaan kuvia lakasta kun olin sitä saanut kynsille, että ulkona olisi edes vähän luonnonvaloa. Alla olevaan kuvaan sain mielestäni aika hyvin lakan todellaisen värin. Lakka kuivuu mataksi, kuten nuo neot yleensäkin, mutta itse laitoin seche viteä päälle, niin pinnasta tuli kiiltävä.



Sitten siirryin takaisin sisätiloihin ja koristelin kynnet vielä tarroilla. Kun halusin tarran joka kynteen, niin tässä meni melkein koko arkki. Valitsin mustia tarroja, koska mielestäni ne toimivat hyvin näin kirkkaalla pohjalla. Tarroista pari oli jo arkilla (?!) haljennut kahteen osaan, mutta sain ne silti taiteiltua kynnelle ihan nätisti. Vain yhden tarran kanssa oli vähän ongelmia, kun se tahtoi lähteä reunoista rullautumaan päällyslakan laiton jälkeen, kun oli useammassa osassa.



Tarrojen lisäämisen jälkeen oli tietenkin jo auttamatta pimeää ja jouduin ottamaan kuvat sisätiloissa keinovalossa. Vähän on siis vääristynyt tuo oranssin sävy kuvissa.



Tarrat pysyivät lopulta kynsillä hyvinä monta päivää. En olisi millään raaskinut ottaa näitä lakkoja pois, mutta kun kärjissä alkoi näkyä kulumisen merkkejä, niin pakkohan se oli. Sain paljon kehua näistä kynsistä, jopa meidän jazzope kehaisi mun kynsiä yhdellä tunnilla. :D

Loppukevennyksenä taas tämmöinen juttu ihan jostain muusta. Satuin bongaamaan, että Pirkalta löytyy nykyään myös mutakakkua! Mä tykkään ihan näistä kaupasta valmiina saatavista, vaikka tietenkin semmoinen itsetehty ois paljon parempaa.



Oon aikaisemmin ostanut Frödingen mutakakkua, mutta tämä Pirkkahan on paljon halvempaa! Eli nyt voi paremmalla omalla tunnola herkutella. :) Maku oli vähintään yhtä hyvä kuin Frödingen vastaavassa ja ulkonäöltäänkin olivat hyvin samanlaiset.

8 kommenttia:

  1. Tuo Pirkan mutakakku on niiiin hyvää! Ja hintaakin peräti kolme euroa... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sen hinnan takia mä tosta suorastaan riemastuinkin, kun Frödingen vastaava on ollut musta aina vähän kallis, eikä raaski siksi ostaa. Mutta kolme euroa ei ole paha hinta tuosta herkusta! :)

      Poista
  2. Sut on haastettu! :)
    http://justcolouring.blogspot.com/2012/02/haaste-kynsilakat-top10.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva! Käynkin kurkkimassa millaisesta haasteesta on kyse. :)

      Poista
  3. Vau hienot oranssit, tommoset pirteen väriset kynnet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin pidän näitä tosi pirteinä! Jotenkin aina piristi kun näitä katsoi. :)

      Poista
  4. Ihanat oranssit kynnet, ihanan rajun oranssi to CC.

    Ja voi nam, mutakakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oranssia lakkaa tulee kyllä käytettyä varmasti paljon kesällä! :) On niin ihanan piteä!

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!