sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kaikki lakkani

Mä oon jo aikoja sitten kuvannut kaikki kynsilakkani teille. Tai ainakin mä yritin kuvata. Mulle ehdotettiin jo aikoja sitten, että mun pitäis tehdä tämmönen postaus. Ja nyt se vihdoin on täällä! Tosin esim. perjantaina postiluukusta kyllä tipahti muutama uusi lakka, että tämä on jo vähän vanhentunut nyt, mutta ainakin tästä saa jonkinlaista kuvaa siitä, millainen kokoelma mulle on kertynyt. Ja tämän jatkoksi aion tehdä oman välilehden, johon listaan kaikki lakkani ja toivottavasti saan sinne kuvattua jossain vaiheessa lakat merkeittäin. Ja sitä ois tarkoitus päivittää mahdollisimman usein, että pysyn paremmin ärryillä montako lakkaa mulla on jo mitä kaikkea omistankaan.

Tässä vaiheessa tietenkin herää kysymys, miksen siis ole postannut näitä kuvia jo aiemmin? Nokun tässä kun oli vähän mutkia matkassa... Lajittelin lakat värien mukaan ja sitten aina unohdin jonkun lakan jostain kuvasta ja sit piti ottaa kuva uusiksi. Ja lopulta mulla oli kymmenittäin kuvia, joista en enää muistanut, mitkä on niitä lopullisia ja mistä kuvista puuttuu lakkoja. :D Eli ei mennyt homma ihan putkeen. Mutta mä nyt lopulta kuitenkin päätin tehdä tän postauksen, kun kerran kulutin niin paljon aikaa näiden pullojen kuvaamiseen. Onhan se ihan kiva kartoittaa, mitä kaikkea multa löytyykään. Ja tää postaus on hyvä muistutus mulle itselleni, ettei niitä lakkoja oo ehkä pakko ostaa joka käänteessä lisää, koska onhan niitä jo aikapaljon kotona. Ihan rehellisesti voin kyllä sanoa, että pikkaisen järkytyin kun tajusin, että näitä on jo näin paljon. :D Hups.

Ja hei, tässä vaiheessa voitte vielä heittää arvauksen, että minkä värisiä lakkoja mulla on eniten? Entä vähiten? Vastaukset näette sitten alta...

Ensin kaikkia "erikoislakkoja".

Konad:
Päällyslakka ja eri värisiä leimauslakkoja. Mainittakoon, että kokoelmastani uupuu vielä ehdottomasti punainen ja sen olen ehkä hankkimassa piankin, kun Cesarsilla olisi nyt alessa.



Cracklet, graffitit, shatterit, ne halkeilevat lakat siis:
Tosin tästä jäi sitten uupumaan se vihreä, jonka sain arvontapalkintona tammikuussa.



Alus-, päällyslakat ja pikakuivattajat:
Näistä Sally Hansenin ja Trindin pikakuivattajat lähtivät roskiin, koska ovat jo ihan lopussa ja kuivuneita.



Koristelulakat:



Glitterlakat:
Nämä oli jopa vaikea saada yhteen kuvaan. :D



Sitten ihan perus lakkoja suurin piirtein väreittäin lajiteltuna.

Keltaisia lakkoja, joita mun kokoelmista löytyy kaikkein vähiten. Tosin jos tähän lisättäisiin vaikkapa kultaiset, niin sittenhän näitä olisi jo enemmän.



Oransseja lakkoja on vain hieman enemmän. Tosin tähän kuvaan olisi voinut lisätä muutaman lakan, jotka nyt kuvasin valkoisten kanssa samaan kuvaan.



Sitten ruskeita ja erilaisia metallisia lakkoja (kultaista ja pronssia). Tämä on aika sekalainen seurakunta. :)



Seuraavaksi valkoisia lakkoja ja muutama tuollainen nude tms vaalea lakka, jotka voisi laittaa myös esim ruskeisiin tai oransseihin. Niin ja tuo Lumenen glitter, joka unohtui glittereiden joukosta. :D



Seuraavaksi mustia, harmaita ja hopeita lakkoja. Ja yksi valkoinen, joka unohtui edellisestä kuvasta.



Vihreät lakat. Näitä on kertynyt yllättävän paljon, koska muistan joskus kirjoittaneeni, että vihreitä lakkoja mulla on tosi vähän.



Sinset lakat niin ikään ovat lisääntyneet hyvin. :) Tässä mukana myös turkoosit.



Sitten seuraavaksi iso ryhmä, nimittäin violetit lakat. Ja näitä mä tahtoisin ostaa ihan koko ajan vaan lisää.



Eniten mulla on kai erilaisia punaisia lakkoja, jos niitä ei jaotella erikseen puanisen eri sävyihin. Mä tein nyt niin, että laittelin punaiset kuviin suunnilleen punaisiin, vaaleanpunaisiin ja pinkkeihin, koska eivät nämä olisi mahtuneet yhteen kuvaan. Mutta kyllä tuossa puaniste joukossa on nyt vähän pinkkejä ja vaaleanpunaisiakin.

 





Siinä ne kaikki nyt sitten olivat! :) Toivottavasti oli ihan mielenkiintoinen postaus. En nyt alkanut luetella jokaisen lakan nimeä erikseen, sillä ne löytyvät kyllä kohta omalta sivultaan.

Loppuun vielä pari upeaa kappaletta artistilta, joka lähti aivan liian aikaisin.





R.I.P. Whitney.

4 kommenttia:

  1. sinulla on ihanan monta glitterlakkaa oi nam!! ehkä sinäkin pidät nyt kynsilakkaostolakon ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on vähän noita glittereitä kertynyt. :) Ja pari lisääkin hankin juuri, hups! :D Mutta pidin mäkin tammikuun lakkoa lakkojan ostosta ja aion kyllä jatkossa miettiä tarkkaan uusien lakkojen hankintaa. Jos vaikka joka toinen kuukausi pitäis aina lakon? Välillä vaan tulee noita hyviä tarjouksia, joita on mahdotonta vastustaa. :)

      Poista
  2. Kiva nähdä tää koko kokoelma ! :) Ihanan paljon noita erisävyisiä punaisia ja glittereitä ;D Tuolta löytyi muutama sellainen, mitkä voisin huolia omaankin kokoelmaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oli kiva postaus! :) Mä taidan tosiaan tykätä aika paljon glittereistä ja punaisen eri sävyistä. Vaikka viimeaikoina oon kyllä yrittänyt hankkia paljon sellaisia uusia värejä itselleni ja olen siinä kyllä onnistunut, kun noita vihreitä, oransseja, keltaisia ja sinisiäkin lakkoja on tullut hankittua paljon lisää. Mutta ei noita punertaviakaan voi oikein vastustaa, kun ne on niin ihania. Aina välillä löytyy joku, mikä on pakko saada. :D

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!