perjantai 3. helmikuuta 2012

Paluu ajassa taaksepäin (Kälviä!)

Täytyy tähän ihan alkuun jakaa yksi hyvä linkki! Täältä voi meinaan ladata ilmaista balettituntimusaa! Itselleni tämä oli ainakin erittäin mieluinen löytö, koska nuo balettituntilevyt ovat älyttömän kalliita ja kyllähän sitä kyllästyy, jos tekee aina sarjoja vain samoihin musiikkien monta vuotta peräkkäin!

Sitten asiaa taas vähän tanssista ja siitä, mitä mä tein ennen ammattikorkeakouluun pääsyä. Mun ylioppilaaksi pääsystähän on jo useita vuosia, enkä päässyt mitenkään kovin suoran lukiosta ammattikorkeakouluun, vaan aika monta mutkaa oli matkassa.

Mä oon tosiaan käynyt kansanopiston tanssitaiteenlinjan ennen ammattikorkeakouluun pääsyäni. Olin vuoden Kälviällä, joka siis on osa Kokkolan kuntaa. Kälviällä on Keski-Pohjanmaan Kulttuuriopisto, jossa on mahdollisuus suorittaa vuoden (tai puolen vuoden) mittainen "tanssilinja". Olen tältä ajalta kirjoitellut jo blogipostuaksia ja ne löytyvät tagilla Kälviä.


Kuvat ovat Suvin ottamia ja poimittu aikaisemmista Kälviää koskevista postauksistani.

Pakko todeta ihan tähän alkuun, että aika Kälviällä oli huippua ja siellä vietetty vuosi yksi elämäni parhaista. Sain ihania ystäviä, jotka toivottavasti säilyvät läpi elämän ja sain tanssia! Tanssimisen takiahan mä sinne lähdin. Ajattelin, että tämä on hyvä mahdollisuus testata miltä se tanssin opiskelu oikeasti tuntuu. Meinaan onhan se ihan erilaista, kun rakkaasta harrastuksesta tulee äkkiä ammatti ja ja opiskellessa sitä tanssia tulee tehtyä oikeasti joka koulupäivä aamusta iltapäivään. Viimeistään Kälviällä olisin varmasti huomannut, jos tanssi ei oiskaan amamttimielessä mun juttuni, vaikka en mä sitä oikeastaan missään vaiheessa oo tosissani epäillyt.

Meidän luokalla oli erilaisia ihmisiä, jotka tulivat eri elämäntilanteista. Monilla oli useampi vuosi tanssiharrastusta takana enemmän tai vähemmän tosissaan, mutta kaikilla ei edes ollut paljoa kokoemusta tanssista. Mukana oli nuoria, jotka haaveilivat tanssijan tai tanssinopettajan ammatista, mutta myös pari aikuista naista, jotka halusivat "irtioton arjesta" ja lähtivät Kälviälle tanssimaan. Esim. toinen näistä naisista oli yksinhuoltajaäiti, joka päätti jättää puoleksi vuodeksi työnsä ja tulla tanssimaan, kun alkoi leipääntyä työhönsä. Minusta se oli aivan mahtavaa! Olen jotenkin todella otettu siitä, että olen tavannut näitä hienoja ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet ottaa riskejä ja muuttaa elämäänsä tai "tehneet jotakin hullua" sukulaisten ja ystäviensä mielestä.

Voin lämpimästi suositella Kälviän tanssilinjaa (tai jotain muuta vastaavaa), jos haaveilee tanssiin liittyvästä ammatista tai muuten vain rakastaa tanssia yli kaiken. Se on ihanaa, kun vuoden verran saa todella keskittyä tanssimiseen. Monille tuollainen vuoden kestävä tanssinopiskeluun tutustuminen voi olla hyvä vaihtoehto, jos on vähän epävarma, että haluaako siitä tanssista oikeasti ammatin. Kyllä siinä vuodessa sen huomaa, että onko se "mun juttu" vai ei. Vuoden aikana myös kehittyy rutkasti ja sitä kautta on helpompi päästä myös kouluun. Itse ainakin koen, että osasyynä ammattikorkeaan pääsylleni on tuo vuosi Kälviällä.



Tässä välissä mä jumituin lukemaan noita vanhoja postauksiani Kälviän ajalta ja nyt on ihan tippa linssissä kun mietin, miten mieletöntä siellä oli. Ja kuinka paljon mä etukäteen jännitin sinne lähtöä. Eikä jännitystä helpottanut yhtään se, että jouduin aamuyöstä lähtemään yksin ajamaan sinne! Koskaan en ollut ajanut kuin noin 30min matkoja ja nyt päätin sitte lähteä kevyelle 6h road tripille mulle ihan vieraaseen paikkaan! Onneksi tuli kuitenkin lähdettyä. :)

Kälviän lisäksi tämmöinen kansanopistolinja löytyy ainakin Karjaalta. Monet nykyiset luokkakaverini ovat siellä joskus olleet vuoden verran ja muutama tyttö jatkoi Kälviältä sitten Karjaalle, kun muuta opiskelupaikkaa ei auennut. Ja tällä hetkellä hekin muuten opiskelevat tanssijoiksi. :) Eli ei nuo mitään turhia paikkoja ole, jos tosissaan haluaa itseään tanssiteknisesti, ilmaisullisesti ja muutenkin kehittää.

Itse ainakin väitän, että tuo kasvatti tosi paljon myös ihmisenä. Siinä kun joutui asumaan asuntolassa kaukana kodista ja sukulaisista. Kaikin puolin kasvattava ja kehittävä kokemus siis. Maksaahan tuo, että hetken joutuu todennäköisesti rahaa säästämään, mutta se on jokaisen sentin arvoinen! Ja kun miettii, että itselläni maksuun sisältyi asuntolapaikka ja kaksi lämmintä ateriaa + aamupala, niin kokonaishinta ei ihan päätä huimaa.

Jos tämä Kälviä nyt kiinnostaa jotain lukijaa enemmänkin, niin saa kysellä. Ajattelin, että ehkä tämäkin kiinnostaa, kun ammattikorkeakouluopinnot ovat ainakin monia lukijoitani kiinnostaneet. Jos tosiaan jokin jäi vielä mieltä askarruttamaan, niin laita kommenttia ja yritän vastailla. :)

2 kommenttia:

  1. Voiei, Nina! Ei saa tällaisia kirjoitella! :') *sniif*

    Mä olin ihan unohtanut, kuinka paljon Kälviälle lähteminen jännitti! Muistin vasta kun tätä luin, että mähän en nukkunut edellisenä yönä varmaan yhtään. Ja sit yhtäkkiä sitä vaan oli Kälviällä, tanssi vähän, ja sit olikin vuosi jo ohi, ja aika lähteä pois. :o Asuntolaviikonloput <3 Omat treenit salissa <3 Opettajat <3 Te tytöt <3 Mitä ihmettä mä tekisin, jollen ois lähtenyt Kälviälle ja tutustunut suhun!! En ainakaan ehkä kirjottelis tätä kommenttia nyt blogiisi :D

    Ja joo, maksoihan tuo, mutta kansanopistossa opiskelevallekin kela maksaa opintotukea - tietyin rajoituksin tosin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mullekin muistu nyt kaikki mieleen kun selasin noita vanhoja postauksiani. Voih. <3 Olin esim ihan unohtanut, että mä vielä silloin aamulla ennen lähtöä itkeskelin, etten haluakaan lähteä yksin ajamaan. Onneksi tuli lähdettyä, ei voi muuta sanoa! Kelasin tosiaan tän postauksen jälkeen, että mun elämä ei ois yhtään tämmöistä, jos en ois lähtenyt. Ja äkkiä oma elämäkin alkoi tuntua aika upealta. :) Tarvii vaan välillä vähän muistutusta siitä, että asiat vois olla aika paljon huonomminkin.

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!