tiistai 21. helmikuuta 2012

Sinulle on postia!

Posti on tuonut mulle viimeaikoina aika paljon kaikkia kivoja juttuja. Parilta blogikirppikseltä olen tilannut juttuja ja sitten postissa on tullut myös muutamia ei kynsiin liittyviä juttuja. Mulla on myös paljon erilaisia hankintoja esittelemättä teille, joten varautukaa nyt oikein tavararyöppyyn! :) (Niin ja kuvaryöppyyn samalla!)

Seppälässä kävin pyörähtämässä ja alesta tarttui mukaan tämmöiset -70%:



Mä en osaa nukkua ilman tuollaista unimaskia ja edellinen alkaa olla jo kuminauhansa osalta aika kulunut, niin nappasin nyt uuden, kun kerran sain -70%. Noita kuluu aika paljon... Tuo edellinen maskini on kyllä ehdottomasti aivan äärettömän söpö ja tosi pehmeä, mutta eiköhän tuolla uudellakin pärjää. Alla kuva vielä vanhasta amskista, joka ei siis vielä lentänyt roskiin, vaan pääsee edelleen satunnaiseen käyttöön. Ja sen voi ottaa vaikka matkoille mukaan.



Seppälässä oli myös kaikki kosmetiikka ota 3 maksa 2 ja kynsijuttujahan sitä tuli ostettua. Etsin Beetle Juiceja, mutta niitä ei ollut yhtään kyseisessä Seppälässä. Ostin tarroja, Golen Rosen hologrammilakan 107 ja Wild&Mild glitterlakan. Nuo W&M:t on tulleet Seppälää Wild & Crazyn tilalle, niin pitääpä nyt testata niitäkin. Pistäydyin toisena päivänä myös kaupungin toisessa Seppälässä tsekkaamassa Models Own valikoimat ja sieltä tärppäsi! Yksi ainoa kappale Purple Blueta oli laatikossa ja sen otin. Muutama sävy multa vielä puuttuu, mutta en niitä taida ollenkaan hankkia, koska nyt niitä pyörittelin käsissäni, eivätkä värit olleet musta niin ihania, että olis ollut pakko ostaa.



Sitten niihin postin tuomiin juttuihin... Tämmöinen kasa kaikkea kivaa tupsahti postiluukusta! (Tai siis eihän nämä mahtuneet postiluukusta, vaan postinkantaja soitteli ovikelloani...)



Nämä kaikki ovat Glitz &Glamin blogikirppikseltä. Onnistuin nappaamaan muutaman lakan, joita olen jo pidempään yrittänyt tai suunnitellut hankkivani ja kivoja koristelusettejä kaksi kappaletta.



Color Club Untamed Luxury, jonka hankkimista oon pidempään jo suunnitellut, mutta aina se on jäänyt lopulta pois ostoskorista.
Gosh 540 Ocean oli tarkoitus hankkia jo aiemmin Huuto.Net:stä kokoelmiin, mutta joku muu sen sitten lopulta huusi.
China Glaze Below Deck on houkutellut myös pitkään. Olen joskus Kicksissäkin pidellyt pulloa kädessä. Haluan nähdä, miltä tää lopulta näyttää mun kynsillä.

Koristelupaketeissa oli tämmöisiä juttuja: Tarroja, glitteritä, helmiä ja ranskistarroja.





Lisäksi kasvatin koristlulakkakokoelmaani aika mukavasti. Kummassakin paketissa oli neljä koristelulakkaa.



Ja nyt koristelulakkakokoelmani näyttää tältä. Alan olla jo ihan tyytyväinen tähän.



Lisäksi sain yhdeltä kaveriltani kirjeen, jota olenkin jo odotellut innolla! Kaverini on nyt keväällä aikeissa myydä tekemiään massakoruja ja suostui muutaman myymään minullekin näin vähän etukäteen. :) Ja voi kun ne oli vielä tosi söpösti pakattukin!



Homma lähti siitä, että näin tuon söpön marsukorun, joita kaverini oli tehnyt useampia. Musta se oli kivan persoonallinen. Ja ihastuin kamalasti myös kaikkiin herkkukoruihin, joita kaverini oli tehnyt. Nuo lakukorvikset mä sain ihan "tilaustyönä" omien toiveideni mukaan. Kaverini oli aiemmin tehnyt lakusormuksia eri väreillä, mutta ei korviksia. Ja noida donitseja kaverini oli tehnyt myös kaulakoruina ja eri väreillä. Mä itse käytän eniten korviksia, niin siksi halusin erityisesti niitä. Pitäis varmaan opetella käyttään taas sormuksiakin, kun joku lakusormus ois aika hauska. :)



Voitte katsastaa mun kaverin käsityöhön liittyvän blogin täältä. Siellä on esillä muitakin hänen hienoja teoksiaa.

Posti toi juttuja myös Ihanat kynnet - nettikaupasta. Näiden kotiutumisesta on jo aikaa, mutta en ole ehtinyt vain esitellä.



Nabin lakkoja oli päästävä testaamaan, joten pari semmoista kotiutin. Vaaleanpunaisessa glitterlakassa on tähtiä ja kuita, tumma on blue star, joka oli pakko saada kun Shiny Nail Artissa näin siitä tarkemman esittelyn. Jännä ja monipuolinen lakka! Sekaisin on siis hopeaglitteriä, isompia pinkkejä glitteritä ja vielä hopeista tikkuhilettä. Pohjalakka on siniharmaa mielestäni, näyttää melekin mustalta pullossa.

China Glazelta tarttui mukaan kirkas neon pinkki Shocking Pink. Tää mun oli vaan pakko hankkia, kun näin tän livenä Kicksissä. En tiedä tarvisinko mä enää yhtään uutta pinkkiä lakkaa, mutta tuli nyt hankittua.

Alessa oli muutamia glittereitä ja niitä tarttui sitten kolme purkkia mukaan. Värit ovat aika väärät kuvassa, mutta glitterit ovat siis tummanvihreää, kultaista ja oranssia. Hyrrässä on erikokoisia helmenpuolikkaita (valkoisia, keltaisia ja vaaleanpunaisia) ja se tuli kaupanpäällisenä.



Hankin myös yhden koristeluteipin testiin. En ole aiemmin teippiä kokeillut, vaikka multa pari löytyykin. Eiköhän tuolle pinkille käyttöä löydy. (Ylläri kun hankin pinkin.) Kuvassa on jälleen tuo sama helmenpuolikashyrrä.



Kaikkia ihania kynsitarroja bongasin taas ja nämä kolme arkkia tarttuivat sitten mukaan. Huomasin tuossa muutama päivä sitten, että taas on tullut kaikkia upeita uusi arkkeja myyntiin ja haluaisin niitä jälleen tilata! Vilkaiskaapa täältä, eikös olekin nättejä?



Posti toi myös Lensonilta paketin, eli nyt osi taas piilolinssejä seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Vihdoin sain tilattua, mulla on jo edellisestä setistä se viimeinen pari menossa. Mulla on siis kuukausilinssit ja käytän näitä oikeastaan jatkuvasti koulussa, jos on tekniikkatunteja. Viikonloput viihdyn sitten silmälaseissa.



Kävin ostoksilla toisellakin blogikirppiksellä. Jos edes kynnet blogin pitäjiltä kotiutui tämmöinen hauska "keksipaketti"!



Sisältö oli kyllä sitten iihan jotian muuta kuin keksejä. En mitään huippukivoja lakkoja ehtinyt itselleni napata, mutta sain pari Orlyn koristelulakkaa, joista olen todella iloinen (olne kuullut näistä hyvää) ja uusia leimauslaattoja. Tuo Konadin leimauslaatta mun on pitänyt hankkia muutenkin, niin nyt sen sai sitten vähän halvemmalla. Lisäksi ostin pari tuommoista isompaa laattaa. Vastaavia mulla ei ennestään ole yhtään. Ihanan paljon kuvioita samassa laatassa. Konadin päällyslakka tarttui myös mukaan, kun sitä ei ole koskaan liikaa. Olisin tilannut tämänkin uutena pian joka tapauksessa. Ja Models Ownin yksi lakka lähti vielä mukaan, kun se ei ollut muille vielä kelvannut. :) Esittelen näitä  sitten paremmin kun pääsen testaamaan kynsille.



Käväisin pyörähtämässä H&M:llä ja sieltä löysin ihanat pinkit housut! Ne olivat vain 19,95e ja lähtivät siis ehdottomasti mukaani. Kassalle mentäessä näin vielä alennuksessa olevia sukkia & sukkahousuja ja 1e hintaan lähti sitten vielä harmaat sukkikset mukaan.



Viimeisin postin tuoma juttu on sitten tässä alla. Tämä kotiutui eilen ja piristi ihanasti päivääni, kun sairastin vielä kotona. Sonne päätti ystävänpäivänä yllättää lukijoitaan ja lähetti pienen ystävänpäivälahjan kahdelle kommentoijalleen (2. ja 14. postauksen kommentoija saivat lahjat). Satuin olemaan postauksen toinen kommentoija ja tämä kirjekuori lähti sitten minulle. Voi kun olin iloinen, nimittäin mulla ei yleensä hirveästi ole onnea missään arvonnoissa tai vastaavissa. Kiitos paljon Sonne! :)



Loppuun vielä yksi random asia, joka ei liity mitenkään postin tuomisiin. Nimittäin ystävänpäivää vietettiin meillä vasta keskiviikkona, koska itse olin tiistai-illan töissä ja tietenkin päivän koulussa. Ja lisäksi palkat tulivat vasta keskiviikkona, niin sen kunniaksi käytiin hakemassa kaupasta myös kaikkea hyvää. :) Tämmöisillä me herkuteltiin. Nam!





En tiedä, koska olisin viimeksi syönyt tortilloja! Vitsi, että olivatkin hyviä pitkästä aikaa! Tosin eikö se juuri menekin niin, että semmoinen mitä ei ole pitkään aikaan syönyt, on tosi hyvää aina? :)

4 kommenttia:

  1. voi nina, nina, nina... kuinka paljon olet oikein mennyt ostamaan!! :D kenellä piti olla kynsilakkaostolakko? ;) ainakin sinulla PITÄISI olla tämän ostoryöpyn jälkeen haha. Onko sinulla ostokrapula nyt ? :D Minulle tuli ainakin närästys :o
    Itse ostin tuon Color Clubin Untamed Luxuryn Cesarsshopilta kun kävin siellä paikan päällä, en ole vielä ehtinyt kokeilemaan mutta pullossa näyttää ihan tosi wau! Ja omistan tuon CG Below Deck - se onkin aika jännä tapaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no joo, nyt on kyllä taas hankittu sen verran kaikkea, että varmaan hetkeksi riittää. :D Vaikka en mä nyt onneksi kaikkea ihan yhtenä ja samana päivänä oo hankkinut. Ja tarkoitus ois koettaa taas olla ainakin se kuuakusia ostelematta lakkoja. Jos nyt ei ihan hetkeen mitään hyvää blogikirppistäkään tuu, kun ne tuntuu tulevan silleen ryppäissä. :)

      Poista
  2. Oi, siullehan on kotiutunu kaikkea mukavan näköistä uutta !
    Tässä iskee himo tilata itsekin jotain kivoja kynsiuutuuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka mitä kivaa on tullut, ei vain pelkkiä kynsijuttuja. :) Ja kyllähän sitä noista nettikaupoista löytyis vielä vaikka kuinka palon lisää kaikkea kivaa tilattavaa, mutta ei ne kivat jutut taida loppua, vaikka kuinka tilailisi. :D

      Poista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!