maanantai 12. marraskuuta 2012

Lakkavaraston läpikäyntiä

Mä olen jo aiemmin esitellyt muutamaan otteeseen mun kynsilakkojen säilytyspaikkaa. Tällä hetkellä tilanne on se, että mun lakkalaatikko alkaa pikkuhiljaa käydä ahtaaksi mun rakkaille lakoilleni! Tai ainakin mun pitäs miettiä tuota järjestystä uudelleen, koska kaikki saman värin lakat eivät mahdu enää yhteen tai kahteenkaan lokerikkoon.

Mun lakkalaatikko näyttää siis nyt about tältä:

Alakerrassa on koristelulakat ja Konadin leimauslakat tuossa kuvan yläreunassa. Pienissä lokeroissa sen jälkeen (kuvassa alaspäin mentäessä) on glitterlakkoja (jotka eivät ole mahtuneet oman väristen lakkojen sekaan) kaksi lokeroa, sitten on yksi pieni lokero ruskeita lakkoja ja alareunan iso lokero on sinisille ja vihreille lakoille. Niitä on vähän liikaa. :D Tai siis kun ne eivät oikein enää mahdu tuohon kaikki pystyyn. Pitäisi ehkä vaihtaa ne tuohon isoimpaan lokeroon, jossa on nyt käyttämättömiä lakkoja ja arvontapalkintoa varten juttuja ja muuta sekalaista. Reunoilla näkyy tyhjiä pakkauslaatikoita, kuplamuvoia jne. Ja tuo vihreä pullo on mun kynsinauhaöljyni. Ihanan iso pullo, jonka voitin joskus jostain arvonnasta. Ei tarvitse ihan hetkeen ostaa. :)



Laatikon ylempi kerros mulla onkin ihan täynnä. Yläkerrassa on kuvan yläreunassa keltaiset ja oranssit lakat (isompi lokero) ja valkoisia & nudeja lakkoja (pienempi lokero). Isoimmassa lokerossa on käyttämättömiä lakkoja. Joo, hups. Niitä on vähän kertynyt. Pienissä lokeroissa (kuvan oiekassa reunassa) on mustia, valkoisia, violetteja ja violetin lähellä olevia pinkkejä lakkoja, koska kaikki vaaleanpunaiset ja pinkit eivät enää mahdu kuvan alareunan isoon lokeroon. Minullako liikaa pinkkejä lakkoja? En usko. :D

Koetan välillä vaihdella jotain värejä alakerrasta yläkertaa, koska helposti jää nuo alemman kerroksen lakat vähemmälle käytölle. Aiemmin mulla oli mustat ja valkoiset tuolla alhaalla, nyt vaihdoin sinne ruskeat ja mustat tähän päälle.



Cracklet mulla on nyt omassa pikku laatikossa, kun ne eivät mahtuneet oikein enää tuonne alakertaan. Ja ajattelin, että tästä näitä on ehkä helpompi muistaa käyttää.



Laatikossa mulla on normaalisti päällimmäisenä muutama kori, joissa on koristelutrvikkeita, päällyslakkoja ja leimaustarvikkeita. Eli laatikko näyttää usein tältä kun sen avaan:



Tarrat ja siirtokuvat säilytän nykyisin yleensä olkkarin lipaston yhdessä vetolaatikossa ja olen niitä yrittänyt jaotella vähän värien ja aiheiden mukaan eri pussukoihin. Samassa laatikoss amulla on XL-kokoiset leimauslaatat.



Viime aikoina olen ottanut hommakseni myös lakkojen swatchailun ja ihan hyvällä mallilla olen jo tässä projektissa. Alla kaikki tämän hetken kiekot. Monta kiekkoa on jo täynnä ja ainkin pinkkejä ja violetteja on pari kiekollista. Nämäkin majailevat lipaston laatikossa.



Olen kirjannut myös lakat tuommoiseen pieneen kirjaseen, jotta pysyisin kärryillä, mitä lakkoja omistan. Tuolta kirjasta koetan sitten siirtää lakkalistani tänne blogiin kun vaan kerkiän. Mulla on ollut jo ihan hävyttömän kauan tuo lakkakokoelman listaaminen kesken täällä blogissa.



Aika monilla bloggaajilla on jonkinlainen käyttämättömien lakkojen laatikko ja minullakin on nuo käyttämättömät lakat erikseen. Mulla ne vaan ei mahdu yhteen laatikkoon. Mulla on siis useita. :D Aiemmissa kuvissa kävi ilmi, että siellä on omat lokerot käyttämättömille lakoille. Lisäksi mulla on tuommoinen pyöreä rasia, jossa on uusia avaamattomia lakkoja eli "viimeaikaisia ostoksiani". Sen lisäksi mulla on vielä tuommoinen musta pienempi laatikko, jossa on "vain kokeiltuja" lakkoja, joita pitäisi testata vielä kynnelle tai olen ostanut niitä käytettyinä tai olen käyttänyt niitä vain minimaalisesti koristeluun. Eli lasken nekin jossain määrin käyttämättömiksi. Se laatikko pursuilee myös hieman yli tällä hetkellä, kuten kuvasta varmaan huomaakin...



Pitäisi kai yrittää hieman järjestää noita fiksummin? Tai hankkia jotain isompia laatikoita? :D Mulla on joka tapauksessa missiona, että koettaisin saada nuo kaikki uudet lakat testattua mahdollisimman pian. Ja voin luvata, että jouluna alkaa sitten ehdoton ostolakko, jos tilanne näyttää yhtä huolestuttavalta kuin nyt! Ehkä mä esittelen täällä blogissakin jossain vaiheessa vielä paremmin noita käyttämättömiä lakkoja, niin voin jotain raportoida mun projektin etenemisestä.

5 kommenttia:

  1. et oo ainoo joka pähkäilee säilytyksen ja käyttämättömien lakkojen kanssa =) pitäs uskaltaa laskee itekki lakat ja ehkä jostain luopuu

    VastaaPoista
  2. Miullakin oli hetki sitten opertaatio lakkojen läpikäyminen ja järjesteleminen. Kuvamateriaali odottaa vielä pääsy blogin puolelle.. :D Mutta liikaa on lakkoja, pakko myöntää.

    VastaaPoista
  3. eekku: Mullakin tavoitteena, että myyn pois dupeja tai jotain suht samanlaisia, kun saan noi kaikki swatchattua. Pakko sieltä ois jotian löytyä, mistä raskii luopua. :)

    ooka: Ihanaa, etten oo ainoa, jolla on omasta mielestään liikaa lakkoja! Ja lisää pitäis vielä saada... :D

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli jotenkin tosi hyvä mieli kun näin sun kokeilemattomien lakkojen kokoelman... kun nyt tuntuu, ettei itsellä sittenkään ole niitä kokeilemattomia ihan kohtuuttomasti :D

    VastaaPoista
  5. Amoena: Heh, no hyvä että voin olla näin avuksi! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!