torstai 22. marraskuuta 2012

Shop-a-holic

Lupasin edellisessä psotauksessa esitellä taas kynsiostoksiani. Nyt on ollut monessa paikassa hyvät alennukset, joten olen antanut itselleni luvan hamstrata halpoja lakkoja ja vuoden vaihteessa alkaa sitten ostolakkoja ja projekti, jossa pyrin käyttämään kaikkia kokeilemattomia lakkojani.

Kyllä sitä kai joskus saa itseään hemmotella? :)

Edeellisen postauksen viimeinen kuva kertoi, että postissa odottaa neljä "isokokoista kirjettä". Tämmöisiä juttuja niistä sitten kuoriutui:



Ihanat kynnet -nettikaupassa oli China Glazen lakkoja alessa ja ostin mm. On Safari kokoelmasta lakkoja. Alkujaan tuo kokoelma ei minua erityisemmin kiinnostanut, mutta lopulta siitä löytyi neljä lakkaa, jotka nyt koin "pakkohankinnoiksi" ja olisihan sieltä voinut vielä pari lisääkin tilata. Safarien kaveriksi ostin vielä Aquadelicin.



Mukaan taarttui myös kaksi purkkia hileitä, kun olivat alessa. Kaupa päälle tuli hyrrällinen erivärisiä mikrohelmiä! Miten ne tiesikään, että mä oon suunnitellut tässä erilaisia helmikuorrutteisia kynsiä jo pidempään ja hamstrannu niitä varten mikrohelmiä!? :)



Ihan rauhassa en saanut ostoksiani kuvata olkkari matolla, sillä eräs kaveri tuli vähän keskeyttämään...



Veetin mielestä kuplamuovi oli ihan selkeästi kiva leikkikalu, mutta välillä sitten puruluu kiinnosti paljon enemmän, joten hetken pureskelutauko ja sitten taas kuplamuovin kimppuun... Kovasti myös lakkapullot Veetiä kiinnostavat, kaikki piti käydä nuuhkimassa. :D





Muista kuorista paljastui Love it!:n tilaukseni, ostoksia facebookin kynsikoristekirppikseltä ja Models Ownin kimppatilauksen lakkoja.



Love it!:ssa on tämän kuun Deborah Lippmannin lakat -15% ja mielestäni tämä tarjous oli pakko hyödyntää! Sain hankittua siis yhden DL:n lisää ja toivelistaltani poistui samalla Let's Go Grazy. Olisi tehnyt mieli kyllä tilata useampikin, mutta nyt tuon ykköshimotukseni päätin kotiuttaa. Pari DL:n lakkaahan multa jo löytyy kun tilasin pari kuukautta sitten ne ensimmäiseni. Love it! on kyllä verkkokauppa, jota voin suositella lämpimästi. Toimitus on nopeaa ja lakat on aina pakattu huolella. Yksittäinen lakka tulee pehmustetussa kirjekuoressa erillisiin pehmusiteisiin käärittynä. (Ja lakassahan on itsessään jo tuo muovipaketti.) Kaksi lakkaa tai enemmän tulee ymmärtääkseni sitten jo pahvilaatikossa runsaiden pehmusteiden seassa, joten ei pitäisi särkyä matkalla.

Kirppikseltä sain hankittua ensimmäiset Bondini eli On Her Majestys Secret Service ja The Living Daylights. Kirppikseltä ostin myös kultaisen ja hopeisen China Glazen leimaukseen. Models Ownilta oli pakko hankkia vielä se yksi puuttuva Mirrorball eli Disco Inferno. Uudesta Wonderland kokoelmasta hankin Northern Lightsin. Lisäski hankin vielä Mystic Mauven.

Eikä ne paketit tähän suinkaan loppuneet! Cesarsin alet oli myös pakko hyödyntää ja matkahuollon kautta tilaus tulee suht edullisesti perille lähi-Siwaan. Kätevää! :)



Alennuksessa oli vanhempia Color Clubin lakkoja ja nyt päätinkin hankkia puuttuvat Take Wing kokoelman lakat (ylärivi) + Wink, Wink, Twinklen, jota olen havitellut jo pidempään. Nyt mulla on muuten ensimmäinen kokonainen kokoelma hallussani. Myös Port-folio löysi tiensä ostoskoriini, vaikka oli nomraalihintainen. Tämä on uutuuskokoelmista se ehdoton lakka, joka oli pakko saada. Ostin myös yhden glitterisen magneettilakan, koska ei noita glittereitä vaan voinut vastustaa... :) Niin ja kuivakukat klikkasin vielä heräteostoksena viime tipassa mukaan. Ne olivat poistomyynnissä.

Päätin käyttää Nellystä saamani alekoodin tällä kertaa myös kynsijuttuihin, sillä olen jo pidempään halunntu testata tällaista Ciatén kaviaarisettiä. Nytpä sain ainakin suppilon, jolla saan helmet kätevästi takaisin pulloon tai rasiaan ja hyvän alustan, jonka päällä voin helmiä ripotella.



Valitsin tuon "mustan" setin, vaikka pitkään olenkin himoinnut sitä söpöä vaaleanpunaista settiä. Olen kuitenkin onnistunut hankkimaan muualta sekalaisia värikkäitä helmiä ja koin tämän mustia ja sinisiä helmiä sisältävän setin olevan kaikkein erilaisin ja siksi paras vaihtoehto.



Tässä vähän lähempiä kuvia laatikon sisällsötä. Sisältä löytyy mm. tarkat ohjeet tämän käyttöön ja tietenkin lakat, helmet & suppilo. Alla olevasta kuvasta näkee, ettei pullossa ole vain mustia helmiä. Odotan innolla tämän testaamista! Voisin jopa vetäsitä niin överiksi, että laittaisin helmiä joka kynsiin!



Vielä on tulossa pari lakkaa facen puolelta ja Mimaxillekin sain vihdoin tehtyä sen tilauksen, kun sain karsittua vähän niitä "pakko saada" -lakkoja... Tosin tilasin oikeastaan vain glitterlakkoja! :D Eli ostoksia tulossa taas loppuviikosta/alkuviikosta riippuen siitä, miten nopeasti posti kulkee ja miten ehdin postailla.

Oletteko te sortuneet samoihin alennusmyynteihin? Mitä olette ostaneet ja omistatteko kyseisiä lakkoja, joita nyt kotiutin? :)

2 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!