sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kynsien ja asun esittelyä

Esitelläämpä alkuun yhdet kynnet, joihin valitsin semmoisia lakkoja, joita en ole vielä kynsilläni käyttänyt. Olen meinaan tehnyt jonkinmoista inventaariota kynsilakkojeni suhteen ja järjestellyt lakkojani viime aikoina aika ahkerasti. Tarkoituksena olisi esitellä teille taas hieman säilytyslaatikoitani ja kasvanutta lakkakokoelmaani. Olen myös suuren osan lakoista saanut kekoille swatchattua, joten ajattelin niitäkin esitellä. Ja vihdoinkin voisin saata tuon kynsilakkani ajan tasalle! Sieltä on sitten helppo katsella, mitä minulta puuttuu, jos vaikka haluaisi lahjoa minua jollakin lakalla! :D

Mutta nyt kynsiin...



(Kuvassa näkyy hyvin mun paikkailtu peukalon kynsi.)

Pohjalla on Golden Rosen mattalakka, johon suorastaan rakastuin! Aivan ihana väri, vaikken mikään sinisen suurin ystävä olekaan. Pariin kynteen töpöttelin kärkiin tummempaa sinistä ja nimettömiin testasin vielä yhden Models Ownin Mirrorball'n. Musta toi sininen- ja violetti glitter toimii aika kivasti vaaleansinisellä pohjalla. Aika sekametelisoppa tuli, mutta ei kai liian? :) (Alla on kuva kynsistä slaamalla.)



Mä tosiaan itse ihastuin tuohon vaaleansiniseen mattalakkaan ihan hirmuisesti, joten laitoin kaikkiin kynsiin vielä mattaavan päällyslakan. Mä oon muutenkin tosi vähän käyttänyt tuota mun mattalakkaani, joten ehkä pitäis useamin matata lakkauksia? Kattelen aina muide blogeista, että mattaus näyttää niin kivalta, mutta itse en osaa hirmuisesti sitä käyttää.



Alla kuva vielä kaikista käytetyistä lakoista, paitsi aluslakasta. Oon aika ylpeä, että sain kerralla kolme lakkaa pois tuolta käyttämättömien lakkojen laatikostani! Mulla meinaan on kaikki käyttämättömät lakat erillään käytetyistä ja missona ois yrittää mahdollisimman pian saada kaikki testattua. Tästä lisää sitten kun esittelen niitä säilytysmenetelmiäni.



Tuon vaaleansinisen mattalakan haluan kyllä pian taas uudestaan kynsille. Sen päälle vois vaikka leimailla jotain? Lakka on "matte velvet", eli ei kai ihan se "kakkein matta", mutta oli toi musta silti kuitenkin selkeästi matampi kuin normilakat. Mulla on testaamatta muutamia noita Golden Rosen mattalakkoja, kun niitä hamstrasin eurolla Seppälästä ja osa niistä on matte ja osa matte velvet. Täytyy vähän vertailla, onko näiden lopputuloksessa paljon eroja.

Sitten asupuolesta asiaa...

Mä olen ahkerasti käyttänyt mun keväällä Espanjasta hankkimaani pitsimekkoa nyt näin talven tullen. Se oli päällä kaverin läksiäisissä (josta on nyt jo pari viikkoa aikaa) ja heti seuraavana päivänä toisen kaverini tupareissa. Alla oleva asukuva on otettu juuri ennne läksiäisiin lähtöä. Seuraavana päivänä asustin mekon korkokegillä ja mustalla vyöllä, kun halusin siitä julavamman.



mekko Espanjasta
neule Inspire
kengät Inspire
sukkahousut H&M
sukat Seppälä
sormus Seppälä
korvikset lahja kaverilta

Seuraavana päivänä tupareista löytyy tasan yksi kuva, jossa näyn edes osittain, mutta eipä tästä saa kovinkaan paljon selvää illan asukokonaisuudesta. :D



Kauheesti tuli taas asiaa yhteen postaukseen, mutta ehkä tän joku jaksoi lukea loppuun. Yritän pian tosiaan tehdä sen esittelyn mun lakkasäilytyksestä ja niistä käyttämättömistä lakoista.

P.S. Huomenna Cirque du Soleil ja Michale Jackson niin elävänä kuin enää vaan voi olla! Ei kai tarvitse sanoa, että mä oon ihan innoissani!!!

2 kommenttia:

  1. Hei sinikynsi, pääsit blogiini ;) Ikivanhoissa kuvissa tosin.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mulla ei oo ees noita kuvia missään, en muista mitään tommosta sammakointia! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!