sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Amunkoittoa keskellä yötä

Torstai-perjantai yö meni seuraavissa merkeissä...



Ja teatterista tarttui vielä tämmöinenkin kotiin viemisiksi!



Jos ihan totta puhutaan, niin paita oli mun avomiehen paikalla, mutta hän ei jostian syystä ihan kamalasti lämmennyt palkinnolleen, vaan lahjoitti sen mulle. :D Vitsailtiin jo ennen leffaa, että hän varmaan on ennen puolta väliä unessa. Mutta pisteet kuitenkin siitä, että lähti mun kanssa ensi-iltaa katsomaan. Eikä muuten ees nukahtanut!

Leffa-asuksi valikoitui rento Seppälän neule, jonka ostin alennuksesta tässä syksyllä.



neule Seppälä
poolo H&M
farkut H&M
kengät Inspire

Kaikki tietenkin tahtoo ehdottomasti tietää, millainen leffa oli?! Siis musta ehdottomasti koko saagan paras ja oli jotenkin tosi hyvä tunnelma teatterissa, kun se oli tietty ihan täynnä ja yleisö nauroi ääneen ja reagoi tapahtumiin. Elokuvassa oli monta hauskaa kohtaa ja siinä oli musta kivan paljon huumoria. En mä sit tiedä, et vaikuttiko mun mielipiteeseen myös se, että tää on tosiaan vika Twilight nyt sitten. Oman aikakautensa loppu...

Mä en ollut mitenkään erityisesti suunnitellut meneväni tohon ensi-iltaan, koska perjantaina mulla oli koulua jo yhdeksältä ja pitkä päivä aina viiteen asti. Mutta kun sattumalta oli lippuja jäljellä, niin jotenkin päätettiin sitten mennä. Mä oon ollut aiemmin katsomassa Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan Paluun ensi-illassa samalla tavalla klo00.05 alkaen ja siihen alle olin katsonut vielä ne kaksi aiempaa osaa. Sekin oli aikamoinen kokemus. Ja seuraavana päivänä oli matikkaa kasilta. x_X

Pakko vielä mainita, että kovimmat naurut leffayleisössä sai aikaan elokuvan Nightmare - painajainen merellä mainos, joka on siis se tule "Salkkarit-kauhuleffa". Joo... Ei siitä sen enempää...

5 kommenttia:

  1. joo se salkkarileffa vaikuttaa aika... reps :DD

    ite en oo suunnitellut meneväni tuota vikaa osaa katsomaan, vaikka muut osat olenkin nähnyt ja kirjat lukenut. jotenki se ensimmäinen aamunkoi osa oli niin koominen (etenkin niitten susien yhteisen keskustelun osalta xd) että meni vähän maku..

    team Jacooooob!! vai? ;D

    VastaaPoista
  2. Mie kävin eilen kurkkaamassa Aamunkoin, ja samaa mieltä. Sagan paras. Mie en pystynyt eläytymään leffaan kyllä kunnolla. Olin hyvin kriittisellä mielellä liikenteessä. Sillä eräs ystäväni oli jo nähnyt elokuvan, ja on hyvin hyvin nirso ja vaativa elokuvien suhteen, hän sanoi sen olevan hyvä. En ollut koskaan kuullut noita sanoja hänen suustaan. Piti sillä silmällä tuijottaa elokuvaa, että onko se oikeasti niin hyvä kuin väitettiin :D

    VastaaPoista
  3. HANI: Mäkään en tykännyt siitä ekasta Aamunkoista, mut tästä toisesta oikeasti tykkäsin niin paljon, että yllätyin oikein!

    Mä oon aina ollut vannoutunut vampyyrien fani, mut onhan se Jacob aika hot, niin pysyn puolueettomana. :P

    ooka: Mä oon ollut tosi kriittinen noita Twilighteja kohtaan, kun ne ekat leffat ei ollret musta yhtään niin hyviä, kuin olisin toivonut. Mutta onneksi vika osa oli paras, siihen on sitten hyvä lopettaa. :)

    VastaaPoista
  4. En tohon Twilightiin kommentoi mitään, kun en oo niitä nähnyt/lukenut :) Mut oon ollu pari kertaa sen sijaan Harry Potterin ensi-illassa keskellä yötä :D Se oli aika hauskaa kans.

    VastaaPoista
  5. iepukka: Noissa yöllä olevissa ensi-illoissa on vaan jotain tosi kivaa! :) Ihan sama oikeastaan, mikä se leffa on. Siinä on kuitenkin oma erilainen tunnelmansa, kun tietää olevansa ihan "väärään vuorokaudenaikaan" elokuvissa. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!