sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Minnejä paidassa ja kynsillä

Ablecs15 haasteessa oli aiemmin viikko, jolloin piti inspiroitua asusta. Tein tämän itseasiassa kaksi kertaa, koska satuin hankkimaan söpön Minnin kuvalla varustetun villapaidan H&M:ltä vasta kun haasteen kyseinen viikko oli loppu. En kuitenkaan voinut olla käyttämättä tilaisuutta apinoida Minnejä kynsilleni, kun varastosta sattui vielä löytymään siirtokuvia, joissa Minnillä on melko samanvärinen rusettikin kuin paidan Minnillä. Eli esitelläämpä nyt pidemmittä puheitta inspiraation lähde ja lopputulos.


En halunnut kynsilleni liikaa mustaa, jotta siirtokuvat varmasti erottuvat, joten poimin pohjalle muut paidasta löytyvät värit liukuväriksi. Seuraavaksi siirtokuvat ja lopuksi vielä lisäsin pilkkuja, koska pilkkuja löytyi villaipaidastakin.


Yllä käyttämäni lakat: Butter London Queen Vic, Essie The Girls Are Out ja Essence Snow Alert. Lisäksi käytössä oli jokin musta lakka, joka jostain syystä jäi kuvasta.


En ole pitkään aikaan käyttänyt siirtokuvia. Ne ovat kyllä huomattavasti helpompia kuin tarrat tai ainakin siis kätevämpiä & kestävämpiä, eikä tarvitse tapella reunojen törröttämisen kanssa. Jotenkin vain tuntuu aina niin vaivalloiselta kaivaa sitä vesikippoa esiin, vaikka oikeasti siirtokuvien käyttöhän on jopa nopeaakin.


Samalla kerralla kun ostin tuon Minni-villapaidan, niin sorruin ostamaan pari muutakin villapaitaa. Olivat kaikki meinaan alessa, niin innostuin vähän hamstraamaan ja on näitä nyt tullut käytettyäkin, kun kelit vielä sopivasti viilenivät.


My Little Pony jäi jo kertaalleen kauppaan normihinnalla ja kyllä kadutti. Onneksi niitä oli vielä jäljellä nyt alessa! Ei ollut kyllä kun kolme enää. :) Alla näkyvästä pitkästä hupparista olen tosi innoissani myös, koska olen tämmöisenkin halunnut jo pitkään, mutta en ole onnistunut löytänyt mistään aiemmin. Jätin joskus tilaamatta H&M:ltä ja se jäi kaivelemaan, kun en myöhemmin onnistunut löytämään vastaavaa mistään. Tätä on ihana pitää legginsien kanssa mekkona.


Nyt on tullut viime aikoina päivitettyä vaatekaappia kyllä urakalla. Pitäisi kai vähitellen käydä läpi seuraavaksi kesävaatteita ja katsoa, mikä tilanne niiden suhteen on.

4 kommenttia:

  1. Ihanat noi minnipusero ja my little pony.Yritin itekki alesta tuota pony paitaa mutten enää löytäny(en raskinu ostaa täydellä hinnalla)Muutkin ihan kivoja.Söpöt kynnet

    VastaaPoista
  2. eekku: Kiitos! Voi harmi, ettei enää ollut tuota ponia alessa teillä päin. Mulla kävi sen kanssa kyllä tosi säkä!

    VastaaPoista
  3. IHanat nuo Minni-kynnet!
    Ja hii, määki tahon MLP-paidan!

    VastaaPoista
  4. Katarooma: Kiitos! :) Käy äkkiä katsomassa, on H&M:llä vielä poneja! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!