lauantai 14. maaliskuuta 2015

Holotopperi on kyllä huippu keksintö!

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa Darling Divan holotopperi omistuksessani. Musta tuntuu, että mulla oli se jo ennen kun holotopperit olivat vähemmän in. Ja koko sen hankinta oli vähän vahinko. Olin mukana kimppatilauksessa ja laitoin muutaman varalakan mukana listaani, jos joku haluamistani ehtii loppua. Ja tämä holotopperi oli siis varalakkani, jonka sain kun joku alkuperäisistä himotuksista olikin ehtinyt loppua ennen tilauksemme tekoa.


En ole oikrin musitanut ja osannut hyödyntää holotopperiani lakkauksissani ja se on jäänyt toistaiseksi tosi vähälle käytölle. En kyllä tajua miksi, koska tämänkin lakkauksen tuo holo suorastaan pelasti. Parille kynnelle päätyi nimittäin OPIn Mother Road Rose, joka mulla on ollut iät ja ajat, mutta ei ole tullut käytettyä. No, ei se kyllä ollut oikein minun väriseni. Mutta kappas, kyllä se holona alkoi näyttää heti paljon kivemmalta ja sain kynsistä semmoiset, että näillä kelpasi pari päivää olla. Kaveriksi valikoitui OPIn DS Radiance ja muutama hopea niitti. Sen ihmeempiä koristeluja nämä eivät mielestäni kaivanneet.


Holoisuutta oli kyllä harmillisen hankala saada tallentumaan kuviin sisällä keinovalossa. Voi kun olisin kaivannut ihanaa aurinkoista päivää näiden kuvaamista helpottamaan! No, kuvattua tuli kuitenkin, vaikka ei niissä parhaissa olosuhteissa.


Innostuin vähän testailemaan tuota holotopperia muidenkin lakkojen päälle ja kaivoin pari vanhaa käytettyä tikkua, joiden päälle sudin sitten holoefektin. Voi vitsi kun näyttää kivalta! Kyllä pitäis käyttää tätä enemmän, vai mitä?

2 kommenttia:

  1. Nätit kynnet! Tuo holotopperi vaikuttaa kyllä kivalta, meinaan näissä sisäkuvissakin näkyy ihmeen hyvin tuo holoilu :)

    VastaaPoista
  2. Nena: Joo, en malta odottaa, että pääsen tuon kanssa ulos kunnon auringonpaisteeseen. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!