perjantai 20. maaliskuuta 2015

ABLECS15: Textured

Mulla on postaamatta vielä viime viikon haastekynnet (ja tämän viikon!), joten yritän nyt loppuviikosta oikein urakalla postata tänne blogin puolelle haastekynsiä, että päästään taas aikatauluun.



Instasta löytyykin jo viime viikon kaksi lakkaustani. Niistä toinen nyt tarkemmassa esittelyssä tässä:

Teema on tietenkin Textured eli tekstuuri. Mietin pitkään, että olisin ollut jotenkin luova ja tehnyt jotain muuta kuin perus tekstuurilakkausta tässä kohtaa, mutta päädyin toteuttamaan lakkauksen reissussa, johlloin päätin päästää itseni suht helpolla tässä. En jaksanut paakata mukaan esim samettijauhetta tai muuta mielessäni käynyttä "erilaista tekstuuria". Mukaan lähti muutama Zoyan Magical Pixie Dust lakka, joilla saa aikaan toddella rouhean pinnan kynsille. Päätin lopulta tehdä liukuvärjäyksen violetilla Thealla ja nudella Barilla.


Yllä olevassa kuvassa tuo lakkojen karheus vielä jotenkin erityisesti korostuu, kun lakkaukset ovat pari päivää vanhat ja alkaneet hieman kulua. Ei ehkä niin kovin kaunista läheltä katsottuna, mutta kauempaa ovat kyllä vähän kuluneinakin niin kimmeltävät ja upean näköiset, että eihän näistä voi olla tykkäämättä! Kynnet kyllä tuntuivat selkeästi karheilta ja varmasti joku voisi asiasta häiriintyä, mutta minusta siihen tottui aika nopeasti. Töpöttelin lakkoja kynsille useamman kerroksen, jolloin pinnasta tuli todella epätasainen. Halutessaan lakkoja voi laittaa vähän maltillisemmat kerrokset, jolloin karheuskin pysyy varmasti siedettävämpänä.

Auringon valo oikein korosti, miten ihanasti nuo isot glitterit kimmeltelevät ja oli vaikea pitää katsetta irti kynsistä kun ulkona liikkui. Minulle oli aikamoinen yllätys, miten ihastuin tuohon "ei minkään väriseen" Bariin. Meinasin jopa jättää sen aluksi ostamatta kokonaan ja nyt olen niin tyytyväinen, että sen hankin. Tässä yhdistyy hauskasti kulta ja hopea, sekä hillitty sävy ja upea kimmellys. Bar onkin nyt ehdottomasti yksi suurimpia lemppareitani Magical Pixie Dusteista.



Zoya on jostakin käsittämättömästä syystä päättänyt lopettaa nämä ihanat tekstuurilakkansa ja itse ainakin tämän kuultua aloin hamstrata puuttuvia sävyjä. Jos siis himoitset jotakin Zoyan Pixie Dustia itsellesi vielä, niin kannattaa toimia nopeasti, kohta niitä ei enää saa!

Liitän saman postaukseen vielä muutaman aika vanhan kuvan, jotka satuin löytämään sopivasti tämän teeman postausta tehdessäni. Olen ottanut kuvat, kun tekstuurilakat olivat vielä jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Kuvasin silloin vaihe vaiheelta miten ne kuivuvat kynnelle. Mielestäni en kuitenkaan ikinä näitä julkaissut blogissani. Ensimmäisessä kuvassa lakkaa on yksi kerros, toisessa kaksi ja viimeisessä lakat ovat täysin kuivuneet. Tunnistatko, mitkä kaksi lakkaa ovat kyseessä? Vastaus löytyy kuvien alta...




Kuvien lakat ovat OPIn ensimmäisiä hiekkalakkoja, eli Mariah Careyn ympärille rakennetun kokoelman Get Your Number ja Stay The Night. Varsinkin Stay The Night näyttää kuivuttuaan aivan erilaiselta kuin märkänä. Muistna hyvin, miten jännä tekstuurilakan kuivumista oli seurata silloin, kun tämä oli ihan uutta! Voi niitä aikoja! Kuka olisi silloin uskonut, että tekstuurilakat olisivat yhä tänä päivänä näinkin suosittuja? Eivätkä ne tunnu enää edes kovin erikoisilta, vaan ovat jo mielestäni aika "peruskauraa". 

Vai joko teistä tekstuurilakat alkavat olla out?

2 kommenttia:

  1. Enpä usko, että tulen ainakaan pitkään aikaan ajattelemaan tekstuurien olevan out :) Nuo lakkaukset on ihanat, ja nuo kuivumiskuvatkin hauskat! :)

    VastaaPoista
  2. Nea: Kiitos! En mäkään usko, että tää tekstuuribuumi vielä hetkeen laantuu. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!