keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hopeaa kynsillä

Esittelen tässä postauksessa parit kynnet, joissa kummassakin on hopeaa kimmellystä kynsillä. Idea oikeastaan kumpiinkin lähti täältä. Oon jo jonkin aikaa omistanut meinaan OPIn Save Me! lakan ja miettinyt millaiseen pohjalakkaan tämä tikkuglitterhärpäke kannattaa yhdistää. No, hopeiseen tietenkin.

Tykkäsin noista Vanquishin kynsistä (tai niiden lakkaustyylistä), joissa osassa kynsistä oli ranskis ja pari kynttä kokonaan lakattu, joten matkin saman tyylin näihin lumihiutalekynsiin. Olen jo pidempään suunnitellut tekeväni jonkin talvisen lakkauksen China Glazen ihanalla Lorelei's Tiaralla. Tämä lakka muuten muistuttaa tosi paljon Rimmelin Disco Ball lakkaa, jonka myin pois kun hankin tämän China Glazen version. Mä siis yritin viimeiseen asti uskotella itselleni, etten tarvi tätä lakkaa, mutta lopulta sorruin hankkimaan koko kokoelman... Peittävämpi tämä CG kyllä on. Tässä lakkauksessa alla on kyllä hopeinen Lumenen lakka Classy.



Kovin hyviä kuvia ei ole tarjolla, koska ilman salamaa en saanut yhtään kuvaa kiitos pilkkopimeiden päivien ja salamalla taas oli haastavaa saada näkymään leimauksia tai yleensäkään muuta kuin heijastuksia näistä kynsistä. Mutta idea ehkä välittyy. :) Näihin kellastuneisiin kynsiin ei tuo ranskis ole ihan paras mahdollinen vaihtoehto, mutta ajattelin leimojen peittävän sopivasti, jos vähän kellastumista pilkottaa ranskisrajalla.

Leimailin kynsiin hopeisella ja valkoisella Konadin laatalla pari erilaista lumihiutalekuviota. Ja ensimmäiset talviset kynteni ovat valmiit! Jo oli aikakin... Alla vielä kuvaa ilman lumihiutaleita.



Toisessa hopeisessa lakkauksessa lainasin Rakkaus Kynsiin blogista tuota väriyhdistelmää eli alle hopeista lakkaa ja pälle Save Me! tikkuhileitä. Valitsin alle Models Ownin Sterling Silverin, jota olen vähän säilönyt pahan päivän varalle, mutta ajattelin nyt pullon korkata. Ja kyllä kannatti, ihana meinaan tuo lakka!



Koska tein tämän lakkauksen heti noiden lumihiutaleiden perään, päätin keksiä jotain muuta kuin ihan perinteisen ranskiksen. Päädyinkin lopulta tekemään tuollaisen todella matalan ranskiksen, joka on jo melkein puolikuumanikyyri?



Sitten läträsin päälle pari kerrosta tikkuglitteriä. Muutama tikku meinasi jäädä törröttämään kynsien reunojen yli, eli vähän täytyy olla tarkkana kun tätä levittää. Tämmöinen matalampi ranskis näytti heti kivemmalta, kun se peitti kunnolla kynsieni kellastumisen.



Jotain koristusta oli vielä saatava ja päädyin violetteihin perhosiin. Kiva yhdistelmä tuli minusta, kun  nuo perhosetkin olivat tuollaiset hieman metalliset. Kerrottakoon, että Sokoksen myyjä kehui näitä kynsiä kovasti kun olin ostoksiani kassalla maksamassa. Kysyi heti olenko itse tehnyt ja oli kiva päästä ylpeänä sanomaan, että tottakai. :)



Loppuun vielä kuvaa luonnonvalossa parvekkeelta, mutta aika sininen on...



Satuin myös löytämään miittiasustani toisen kuvan, jonka olisin voinut edelliseen postaukseen lisätä. Tietenkin nyt "liian myöhään"... Mutta tässä se tulee kuitenkin. :) Bobokin pääsee näin jälleen esille blogiin.

3 kommenttia:

  1. Kiva lakkaus :) Ja toisiaan toi paksumpi ranskis näyttää paremmalta!

    VastaaPoista
  2. Hei

    Luen mielelläni sun blogia ja sen pirteitä postauksia. Oon kuitenkin jo pidemmän aikaa miettinyt, että oikoluetko koskaan sun tekstejä? Pieniä lyöntivirheitä löytyy jokaisesta postauksesta niin paljon, että lukiessa seuraavaa jo alkaa melkein edellisen jälkeen jo odottaa. Myös nuo sun kivat kynsikuvat menee vähän hukkaan, kun niissä näkyy enemmän käpälää ja seinää kuin taidolla tehtyä lakkausta. :(

    VastaaPoista
  3. Suvinen: Kiitos! Ois pitänyt tajuta jo lumihiutalekynsiä tehdessä lakata vähän alemmas tuo raja. :)

    Lotta: Harmittaa myöntää, mutta en harrasta postausteni oikolukemista ja tiedän kyllä sen näkyvän tekstissä kirjoitusvirheinä. Oon laiska ja myös ajanpuutteeseen vetoa tässä, koska huomaan omassa tekstissäni tosi huonosti kirjoitusvirheet ja tekstien moninkertainen tarkistus kyllä hidastaisi huomattavasti postaustahtiani. En sitten tiedä kumpi on pienmpi paha... Kuviakin muokkaan hyvin laiskasti, mutta ehkä voisin yrittää niitä alkaa enemmän rajaamaan jatkossa. Joudun kuvat aika kaukaa ottamaan kun ei ole mikään huippu kamera, niin tulee paljon "kaikkea ylimääräistä" kuviin mukaan. Kiitos paljo paalutteestasi, yritän sen ottaa huomioon tulevaisuudessa! Kiva kun tykkäät kuitenkin lukea blogiani, vaikka se ei ihan kaikin puolin olekaan ehkä lukijaystävällisin kirjoitusvirheineen päivineen. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!