sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mimaxin ostoksia

Olettekin ehkä saattaneet huomata, että tuohon oikealle on ilmestynyt Mimaxin balleri. Blogini on nyt siis aloittanut yhteistyö Mimax verkkokaupan kanssa, kun he sitä ehdottivat. Kauppa on ehdottomasti yksi suosikkejani laajan valikoiman takia ja sinne tulee jatkuvasti ihania uutuuksia! Jos et siis ole jo tutustunut kyseiseen kauppaan, niin kannattaa klikata itsensä vaikka alla olevasta bannerista kaupan sivulle. Siellä on vaikka mitä ihanaa kynsifriikeille! :)



Olen jo pidempään itse suunnitellut kauppaan tilausta ja jatkuvien ihanien uutuuksien takia tilaukseni vain paisui paisumistaan. :D Lopulta tämmöinen kasa kaikkea ihanaa kotiutui minulle.



Ei kai tarvitse erikseen sanoa, että olin ihan innoissani kun pääsin näitä hypistelemään. Ja tarkastellaampa vähän tarkemmin noita kaikkia juttuja:



Mimaxilla on ihania xl-laattoja, joista oli pakko kotiuttaa kaksi, joita himoitsin eniten. Vasemmalla laatta 30 ja oikealla laatta 35. 30 sisältää mm. ihanan korsettikuvion, erilaisia tippikuvioita ja myös hämähäkinseittikuvion, jot aolen pitkään halunnut. Laatassa 35 melkein kaikki kuviot ovat pelikuvina, eli "kumpaankin käteen omansa", joka on aika kätevää.

Lisäksi tilasin pari pienempää OB-laattaa, joita olen aiemminkin tilannut. Hienoja erikoisempia kuvioita näissä! Paljon kaikkia tunnettuja hahmoja esimerkiksi. Edelliset Ferrarin logoa kantavat kynteni on koristeltu OB-laatalla.



Yllä olevassa kuvassa näkyy myös pari purkkia glitter dustia ja nämä eivät ole ihan mitä tahansa glitter dustia, vaan holoja! pakko oli saada pari purkkia. Ehkä testaamisen jälkeen ostan vielä lisää?

Olen pidempään myös kuolannut Orlyn lakkoja Mimaxilla ja nyt ostin niistä pari eniten himoitsemaani. Voi ne ovat niin kauniita luonnossa!



Hankin itselleni siis Synchron ja Miss Conductin. Ensimmäinen on kokoelmasta Electronica ja toinen Naughty Or Nice kokoelmasta. (Voti tsekata koko valikoiman Orlyn lakkoja täältä.)



Enkä tietenkään voinut olla tilaamatta siirtokuvia, sillä nuo koko kynnelle tarkoitetut siirtokuvat ovat nykyään ihan ehdottomia lemppareitani. Tilasin ihania lohikäärmeitä, käärmeennahkakuviota ja mustavalkoisia leopardeja. Tahtoisin heti kokeilla näitä kaikkia! Lisäksi tilasin erilaisia hedelmiä tarrojen muodossa ja yhden tarra-arkin, jossa on kenkiä, käsilaukkuja yms naisellista krääsää. :)



Tilauksen mukana tuli vielä kaupanpäällisinä tämmöiset jutut:



Parasta tässä on se, että mä oikeasti nukun aina tuollainen maski kasvoillani! Miten ne sen tiesikään?! :D Mä en oikeasti osaa nukkua ilman tuollaista, koska valo häiritsee mua hirmuisesti ja on se kai vähän psykologinenkin juttu. Lisäksi noista maskeista löystyy aika nopeasti kuminauhat, joten ostan vuodessa useampia... Nyt oon aika iloinen, että sain varastoon yhden uuden.

Mulle on tullut muutamia muitakin ostoksia viime aikoina, mutta en ole ehtinyt niitä vielä esitellä, kun on ollut vähemmän aikaa kirjoitella blogia. Mutta koetan tässä lähipäivinä postailla arkistoissa odottavia kynsiä ja ostoksia. Kai teitä kiinnostaa, mitä kynsijuttuja mä olen hankkinut? :)

6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! Mä nukun kans useimmiten unimaski naamalla koska nukun vaan paremmin silloin. Nyt ei tietenkään enää ole niin kriittistä kuin kesällä, aamutkin on aika pimeitä.
    Sain tartutettua tämän tavan myös bf:lle ja hänkin käyttää nyt tuollaista. Olen joskus miettinyt, että ulkopuolisen mielestä saattaisimme olla aika koominenkin näky:D

    VastaaPoista
  2. Sissi: Jee, mä en ole siis ainoa, joka on koukussa unimaskeihin! :) Mä oon kyllä ihan tosi addikti, tarvin ton maskin talvellakin, vaikka on pimeämpää. Mä jotenkin tarvin sen tunteen, että kasvoilla on jotain. :D

    VastaaPoista
  3. Ihania noi orlyn lakat ♥
    Mua houkutti hirveesti tilata tää http://www.mimax.fi/orly-pretty-pink-embrace-p-4245.html
    Mut se sitten jäi, kun oli jo kaikkea muuta siellä ostoskorissa n. 30eurolla. :D

    VastaaPoista
  4. kivoja ostoksia ja kiinnostaa mie tilasin kans tuon kissalaatan ku oli nii söpö vaimen olekkaan viel leimausta ehtiny harjoitteleen

    VastaaPoista
  5. hui, mä oon aina luullu että kukaan ei nuku unimaskin kanssa oikeesti! :D Mä varmaan onnistuisin hirttäytymään siihen :'D

    VastaaPoista
  6. nata-: Joo, noi pinkit glitterit on kyllä aika ihania! Mäkin niitä vähän kuolasin. :)

    eekku: Mä oon jotenkin ihan heikkona kaikkiin kissalaattoihin ja -tarroihin yms. vaikka en koekaan mikään erityisen kissaihminen olevani. Mutta kissat on vaan niin söpöjä ja kauniita.

    Taru: Hah, mä en oikeasti pysty nukkuun ilman! Tai jos ei oo maskia, niin joku paksu peitto/tyyny pitää olla kasvojen edessä, että on ihan pimeetä. Semmoinen hämärä ei riitä. :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!