tiistai 26. toukokuuta 2015

Tummanpuhuva puna ja ylipolvensaapikkaat

Tänään oli huulipunavallankumous, joten päivän psotauksessa on kai sopivaa esitellä upeaa huulipunaa? Stockmann Beauty lopetti jokin aika sitten Kuopiossa ja pakkohan niitä loppuunmyynnin aleja oli käydä katsomassa. Mukaan tarttui mm Yves Saint Laurentin upea puna sävyssä 206 Grenat Satisfaction. Kaikki jäljellä olevat merkin punat (ja pari muuta meikkituotetta) taisivat olla -40%. Halpaa kun saippua? No, ei ehkä ihan, mutta houkuttelevan hintaista kuitenkin.


Upea puna kertakaikkiaan, vaikka pitkään valkkasin ja mietin, onko tämä nyt ostamisen arvoinen puna. Olen nyt kyllä tyytyväinen tähän tarkan harkinnan päätökseeni, sillä puna on aivan mielettömän herkullinen, hyvin tumma rusehtavan punainen. Tällä saa aikaan näyttävät huulet. Puna liukuu vaivattomasti huulille ja se kestää hyvin tahraamatta. Tottakai syömisen ja juomisen jälkeen punaa on lisättävä. Puna tuoksuu hyvälle ja kyllähän tuo ylellisen näköinen kultainen pakkaus vetoaa, vaikka kultaa enemmän olenkin hopean  perään.


Hankin samalla ostosreissulla myös pari korua Glitteristä, jotka sopivat todellä hyvin yhteen, koska kummassakin on lehtiä. Niin ja ei se huulipuna ollut ainoa juttu, mitä Beautyn loppuunmyynnistä ostin. Nimittäin kaikki tuoksut olivat puoleen hintaan. Niitä tulikin sitten kerrankin hamstrattua. En ole koskaan ostellut kamalasti tuoksuja, mutta nyt annoin itseni hieman villiintyä. Ja myönnettäköön, että lupasin näistä 1-2 äidille, kunhan hän pääsee niitä haistelemaan. Lopulta Lacoste lähti äidille arkituoksuksi käytettäväksi töihin ja kolme muuta jäivät omaan käyttööni. Kenzon Flower In The Air on nyt ahkerassa käytössä.


Sokoksella sattui myös olemaan samoihin aikoihin jotkut alepäivät (olisiko ollut 3+1?) taas vaihteeksi ja kävin sieltäkin kotiuttamassa lähinnä hiustuotteita. Ostan nykyään aina tuota System 4:n shampoota rasvoittuville hiuksille ja kuivalle päänahalle kun sen tarjouksesta löydän. Iso pullo on todella riittoisa ja minulle todella hyvä shampoo. Ostin nyt ensimmäsitä kertaa kokeiluun myös XZ:n suklaa-vaniljan, koska sekin on rauhoittava, eli pitäisi sopia helposti kuivuvalle ja kutisevalle päänahalle. Tuote on toistiseksi vielä korkkaamatta, mutta len kuullut siitä paljon hyvää.

Heräteostoksena shampoiden lisäksi tarttui mukaan vielä konjac-sieni, koska haluaisin tehdä pientä vertailua kahden eri emrkin konjac-sienen kanssa.


Kun nyt ostoksia alettiin esitellä, niin esitellään vielä pari lisää. Ostin keittiöön mielestäni aika hauskan pienen "taulun". Jotenkin tuo teksti vaan osu ja uppos.

Satuin tekemään myös ehdottoman hyvän löydöksen Sesonkitorilta, jossa myytiin muistaakseni alle 10e hintaan Thermo legginsejä ja -sukkahousuja. Näillä tarkenee vähän kylmemmälläkin ilmalla! Onneksi nyt alkaa olla jo sen verran lämmin, että thermot voi laittaa kaapin perälle odottamaan ensi talvea...



Halusin punaisten huulten kaveriksi silmiin jotakin hyvin yksinkertaista. Niinpä tein silmiin violetit rajaukset Elfin kynällä, joita häivytin hieman siveltimellä ja lisäsin vielä ripsirajaan mustalla Rimmelin linerilla tarkemman rajauksen. Lisäksi vielä tottakai hieman ripsiväriä.


Asuni koostui mustista ja harmaista vaatekappaleita kokonaisuudessaan. Innostuin lopputalvelta/alkukeväästä käyttämään paljon ylipolven saapikkaitani, jotka yleensä olen yhdistänyt farkkuihin, mutta nyt päätin kokeilla niitä mekon kanssa. Hankin nämä jo parisen vuotta sitten Anttilasta, kun kyseiset saapikkaat sattuivat olemaan -70% alennuksessa, eli maksoin näistä vain pyöreästi pari kymppiä. Olivat aika löytä kyllä mielestäni.


takki Carlsonilta
kaulahuivi H&M
mekko H&M
toppi H&M
legginsit Inspire
kengät Anttilasta

Muistitteko viettää huulipunavallankumousta? Instagramin puolella näkyikin jo, millaista punaa minulla tänään oli huulilla. Kyseessä on kaunis klassinen MaxFactorin Colour Elixir sävyssä Passsionate Red, joka tuli viimeisimmässä Livboxissa. Juuri nappi väri minulle!

2 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia ja toi moschino tuoksu on ihana.Muutaman kerran oon omistanu sitä

    VastaaPoista
  2. eekku: Kiva kuulla, mä valkkasin noita tuoksuja aika pitkään ja hartaasti, kun oli vähän valinnanvaikeutta. :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!