torstai 14. toukokuuta 2015

Indiedays Bloggers Inspiration Day

Tässä keväällä on ollut ja tulee vielä olemaankin paljon kivaa blogiin liittyvää tapahtumaa. Itseasiassa ylihuomenna suuntaan Turkuun tapaamaan kymmeniä muita bloggaajia, mutta sitä ennen koitan kirjoitella jo menneistä tapahtumista.


Olipa kerran eräs aurinkoinen lauantai ja minä suuntasin Miracle's Nailsista tutu bloggaajan avecina Indiedaysin järjestämään Bloggers Inspiration Dayhin. Ekaa kertaa osallistuin itse kyseiseen tapahtumaan. Mulla oli kyseinen päivä aika täynnä ohjelmaa, koska illalla olin menossa vielä äidin kanssa balettiakin katsomaan, mutta sain mahdutettua nämä kaksi tapahtumaa samalle päivälle, kun kummatkin olivat Helsingissä. :) Inspiration Day järjestettiin tällä kertaa ravintola Maxinen tiloissa, siis aivan Kampin kyljessä, joten perille oli helppo löytää. Instassa on vilahdellut jo paljon kuvia kyseiseltä päivältä, mutta kerätään ne nyt vielä omaksi postauksekseen blogiini.


Esittelen tähän alkuun tapahtumaan tekemäni kynnet. Paikanpäällähän olisi ollut kynsienlakkauspistekin, mutta enhän minä nyt voinut kuvitella lähteväni matkaan ilman kynsilakkoja. Ja halusin mätsätä kynteni tällä kertaa jotenkin myös vähän asuuni, kun illalla oli vieä tosiaan se balettikin.


Pohjalla on huolettomasti töpötelty liukuväri mustalla ja punaisella, joka on kuorrutettu MaybellineNY Lover lakalla, joka on mielestäni ihan täysi dupe OPIn Bearest Of Them All lakalle, jonka hankkimista joskus kovasti mietin, mutta se jäi aina vain mietinnän tasolle. Vastaava lakka löytyy muuten nykyään myös Lumenen Natural Code sarjasta.


Saimme etukäteen vähän vinkkiä, mitä kaikkea paikanpäällä meitä odottaa, jonka perusteella suuntasimme ensimmäisenä Pauligin pisteelle, jossa sai duunata itselleen juoman. Itsehän en kahvin juojiin kuulu, joten valitsin juomakseni kaakaon, jonka sitten koristelin kermavaahdolla, erilaisilla strösseleillä, mantelillä ja toffeekastikkeella. Saimme valmistaa juomat itse cupsolo keittimellä, joka oli ihan hauskaa, koska en ole aiemmin kyseiseen keittimeen tutustunut, kun kuvittelin sillä tehtävän vain kahveja.


Melkeimpä joka ständillä oli jokin kisa, johon pystyi osallistumaan instagramissa. Kameralla tuli siis räpsittyä ahkerasti kuvia. Duunatulla juomalla pystyi voittamaan itselleen keittimen. Alla vielä kaverikuva meidän kummankin juomasta. Vasemmalla kaakao ja oikealla caramel latte, kumpikin duunattuna.


Juomien jälkeen siirryimme heti tarkastamaan ruokapuolen, jotta ei varmasti jäädä ilman. Tarjolla oli kaikkea pientä naposteltavaa hienosti esille aseteltuna. Aika eksoottisia makuyhdistelmiäkin löytyi ja suolaiset herkut olivat pääosin lihaa sisältäviä. Onneksi en ole kasvissyöjä. Pari makeaakin herkkua oli tarjolla.


Näitä olisi voinut hakea myöhemmin vaikka santsikierroksenkin, mutta uppouduttiin syömisen jälkeen niin esitteypisteiden maailmaan, ettei ruokaa enää myöhemmin ollut kun se palasi mieleen.


Paikanpäällä ei travinnut todellakaan olla kuvin suin, vaan tapahtumassa sai nauttia niin viiniä, inkivääriolutta kuin Fresitaakin. Koska olin hieman flunssan kourissa, päädyin testaamaan inkiväärioluen, joka kuulemma tarjoilijan mukaan "on enemmän siideri". Ja tämän allekirjoitan täysin, sillä en pidä oluesta, mutta tämä oli hyvää.


Fresitan kaveriksi tarjolla oli tottakai mansikoita ja myös suloisia kuppikakkuja! Herkut olivat kyllä niin suloisen näköisiä, ettei niitä meinannut raaskia syödä.


Tapahtumassa oli mukana mm Kultajousi, Philips, Loréal Prodigy, RFSU ja BikBok. Tapahtumassa esiteltiin uutuustuotteita, haettiin bloggaajia mukaan yhteistyökuvioihin, järjestettiin erilaisia kilpailuja ja jaettiin myös muutamia näytteitä. Kultajousen pisteellä sai esimerkiksi suunnitella oman My iMenson korun. Pakko sanoa, että tykästyin noihin My iMenson koruihin, sellaisen kyllä haluaisin itselleni joskus.


Loréalin pisteellä oli The Voice Of Finlandista tuttu Jesper Anttonen, jonka kanssa piti tottakai käväsitä kaverikuvassa. Samaiselta pisteeltä nappasin vielä kotiinviemisiksi pari uutta Prodigy hiusväriä, joten tässä joutuu sitten kohta hiustenvärjäyspuuhiin!



Miraclelle kiitos yllä näkyvästä otoksesta, jossa poseeraan BikBokin mallinukkejen vierellä.


Tapahtumasta sai pois lähtiessään kotiinviemisiksi kassin, jossa oli esitteitä ja muutamia tuotenäytteitä. Lisäksi nappasin parilta pisteeltä testiin muutamia minua kiinnostaneita tuotteita, jotka toivottavasti siis näkyvät pian tarkemmassa esittelyssä blogissani. Alla pientä sneak peakia niistä. Mainitsinkin jo aiemmin Loréalin hiusvärit ja niiden lisäksi minulle lähti matkaan Vermanin tuotepaketti.


Päivä oli kaikkiaan oikein hauska ja muutama tuttukin tapahtumasta tuli bongattua. Viihdyimme Maxinessa useamman tunnin, vaikka pisteitä siellä ei kamalan paljon ollutkaan. Tottakai olisi ollut kiva, että tapahtumassa olisi ollut jotain kynsiin tai kosmetiikkaan liittyvää, koska ne ovat suurimmat kiinnostuksen kohteeni näin bloggaajana. Toisaalta voisin todeta, että onneksi oma blogini on kuitenkin aika sekametelisoppa, joten voin blogata vähän mistä sattuu. Eli uskoakseni erilaiset tuotetestailut varmasti mahtuvat sekaan. Voisin hyvin kuvitella käyväni toistekin vastaavassa tapahtumassa, koska kyllä tästä positiivinen kuva jäi. Kiitos hyvälle seuralle ja kiitos tottakai koko tapahtuman järjestäjille!

4 kommenttia:

  1. Tuo Ginger Joen inkivääriolut on huippua! Muut inkiväärioluet ei maistu yhtään samalta..

    VastaaPoista
  2. Tuonne ois kiva päästä joskus ittekkin =)

    VastaaPoista
  3. En siis ollut ainoa, kenen silmä osui Ginger Joeen... ^^ Mulla vain siitä syystä että tuota en olekaan vielä maistanut ja olen tänän vuonna ihastunut yhtäkkiä inkiväärioluisiin ja ihan jopa Hartwallin Ginger Aleenkin. Tuota haluaisinkin myös kokeilla! :)

    Hyvännäköisiä herkkuja muutenkin tarjolla ollu.. ;)

    VastaaPoista
  4. Elisa: En siis ihan heti ryntää muita inkiväärioluita maistamaan, mutta tuota voin nauttia toistekin! :)

    eeekku: Musta oli kiva päästä nyt ekaa kertaa! :)

    E-S: Mä tykkäsin kyllä ihan kympillä, vaikka en tosiaan mikään oluiden ystävä olekaan. :) Kannattaa maistaa!

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!