torstai 3. heinäkuuta 2014

Alessandron crackle


Satuin saamaan tämmöisen lakkapakkauksen testiin Kuopion viimeisimmästä kynsimiitistä. Pakkauksessa on värilakka, halkeileva crackle-lakka ja läpinäkyvä päällyslakka. Saga Bauty lajoitti silloin meille nämä paketit. Testailin tätä jo keväällä, mutta ehdin nyt vasta pistää teille todistusaineistoa tänne blogiin. :)


Olen tykännyt Alessandron lakoista, mitä olen niitä päässyt testaamaan. Ne peittävät yleensä hyvin, eivätkä tarvitse montaa kerrosta. Siksi olin aika innoissani tästä herkullisesta keltaisesta lakasta, joka on tarkoitettu cracklen "pohjalle". Mutta tätä voi tietenkin halutessaan käyttää ihan normaalina kynsilakkana ilman että levittää päälle halkeilevan lakan.


Levitin keltaista lakkaa ensin yhden kerroksen kynsille (aluslakan päälle tietenkin) ja lopputulos näkyy yllä. Hieman raidallinen joo, mutta keltaiset lakat ovatkin yleensä aika haastavia. Päätin laittaa hyvin ohuen toisen kerroksen vielä ja sen kuivuttua töpöttelin meikkisienellä ruskean cracklen keltaisen pohjan päälle. Jostain netin syövereitä joskus olen bongannut vinkin, että cracklesta tulee kivan näköinen kun sen töpöttelee. Tätä on pitänyt testata ikuisuus, mutta aina se on jäänyt. Nyt vihdoin tarjoutui mainio tilaisuus testata! Halkeamia tulee töpöttelemällä paljon tiheämpään ja itse tykkään tästä töpöttelyjäljestä kyllä enemmän kuin perinteisestä "isopalaisesta" halkeilusta. Tarkkana kyllä saa olla, ettei suttaa lakkaa töpöttämällää moneen kertaan samaan kohtaan. Sitten käy kuten alla olevassa kuvassa parille kynnelle, eli halkeilupintaa ei synny. Mutta nopeasti sen oikean tekniikan minusta oppii. En minäkään mokannut kuin nuo pari kynttä.


Haluaisin kovasti yhdistää tuon keltaisen lakan mustaan crackleen, vaikka ei tuo ruskeakaan paha ole. Mutta musta sopii aina kaiken kanssa. Tulee itseasiassa hauskasti kirahvi näistä kynsistä mieleen. Tuliko kenellekään muulle? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!