perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kauneusbloggaajien miitti Kuopiossa (osa 1)

Olen jokin aika sitten liittynyt facebookissa ryhmään, johon kuuluu kauneusbloggaajia ympäri Suomen. Vaikka itse kirjoittelenkin eniten kynsistä ja niihin liittyvistä jutusita, olen aina tykännyt meikata ja viimeisen vuoden kosmetiikkainnsotukseni on ollut vain kasvamaan päin. Niinpä uskallauduin liittyä mukaan ja kävipä niin hauskasti, että siellä oltiinkin järjestämässä heti Kuopioon miittiä! En voinut missään nimessä kieltäytyä, kun kerran omalle kotipaikkakunnalle tulee tämmöinen mahdollisuus. Ihanaa ja jännää päästä tapaamaan uusia ihmisiä, joita kiinnostaa meikit ja kaikki ihana kimmeltävä! :)

"Ohjelmanumerona" meillä oli käydä Kuopion Make Up Storella, joka minulle onkin jo tuttu ja siellä on tullut käytyä kynismiittienkin yhteydessä. Mutta koska MUS:n valikoima on mieletön ja henkilökunta aina yhtä mukavaa ja puheliasta, niin kyllähän siellä vierailisi vaikka päivittäin!


Meille oli laitettu ihanasti tarjolle hekkuja ja Piia toivotti meidät tervetulleiksi. Sitten alkoikin liikkeen valikoiman läpikäynti ja Piia esitteli kaikki uutuudet, joita nyt on myyntiin tullut. Esille oli otettu parin uusimman lookin mainoskuvat ja itse kuolasin varsinkin noita Fusionin ihania marble luomivärejä, joista saa siis samasta napista useampaa sävyä. Tämmöinen löytyi muuten goodie bagistamme, joten myöhemmin parempia kuvia tulossa. :)


Make Up Storellahan on myynnissä vaikka mitä ja sinne saisi kulumana rahaa aivan älyttömästi. Kynsilakkojen valikoima on jo itsessään hurja lisäksi on monia tuotteita, jotka soveltuvat myös kynsien koristeluun monen muun ohella. Esimerkiksi glitter eylinerit käyvät myö knsille ja samoin irtoglitter ja irtotimantit. Valikoimaan kuuluu myös erilaisia puhdistus- ja ihonhoitotuotteita ja esimerkiksi ihania tuoksukynttilöitä!


Ihastelin varsinkin erilaisia upean värisiä luomviärejä ja huulipunia & -kiiltoja. Varmaan jossain vaiheessa on pakko käydä kotiuttamassa jokin ihana kimmeltävä eyedust, kun tällä kertaa päätin ostaa itselleni huulikiillon. Myös mahtava oranssi huulikynä (sävyssä Tangelo) on eksynyt käteeni jo kahdella viime vierailullani, mutta vielä en ole sitä ostanut...


Huulikiilto, jonka sorruin ostamaan on uusi Led Lip Gloss, jossa on siis hauska valo hylsyn sisällä! Näitä tuli yksi myös goodie bagissa, mutta jouduin ostaaan tuon super pinkin, joka yllä olevassa kuvassakin näkyy. Sävy on Fizz. Kummastakin tulossa lisää juttua vielä myöhemmin. Huomioikaa muutne yllä olevassa kuvassa Piian hienot kynnet. :)



Ehdottomasti yksi parhaiten mieleen jäänyt tuote oli yllä oikealla näkyvä heat body mask, joka sisältää chiliä ja minttua. Tämä kuulemma oikeasti kuumottaa ihoa, mutta on tehokas. En tiedä uskaltaisiko sitä kokeilla... Uutuuksista jäi mieleen myös Powder -Scent, joka oli hennosti tuoksuva vartalopuuteri. Tuote on kevyesti sävyttävä ja voisin kuvitella sen toimivan erityisen hyvin kesällä päivettyneellä iholla. Tuoksu oli ihana!


Piia kertoi tosiaan paljon juuri tulleista uutuuksista ja niistä kiinnostuneet voivat muuten käydä lueskelemassa Piian blogissa lisää, koska siellä on paljon uutuuksien esittelyjä ja Piian upeita meikkejä myös. :) 


Kun Make Up Storen valikoima oli käyty läpi tarpeeksi tarkkaan suuntasimme vielä pikaiselle käynnille Sokos Emotioniin ja siitä syömään, koska muilla tytöillä oli edessä vielä ajomatka Joensuuhun päivän päätteeksi. Otin seuraksi ristikkoperunat ja limpparin, tosin en kyllä kuvitellut saavani näin isoa kasaa ruokaa! Olihan tuossa vähän syömistä kun ihan pikku naposteltavaa olin ottavinani. :D


 toppi H&M
paita Inspire
farkut Fiorellasta
kengät Inspire
 korvikset Seppälä(?)
laukku tulianen Espanjasta

Päivän asu ei ole kyllä varsinaisesti samalta päivältä, vaan edelliseltä illalta kun kävin katsomassa tanssiesityksiä Sotkulla, mutta koska asuni oli lähes identtinen miittipäivänä, niin tämä menköön tässä samassa postauksessa. Toppi vain vaihtui mustaan ja korvissa oli eri korvikset, jonka seurauksena laukkukin vaihtui mustavalkoiseen.


Päivän kynnet taas olivat hiekkalakoilla toteutettu (yllätys, yllätys). Tein kahdella eri värillä likuvärjäyksen ja dotting toolilla hopeita pisteitä joka kynteen kolme kappaletta. Jujuna oli, että nimettömässä ja pikkurillissä värit olivat eripäin verrattuna muihin kynsiin. Käyttämäni lakat ovat Kikon (vaalea oranssi) ja Golden Rosen (vaalea keltainen), joilla ei siis nimiä ole vaan numerot, joten en niitä nyt tähän jaksa kaivaa, mutta kysyä saa tietenkin jos vaivaamaan jää. Hopeat pisteet tein OPIn This Gown Needs a Crown lakalla.


Miitti oli kaikin puolin antoisa ja oli mukava päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita. Kaikki tytöt olivat niin mukavia! Toivottavasti nähdään toistekin! Maria oli tehnyt hienoa työtä järkätessään meidän miitin ja hän oli hankkinut muutaman sponsorinkin meille, joiden tuotteet esittelen paremmin seuraavassa psotauksessa, jottei tämä veny aivan ylipitkäksi. Alla vielä kaikkien osallistujien blogit, joista voi käydä kurkkimassa miittipostauksia ja muitakin juttuja.

Dazzling Glow Maria
Meikkileikkejä Marianne
Kosmetiikkaobsessio Annie
DIXI Helena

3 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos kun olit mukana! :) Oli mukavaa tavata uusia kasvoja!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun pääsit mukaan tuollaiseen.Olen itekki nyt alkanu enempi kiinnostuun myös meikeistä

    VastaaPoista
  3. MariaGlow: Kiitos itselesi kun koko homman järjestit! Toivottavasti nähdään toistekin!

    eekku: Tää oli musta kiva aluevaltaus ja varsinkin kun tapas niin kivoja tyttöjä! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!