lauantai 9. heinäkuuta 2011

Näen punaista!

Päätimpä tehdä itselleni punaiset kynnet vaihteeksi, kun on tullut hankittua niin monta ihanaa punertavaa lakkaa. Päätin aloittaa Lumenen lakalla nro12 Kupliva onni. Tähän pulloon olin ihan rakastunut kaupassa. Väri on kaunis punainen ja lakassa on mukana ihanaa shimmeriä. Peittävyys ei ole paras mahdollinen, kuten kuvista näkee, mutta useammalla kerroksella saa jo hyvän peittävyyden.



Yllä yksi kerros, alla kaksi kerrosta ja minä päädyin laittamaan vielä kolmannen.



Päätin jälleen tehdä liukuvärjäyksen ja kakkosväriksi valkkasin toisen Lumenen lakan. Kyseessä on nro15 Tummuva ilta, jota en ole vielä aiemmin testannut. Sain sen hyvityksenä Lumenelta. Väri on aika herkullinen viininpunainen ja se sisältää hieman shimmeriä. Valo heijastuu kivasti lakasta.



Yritin vähän kuvailla luonnonvalossa kynsiä, mutta oli aika harmaa päiväja en saanut ihan niin hyvää kuvaa tuolla digikamerallani kuin olisin toivonut...





Tuputtelun jälkeen sormet oli kuin mansikanpoiminnan jäljiltä. :D



Oli sen verran kiire lähteä töihin kynsien lakkailun jälkeen (ja vei tuo putsaaminenkin aikaa), että päätin lisätä kolmannen värin vasta seuraavana päivänä ja silloin oli onneksi mukava aurinkoinen ilma ja pääsin kuvaamaan kynsiä hyvin luonnonvaloon parvekkeelle.





Kolmaskin lakka oli Lumenen ja nyt kyseessä oli nro17 Lupaus yössä, jonka ostin samaan aikaan tuon ensimmäisenä esitellyn punaisen kanssa. Alla vielä kuva lopullisista kynsistä ja kaikista lakoista.



Tästäkin postauksesta voi huomata, että mä tykkään kyllä Lumenen lakoista. :D Ostan paljon lakkoja ihan marketeista, vaikka pikkuhiljaa oon niitä kalliimpiakin lakkoja alkanut tilailemaan netistä. Mä oon vaan niin kauheen nuuka ja kalliimpien lakko hinnat tuntuu niin älyttömiltä, vaikka onhan niissä ihan eri laatu ja monesti isommat pullotkin.

Olen viime aikoina ihaillut esim Color Clubin lakkoja ja tekisi mieli tilata niitä! Sain siis ensimmäisen Color Clubin lakkani vasta noin kuukais sitten kun tilasin sen kynsilakkakirppikseltä. Nyt ostoslistallani olisivat ainakin seuraavat lakat:  Fashion Addict, Wild at Heart, Leve 'em Leave 'em, Wild and Willing, Red Velvet.

Nyt jos jollain on jotain todella hyvää sanottavaa Color Clubeista, niin saa kertoa tietonsa. Ehkä mä sitten viimeistään innsotun niitä tilaamaan!

2 kommenttia:

  1. Kiva liukuvärjäys! Värit sopivat hyvin yhteen. :)

    Color Clubeista en valitettavasti osaa sanoa mitään, olen enemmän markettilakkaihmisiä. Värit kyllä näyttävät kovin houkuttelevilta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Timantti! Itsekin ostan enemmän marketeista lakkoja kun ostelen paljon halpoja lakkoja, mutta nykyisin kun olen niin paljon tähän kynsien laittoon hurahtanut, niin nuo laadukkaammat lakat alkaa kiinnostaa, eikä vähiten noiden ihanien sävyjen takia! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!