torstai 14. huhtikuuta 2011

Aina kannattaa valittaa

Okei, ehkä mun otsikko ei pidä paikkaansa ihan joka tapauksessa, mutta tässä yhdessä ainakin. Mä siis joskus aiemmin jo kerroin, että olin tehnyt vähän epäonnistuneen ostoksen kun hankin yhden Lumenen lakan. Itse lakkahan oli tosi kivan värinen, mutta se suti oli ihan vääntynyt! Mä lähetin lakan sitten Lumenelle laadunvalvontaan (tai johonkin semmoseen) ja jäin odottelemaan hyvitystä. No, olin jo koko asian unohtanut ja yllätyin kovasti kun postiluukusta tipahti semmoinen paksu valkoinen pehmustettu kirjekuori. Tunnustelin pakettia ja hihkaisin pian, että täällähän taitaa olla lakkoja! :)

Paketista paljastui sitten tämmöstä:



Lumenen hyvityshän se siis oli. Paketissa oli muutama esite, monta pientä ilmaisnäytettä ja ihan käsin allekirjoitettu kirje, jossa pahoiteltiin mun viallista tuotetta.






Mutta se kaikkein tärkein osa pakettia oli tietenkin kolme kynsilakkaa, jotka mulle lähetettiin korvaukseksi!



En mä saanut ihan sitä samaa sävyä tilalle, mutta itse asiassa tuo nro22 on aika lailla semoinen nude, jota oon jo pitkään kaipaillut ja sen palauttamani lakan mä hankin vähän tuohon nuden/vaalean rusehtavan lakan tarpeeseeni. Eli aika tyytyväinen olen, sain oikeastaan sopivamman sävyn tilalle. Tuon nro24 on ihan mun värinen. Se on joku uus fuksia. Nää taitaa olla kaikki jotain ihan uutuussävyjä. Ainakin sain jonkun semmoisen esittelykirjeen Lumenen uutuuksista ja siinä mainittiin nää lakat.

"Kevään 20011 look on raikas ja pastellisen luonnollinen. Lumene.trendikokoelman värit mukailevat kansainvälisen muodins ävyjä, jossa näkyvät pastellinen vaaleansininen ja beige sekä raikas fuksia."



Tykkään myös tuosta punaisesta jonka sain. Punaisia lakkoja ei kai koskaan ole liikaa. Ja se on aika turvallinen valinta, kun jotain tommosia tuotehyvityksiä lähetetään. En yhtään ihmettele, ettei ne laittaneet mulle tulee sitä uutta vaaleansinistä. Vaikka kyllä sekin mulle ois kelvannut. :)

Eli kannatti tosiaan postittaa (ilman postimerkkiä sai laittaa menemään kun oli asiakaspalautus) viallinen pullo Lumenelle, eikä mennä vaihtaan sitä ostopaikkaan. Ostopaikasta oisin saanut vaan uuden pullon/rahat takaisin. Niin ja se mun lakka oli vielä alesta. Nyt oon yhtä lakkaa köyhempi ja kolmea rikkaampi. Kaksi plussalla siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!