maanantai 13. lokakuuta 2014

Kuopion kynsimiitti vol. 4 MUS

Huh kun oli kiireinen viime viikko! Palasin siis sairaslomaltani vihdoin töiden pariin ja kyllä viikonloppuna olin aika väsynyt viiden päivän työrutistuksesta. Mutta nyt on onneksi syysloma, niin saan nauttia esim tänään maanantaina kokonaan vapaapäivästä.

Mutta asiaan! 4.10. järjestettyyn Kuopin neljänteen kynsimiittiin! Pariin osaan taas jaoin nämä miittiasiat, koska kuvia oli niin paljon ja juttujen puolesta päätin ensin kertoa telle vierailustamme MUSilla (eli Kuopion Matkuksessa sijaitsevalla Make Up Storen myymälällä) ja seuraavassa siitä, miten päivä/ilta jatkui.

Kuva: Milba

Meillä oli vähä mutkia matkassa kun mentiin Matkukselle, koska autoni päätti juuri tänä kauniina päivänä sanoa tavallaan sopimuksensa irti... Mutta perille päästiin lopulta! Ja meitä odotti taas hienosti katettu pöytä, jossa oli pientä purtavaa ja juomat.


Kun oltiin saatu koko porukka kasaan, siirryttiin liikkeen puolelle tutustumaan valikoimaan. Heti tuli bongattua myös kuukauden tarjous, joka oli aika houkutteleva, mutta onnistuin lopulta olemaan ostamatta mitään tarjoustuotteita. Olisin kyllä ehdottomasti hankkinut Smog microshadown, mutta se on valitettavasti tällä hetkellä loppu. Aion käydä sen ostamassa, kun tuotetta taas on saatavilla ja palataan siihen sitten bloginkn puolella silloin uudestaan.


Piia esitteli jälleen meille MUS uutuuksia ja kaikkea kynsiin liittyvää oli kerätty esille. Oli kynsilakkoja, glittereitä, tarroja... Uutuudet kiersivät meidän miittiläisten käsissä ja kyllä nuo uudet glitterit esimerkiksi aiheuttivat pieniä ihastuksen huokauksia. Alla näkyvä tumma glitter on sävyltään Courageous ja se oli kyllä minun kohdallani aika lailla rakkautta ensi silmäyksellä. Ah! Joudun ehkä sen ostamaan vielä itselleni.


 Vinkkinä muuten, että Make Up Storen kauniit meikkilaukut menevät vaikka iltalaukusta, jos sellaiselle on tarvetta. Muutama tunnustikin, että on niitä joskus iltalaukkuina käyttänyt... :)

Yksi kivoinpia ja käytännöllisimpia uutuuksia olivat mielestäni nuo erilaiset kynsitarrat, tai siis erilaiset strassit/niitit, joissa oli valmiiksi jo liimapinta toisella puolella. Hirveän kätevää, kun koristeet saa helposti liimattua kynnelle ja ne pysyvät kun päälle lisää vähän läpinäkyvää lakkaa.


Saimme muuten tällä kertaa myös mukaamme nuo Make Up Storen lasit, joita ainakin  minä olen ihastellut aiemmilla kerroilla MUSin tilaisuuksissa käydessäni.


Minua eniten kiinnostanut MUSin viime aikaisista lookeista oli ehdottomasti Scream. Tähän kokoelmaanhan kuuluu mm. paljon hypetystä jo osakseen saanut Atomic huulikiilto. Googlettakaa vaikka, niin näette ihania kuvia! Mikään jokapäiväiseen käyttöön soveltuva tuo sinimusta kiilto tuskin on, mutta minä ainakin olen ihan myyty!


MUSilla käyntimme ei tällä kertaa rajoittunut pelkkään tuotteiden hypistelyyn, vaan pääsimme oikeasti testaamaan tuotteita! Saimme jokainen koristella yhden mallikynnen ja käytettävissämme oli koko myymälän valikoima: uutuustuotteet sekä pidempään valikoimassa olleet tuotteet.


Siinä kävikin sitten aika hyörintä, kun kaikki väkersivät oman kyntensä kimpussa. Glitteriä, niittejä, mikrohelmiä, lakkoja... Oli kiva päästä väkertämään, tosin vähän valinnanvaikeus iski, kun oli niin paljon kaikkea, mitä olisi halunnut käyttää!


Lopuksi pistettiin riviin kaikkien kynnet ja räpsittiin niistä kuvia. Hienoja ja erilaisia olevat kaikki! Ehdottomasti aion kotona kokeilla omille kynsille mikrohelmiä tuolla tavalla vain osalle kynttä ja sekaan voi lisätä vaikka pari niittiä/strassia, kuten alla näkyy.



Oma tekeleeni löytyy alta. Arvaatko mikä näistä on minun tekemäni? Ehkä tuo glitterin määrä ja värimaailma paljastavat... Minun lakkaamani ja koristelemani on tuo violetti glitterpläjäys eli toinen oikealta. Alla värilakka, joka on valittu glittereiden värimaailman perusteella, päällä kolmea eri glitteriä liukuvärjäyksen omaisesti ja vielä neljä strassia kruunaamaan kokonaisuuden.


Saimme kaikki omat pienet lahjakassit, joissa oli Make Up Storen uutuustuotteita meille kotiin vietäväksi. Ajattelin esitellä vielä nämä tuotteet tähän postauksen loppuun, koska saimme monia sellaisia tuotteita, joita olen jo tässä postauksessa maininnut. Minulle sattui meinaan tulemaan paljon juuri ihailemani Scream lookin tuotteita.


Omasta kassistani paljastui seuraavia tuotteita: Glitter-eyeliner Lux, joka vihreässä sävyssään pääsee varmasti joulun alla käyttöön ja muutenkin on oikein sopiva lisä kokoelmiini. Rakastan kimaltavia linereita ja viime aikoina olen ihastunut erityisesti juuri leikittelemään rajausten väreillä. Vihreää lineria ei vielä kokoelmistani ennen tätä löytynyt. Saimme tottakai myös kynsilakat ja omalle kohdalleni sattui upean värinen vihreä Jimmy, josta alempana parempi kuva. Myös kynsien koristeluun saimme kaikki arkin niittejä, jotka kantavat nimeä nail deco. Omalle kohdalleni osui mielestäni oikein käytännölliset hopeiset niitit, jotka eivät ole liian korkeita, vaan toimivat arkikäytössäkin varmasti hyvin.  Mustat purkit ovat glitter, joka minulle sattui tulemaan sävyssä black star (musta), sekä microshadow Watt. Eniten riemunkiljahduksia aiheutti kyllä ehdottomasti tuo huulikiilto, koska sehän on Atomic, jonka jo aiemmin mainitsin postauksessa! Postauksen lopussa kuvia vielä tästä kiillosta huulilla!


Microshadow Watt on upea tumma violetti, joka kimmeltää sinisenä. Tämä on ehdottomasti "minun värinen" ja tulee varmasti käyttöön. Black star on ihan perinteistä mustaa glitteriä, jota uskon käyttäväni ainakin kynsillä. Ehkä pitää ideoida myös jokin meikki, johon tämä sopii?

Alla vielä kuva Jimmy lakasta tikulla. Vihreä ei lähtökohtaisesti ole ihan minun eniten käyttämiäni värejä, mutta tämä kimmeltelevä yksilö kyllä hurmasi minut ja en malta odottaa, että saan lakan omille kynsilleni. Sopii varmasti todellä hyvin vaikkapa pikkujouluihin. Itse ajattelin kaivella varastoistani vihreitä mikrohelmiä ehkä tämän kaveriksi...


Minusta Make Up Storen tuotteissa on hyvää se, että tuotteiden pakkauksissa on usein selitetty niiden käyttötarkoitusta tai on jopa ihan käyttöohjeet. Aina ei siis tarvitse kysellä myyjältä apua, vaan riittää kun lukee pakkauksen tekstin. Mutta tottakai myös myyjiltä voi ja kannattaa kysyä vinkkejä, koska monet MUSin tuotteet ovat hyvin monikäyttöisiä ja niitä voi käyttää muuhunnkin kuin vain pakkauksessa mainittuun tarkoitukseen. Itse esimerkiksi olen ostamassa Smog microshadown varjostusväriksi ja glitterlinerit sopivat myös hyvin vaikkapa kynsien koristeluun.


Sitten vielä vähän hehkutusta tuosta mielettömästä Atomicista! Tämä tuote varmasti jakaa mielipiteitä, mutta minusta on vain ihanaa, että Suomessakin löytyy vähän rohkeampia ja erikoisempia meikkejä. Ettei aina vain sitä perus ruskeaa ja nudea. Tuote itsessään on hyvin läpikuultava ja sen voi yhdistää eri pohjaväreihin, jolloin saa aikaan enemmän ja vähemmän rajun lopputuloksen. Kannattaa kokeilla rohkeasti ja onhan se halloweenkin tulossa, jolloin tämä sopii ainakin kuin nenä päähän! Atomicissa on muuten hauska led-valo, jonka avulla huulikiillon levittäminen onnistuu vaikka vähän pimeämmässäkin! :)


Mun miittipäivän meikkiin kuului siniset rajaukset ja Saru sattui toteamaan, että tuo Atomic sopisi pirun hyvin mun silmämeikkiini. Pitihän sitä sitten kokeilla. Alle laitoin vielä mustaa rajuskynää, jotta saisin mahdollisimman tumman lopputuloksen. Hurjahan se on, mutta samalla niin ihana! Tuo sininen hohde huulilla on vain jotenkin niin maaginen, ooh! Mitä te tykkäätte, onko Atomic hot vai not?!


Huomenna lisää meidän miittipäivästä. Stay tuned. :)

5 kommenttia:

  1. Ihan pakko oli googlata tuo Atomic lipgloss, aivan ihana! :) Todella erikoinen, mutta näyttää hyvältä ja sopii syksyyn sekä talveen todella hyvin. ^^

    VastaaPoista
  2. Ihana miitti. Itsellä kanssa tuo Atomic ja se on upea <3

    VastaaPoista
  3. Vivian: Googlen kautta löytyy kyllä todella paljon ihania kuvia Atomicista. Ja luonnossa se on vähintään yhtä upea! :)

    Marina: Kiva kuulla, että joku muukin jakaa rakkauteni Atomiciin. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!