tiistai 14. lokakuuta 2014

Kuopion kynsimiitti vol. 4 jatkuu

Meidän kynsimiitissä oli jälleen todella anteliaita ja ihania sponsoreita, joille vielä erikseen omistan postauksen, mutta alta näette lyhyesti kuvan muodossa meidän tapahtumaamme sponsoroineet tahot. Super iso kiitos kaikille mukaan lähteneille yrityksille, jotka lähettivät paljon mielenkiintoisia tuotteita ja olivat tukemassa tätä meidän hauskaa tapahtumaa!


Tuotekassit odottivat kauniissa rivissä Milban luona kun porukkaa alkoi saapua Matkukselta. Livbox oli onneksi lähettänyt meille paperikassit, joihin saimme kaikki tuotteet koottua.


Olin edellisenä iltana vienyt minulle postitetut sponsorituotteet Milballe ja Milballa oli aika homma lajitella tuotteet kaikille kasseihin. Kuten oikean puolen kuvasta näkyy, aika paljon tuli kaikkea! :) Kyllä tuon kasan nyt 14 hengen kesken jakaa jo ihan mielellään.


Mentiin Milban kanssa vähän edeltä laittamaan tarjottavat valmiiksi ja muut miittiin osallistujat jäivät ihmettelemään mm. Halpa-Hallin Essencejä. :) Napattiin juna-asemalta myös Eve mukaan, jolla oli sen verran kyytien (lue:VR) kanssa ongelmaa, ettei päässyt Matkukseen kanssamme.


Alussa tarjottiin tietenkin alkumalja ja koska mukana oli uusiatuttavuuksia vanhojen tuttujen kasvojen lisäksi, pidettiin tässä vaiheessa myös lyhyt esittelykierros.


Tarjottavat hoidimme me Milban kanssa tällä kertaa itse (tai Milba kaiken leipoi, mä kannoin vaan limua ja karkkia kaupasta :D), kun aiemmin ollaan menty nyyttärimeiningillä. Matkusvierailun takia ajateltiin tämän järjestelyn olevan kätevämpi ja miittiin osallsitujat maksoivat pienen osallistumismaksun, jolla katettiin näitä ruoka- ja juomakuluja. Tarjolla oli ensin suolaista eli pitsaa ja salaattia.


Joka miittiinhän taitaa kuulua olennaisena osana myös kirppistely ja kun porukkaa alkoi kerääntyä Milballe, niin heti alkoi kauhea kuhina kirppislaatikoiden ympärillä. Paljon tuotteita meni uusiin koteihin vaihtareina, itsekin hankin suuren osan "kirppisostoistani" vaihtokauppojen kautta.


Kun vatsat oli ahdettu täyteen pitsaa ja salaattia, oli tietenkin jälkiruokien aika! Milba oli taas taikonut kaikkea herkullista tarjolle, kuten jo kai vähän kuuluisaa pätkisjuustokakkua. Tämän kakun ohje on yksi Milban blogin suosituimpia tekstejä. Me emännät saimme tuliaisina myös suukkoja ja päätimme pistää ne koko porukalle tarjolle, jottei jouduta kaksin niitä kaikkai syömään. :D



Sitten oli tottakai perinteisten ryhmäkuvien vuoro ja kynsimiitissähän ryhmäkuviin tulevat vain kädet. :) Laitoin alle vielä vähän lähempiä kuvia osallsitujien kynsistä, koska siellä oli vaikka mitä upeita lakkauksia! Meillä oli yhteisenä teemana musiikki ja sitä sai käsitellä vapaasti haluamallaan tavalla. Kynsiltä löytyikin mm. nuotteja ja inspiraatiota otettiin niin kappaleista kuin artisteistakin.


Arvaatteko mitkä kynnet ovat minun? MUS-postauksessa ne vilahtavatkin (tai ainakin peukaloni on lähikuvassa) jo ja tällä kertaa oli aika epätyypillisen väriset minulle. Ei mitään pinkkiä tällä kertaa. :D


Minun kynteni ovat vasemman puolesen kuvan toiset ylhäältä. Kynsillä on harmaata ja sinistä. Mustat hamot ovat Michael Jacksoneja ja peukaloissa & nimettömissä oli upea peililakka eli OPIn Push and Shove.


Koska musiikki oli illan teema, täytyi meidän tietenkin laulaa Sing Staria. Vähitellen porukkaa alkoi lähteä kotia kohti, mutta me sinnikkäimmät laulajat jatkettiin ihan iltamyöhään. Mihinkään ei toisaalta ollut kiire, kun Eve oli vielä tulossa luokseni yöksi. Joten viihdyimme Milballa mahdollisimman pitkään.


mekko H&M
sukkahousut Seppälä

Yllä näkyy vielä mun päivän asua ja meikkiä tarkemmin, koska olen noissa muissa kuvissa lähinnä kameran takana. Harmi kun en tajunnut ottaa mekon selkäpuolesta kuvaa, tykkään erityisesti tämän selän matalasta leikkausesta.


Mua (kuten myös Milbaa) muistettiin vielä kukalla. Ja kukka on muuten edelleen hengissä, jee! Mä en oo ihan mikään paras kukkien hoitaja ja vähän jännitin tämän kaunokaisen puolesta, mutta vielä se tuossa ruokapöydällä koreilee pirteän värisenä. :)

Sitten vielä nopea vilautus mun ostoksista ja vaihtareista:


Mimosa toi mulle Livbox-tuotteita (Rimmel Apocalips!!!), joita ei itse käyttänyt ja Eveltä löytynyt Isadoran paletti vaihtui muutamaan kynsilakkaan. Nuo söpöt pastellisävyt vaan puhuttelivat mua.


Yllä näkyvät kynsilakat vaihtuivat kaikki johonkin omiin lakkoihini. Hyviä vaihtareita tuli, pääsin eroon monista itselleni turhista lakoista ja sain monta ihanaa uutta lakkaa, joiden testailua odotan jo innolla. Näistä lisää juttua toivottavasti pian kun pääsevät kynsille.

Tässä vielä vinkkinä teille muiden osallistujien blogeja. Kaikkiaanhan meitä oli 14, mutta blogin pitäminen ei ollut edellytys miittiin pääsemiselle.

2 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!