perjantai 17. lokakuuta 2014

Pinkki päivä ja kohti messuja!

Voi kääk, että on ollutkin kiireiset pari viikkoa! Eka työviikko kahden viikon sairasloman jälkeen takana ja tällä viikollakin on töitä riittänyt, vaikka syysloma onkin ja tanssituntien pidosta mulla on suurelta osin lomaa. Mulla on kuitenkin riittänyt työtunteja mun "päivätyössäni" jo ihan uupumiseen asti. Huomenna vielä pitäisi muutama tunti rutistaa ja sitten viikonlopun viettoon! En ole ehtinyt edes kynsiä lakkaamaan tällä viikolla ja olen ollut ennästyspitkään näillä pinkeillä kynsillä. Kokonaisen viikon!


Lakkasin pinkit kynnet tottakai 10.10. eli Roosa nauha -päivänä. Yksinkertaisella linjalla mentiin, mutta se sopi hyvin, koska tuo Girly Bitsin Neutron Dance on kuumotellut laatikon pohjalla jo liian pitkään.

Tämän postauksen tarkoitus on lähinnä muistuttaa ja hypettää vähän etukäteen viikonlopun I Love Me -messuja! Olen menossa messuille lauantaina ja odotan innolla että pääsen koluamaan kaikkia osastoja! Erityisesti odotan Zoyan lakkojen hypistelyä, CesarsShopin pistettä, kaikkia kosmetiikkaan liittyviä pisteitä, mahdollisia pikahoitoja ja hyviä messutarjouksia... Viime vuonna ostin mm. alla näkyvän aurinkovoiteen parilla eurolla ja kävin värjäyttämässä kulmani ja hoidattamassa jalkani. Olin messuilla vuosi sitten pari päivää ja nyt minulla on vain yksi päivä, joten en tiedä ehdinkö niin paljoa tänä vuonna, mutta varmasti ihan tarpeeksi. Paikalle on tulossa myös paljon tuttuja, sitäkin odotan innolla! Jos satut bongaamaan minut messuilta, tule ihmeessä nykäisemään hihasta. :)

 

Laitetaan tähän postaukseen vielä pari muutakin kuvaa Roosa nauha -päivältä.


Koko päivä mulla oli jotakin pinkkiä päällä. Kotona hengailin pinkissä topissa ja villasukissa, tanssitunnille piti vetäistä myös pinkki t-paita päälle.


Pinkkiä oli päivän meikissäkin, jonka tosin kuvasin vasta pitkän päivän jälkeen, eikä se ole enää ehkä hehkeimmillään kuvissa, mutta halusin nyt näyttää teille tämän melkeinpä täysin vaaleanpunaisilla sävyillä tehdyn mekkini. Harkitsin vielä, että olisin lisännyt ripsiin pinkkiä ripsaria tai hiuksiin pinkkiä mascaraa, mutta jätin nämä ideat lopulta toteuttamatta. Ajattelin, että pysytään nyt vähän konservatiivisemmalla linjalla, ettei toimistolla ihan säikähdetä kun pelmahdan paikalle täysin pinkkinä! :D


Kannoin koko päivän kädessäni myös yllä oikealla näkyvää rannekorua, jonka olen saanut äidiltä joskus lahjaksi.

Ketkä muut ovat tulossa I love me -messuille?

2 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!