lauantai 4. lokakuuta 2014

Hei meillä on miitti!

Tämä postaus on ajastettu ja samaan aikaan kun tämä postaus ilmestyy blogiini, olen itse tapaamassa muita ihania kynsiharrastukseen hurahtaneita tyttösiä! Tänään on nimittäin Kuopiossa kynsimiitti, järjestyksessään neljäs semmoinen ja edelliskerran tapaan lupauduin auttamaan Milbaa miitin järjestämisessä. Mulla oli jo viimeksi mielessä, että olisi kiva ehkä tehdä jonkinmoinen "miitin kulisseissa" postaus, mutta se sitten jäi tekemättä viime miitin yhteydessä. Päätin nyt tälle päivälle ajastaa tänne blogiin vähän tämmöisiä kulissien takana kuvia teille ja ensi viikolla kirjoittelen sitten paremmin tämän kertaisesta miittipäivästämme. (Huomisellekin on tulossa postaus, mutta ei vielä miittiin liittyen.)


Yllä näkyy tavaramäärä, jonka perjantaina illalla raahasin Milballe odottamaan seuraavan päivän miittiä. Mukana on sponsoreiden lahjoittamia tavaroita ja hieman juotavaa & syötävää. Eikä tässä tietenkään vielä kaikki, koska Milbankin luona oli jo valmiiksi sponssituotteita ja tarjottavaa. Tällä kertaa kun sovimme, että me hoidamme kaikki tarjottavat valmiiksi, ettei kenenkään tarvitse tuoda tarjottavia mukanaan.

Olin tosiaan mukana järjestämässä jo edellistä miittiä, joten homma oli jo jossakin määrin tuttua. Onhan se vähän erilaista osallistua miittiin näin järjestäjänä, koska silloin on vastuussa ohjelman ja aikataulun suunnittelusta, sponsoreiden hankinnasta, sponsorituotteiden jakamisesta osallistujien kesken, jne.


Tämän postauksen kuvat (ensimmäistä lukuun ottaatta) ovat edellisen miitin ajoilta, mutta samat ihanat firmat lähtivät nytkin meitä sponsoroimaan oikein avokätisesti, joten ajattelin että voin hyvin tätä postausta kuvittaa näillä vähän vanhemmillakin kuvilla. Tämän kerran miitin tavaroista minulla ei ole vielä kuvia (enkä edes tiedä mitä kaikkea kivaa meille on tullut, koska osa tuotteista on postitettu suoraan Milballe ja näin minullakin on jotain jännättävää vielä), enkä halua niitä vielä teille paljastaa etukäteen, vaan saatte odottaa kun esittelen sitten miittipussukan sisältöä myöhemmin miitin jälkeen.

 Miittipäivä ei ole järjestäjälle ehkä yhtä yllätyksellinen, koska tiedän jo paljon asioita, joita ei osallistujille ole etukäteen paljastettu. Tiedän esimerkiksi suurelta osin, mitä juttuja sponsoreilta on tullut. Se oli ekoja kertoja aika hurjaa kurkistaa ensimmäisiin kotiin saapuneisiin paketteihin, joissa oli kymmenittäint tuotteita. Tuntui, että moni sponsori lähti ihanan avokätisesti mukaan ja lahjoitti paljon mielenkiintoisia tuotteita. Harvoimpa sitä omassa kodissaan on esim 14 kpl päällyslakkapulloja tai 28 putkiloa käsirasvaa, vaikka niitä kumpaakin myönnän itse hamstraavani.


Parasta miitissä on kyllä se, että pääsee oikeasti viettämään aikaa samasta aiheesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Voi höpistä huoletta kynsistä, eikä joudu höpöttämään niistä yksin! Kynnet ovat kerrankin koko porukan yhteinen puheenaihe ja sen avulla on helppo tutustua uusiinkin ihmisiin. Moni miittiin tulija on minulle jo ennestään tuttu, koska miittejä on tosiaan järjestetty Kuopiossa aiemminkin, mutta on ihanaa huomata, miten joka kerta mukaan uskaltautuu uusiakin ja näin se kaveripiiri kasvaa! Aikoinaan itsekin muutin Kuopioon kaukaa, enkä tuntenut täältä ketään. Minusta oli erittäin mukanaa tavata miiteissä uusia ihmisiä täältä uudelta kotiseudultani ja miitin kautta tapasin ihmisiä, joihin en esimerkiksi koulun kautta olisi ikinä tutustunut. Sainpahan tuttavapiiriini muitakin kuin tanssijoita tai muusikoita. :D

Kuinka moni lukija on käynyt joskus jossakin kynsimiitissä tai tavannut muuten kynsiharrastajia? Löytyykö kynsihaarrastajia kaveripiiristäsi?

2 kommenttia:

  1. Ihanaa miittipäivää.Olen ollut 2 miitissä mukana jotka olen molemmat itse järjestänyt.Ootko muuten tulossa i love me messuille tänä vuonna ?

    VastaaPoista
  2. Olen tulossa, jos vaan kyyti järjestyy täältä Kuopiosta sinne ja takaisin. En vielä tiedä minä päivänä, riippuu matkaseurasta. :) Oletko sä tulossa tänä vuonna?

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!