perjantai 27. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 joulukynteni

Tänä vuonna olen ollut mielestäni poikkeuksellisen jouluihminen. Olen jo joulukuun alusta leiponut pipareita, torttuja ja ihastellut valkeaa maata kun lumi tuli... Joulumieli löytyi tänä vuonna ajoissa. Tosin se vähän kieltämättä laski kun jouluaatoksi kaikki lumi ehti sulaa ja monta päivää tuli taivaan täydeltä vettä. Olin ehkä tästä aikaisesta jouluinnostuksestani johtuen jo aika ajoissa liikkeellä ensimmäisten joulukynsieni kanssa ja ehdinkin tehdä yhteensä neljät jouluiset/talviset kynnet ennen aattoa. Esittelen ne nyt teille.


Ensimmäiset kynnet olivat enemmänkin kai talviset kuin jouluiset. Tilasin Adeninalta erilaisia jouluisia siirtokuvia (ensimmäsitä kertaa elämässä innostuin oikeasti ostamaan joulu-teemalla kynsikoristeita!) ja niitä oli heti pakko päästä testaamaan.


Siirtokuvien pohjalle valitsin Essien Rock The Boatin (kesäkokoelman lakka, joka sopii hyvin talveen mielestäni). Etusormeen laitoin OPIn Tiffany Casen ja keskisormeen OPIn DS Sapphiren. Kaikki nämä lakat olivat sen verran uusia, etten niitä aiemmin ollut kynsille testannut. Peukaloon ja pikkurilliin laitoin vielä pikkuisen Golden Rosen Jolly Jewels 101:stä, joka on lastulakka ja Flormarin sinihopeaa glitterlakkaa, jota löytyy hieman myös Tiffany Casen päältä.


Seuraavat kynnet eivät olleen ensi näkemältä väreiltään kovinkaan jouluiset, mutta kultahan on aivan ehdoton joulun väri ja tässä se on vain yhdistetty mustaan. Kynsille pääsi vihdoin upea Golden Rosen Jolly Jewels 117, jolla tein kynsien kärjet ja rajalle töpöttelin China Glazen kultaista I Heard That lakkaa, jotta sain aikaan liukuvärjäyksen. Valkoiset lumihiutaleet (kahta erilaista) leimasin Konadin valkoisella Bundle Monsterin laatasta.


Kynnet saivat paljon kehuja mm. työkavereiltani ja tykkäsin tehdä välillä talviset/jouluiset kynnet, joissa ei ole sinistä, vihreää tai punaista. Jouluaaton lähestyessä siirryttiin sitten hieman jouluisempiin väriyhdistelmiin, eli vihreään ja punaiseen.


Näihin kynsiin poimin ideat suoraanSonnelta. Halusin kokeilla lahjapaketteja ja kuusenoksia kynsille, koska aiemmin en ollut näitä toteuttanut. Jouduin tekemään nämä kynnet kaiken lisäksi myöhään illalla, jolloin olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta töihin oli pakko saada aatonaatoksi uudet kynnet. :D Joten yritin valkata jotakin helppoa ja nopeaa, joka ei voi mennä pieleen. Arvasin kyllä, että nuo lahjapakettien narut eli teipit eivät kestä työpäivää millään ja niinhän siinä kävi. Siski olikin pakko yrittää napata kynsistä edes jonkinmoinen kuva ennen nukkumaanmenoa (yllä), että näette miltä kynnet alunperin näyttivät. Alla näkyy miltä kynnet näyttivät kun pääsin töistä kotiin. Naruista oli enää muisto (ja painauma) jäljellä...


Punaisilla kynsillä on pohjalla Essien Head Misstress ja päällä kerros China Glazen Ruby Pumpsia, joka on se ehdoton joululakka monelle. Kummassakaan kuvassa ei kyllä näy Ruby Pumpsin ihanuus ja kauneus, mutta toivottavasti te tiedätte kuinka kaunis lakka on kyseessä. Töpöttelin punaisille kynsille vielä hieman glitteriä Party Hearty lakasta, joka sekin on China Glazen. Vihreä lakka on aika tuore hankintani, nimittäin China Glazen Running In Circles. Ei ehkä se jouluisin vihreä, mutta tahdoin heti päästä testaamaan tätä. Ja tämä on kyllä ehdottomasti suosikkejani, mitä vihreisiin tulee! En ole mikään vihreiden lakkojen ylin ystävä, mutta tämä on vain yksinkertaisesti upean näköinen. Vihreille kynsille tuli vielä yksinkertaisia punaisia joulupalloja dotting toolilla ja kuusenkoristenauhaa China Glazen Glitter All The Waylla. Huomaa, että olen tykästynyt China Glazen joululakkoihin, omistan niitä aika paljon...


Aattona olikin saatava vielä uudet kynnet, koska nuo edelliset olivat tosiaan aika kärsineet työpäivän päätteeksi. En viettänyt aattoa kotona ja nämä kynnet syntyivätkin niin, että katselin vähän mitä kaikkea oli tullut napattua matkaan mukaan. No, jouluisia siirokuvia oli pakko päästä käyttämään lisää ja koska niissä oli sinistä, en halunnut yhdistää niitä punaiseen... Siinä viaheessa iskikin pieni ongelma, koska olin kiireessä pakannut mukaan lähinnä punaista ja vihreää & glitteriä... No, laitoin pariin kynteen hopeaa ja toivoin siirtokuvien erottuvan siitä. Muihin kysniin laitoin valkoista, vaikka itse siirtokuvissakin oli osittain valkoista, mutta parempaakaan vaihtoehtoa en keksinyt.


Kiuhkurakuuset erottuivat lopulta hopealta (Models Ownin Sterling Silver) pohjalta hyvin ja olisin voinut kai lakata vaikka kaikki kynnet tuolla hopealla? Nyt tuli kuitenkin testattua vihdoin Wild & Mildin kaunis hempeä Wedding Day, jonka alla on Kissin valkoinen lakka. Wedding Day tuo minulle mieleen lumen, joten sopii täydellisesti joululakkaukseen. Onneksi laitoin valkoisen peittävämmän lakan alle, koska Wedding Day vaikutti aika läpikuultavalta.

Tällä hetkellä kynsilläni on vielä yhdet joulukynnet, jotka innostuin tekemään vielä aaton jälkeen, mutta koska en ole saanut niistä kuvia koneelle, esittelen ne myöhemmin.

Mitkä kynnet olivat suosikkinne? Oletteko innostuneet tekemään paljon jouluisia lakkauksia?

6 kommenttia:

  1. Mustat oli mun ehdottomat lempparit! Ihanat :) ja kyllä, tuli tehtyä monet jouluiset/talviset kynnet.. Koko vuoden edestä :D

    VastaaPoista
  2. Mä kanssa tykkäsin noista mustista tosi paljon! :) Itsellä oli aattona sellaiset kynnet joista en pitänyt ja se ärsytti koko ajan. :D

    VastaaPoista
  3. Munkin suosikit on nuo mustat. Itse en vielä kovin monia jouluisia/talvisia kynsiä ole tehnyt. Ehkä sitten, kun taas tulee lunta :)

    VastaaPoista
  4. Voi että noi ekat kynnet on tosi upeat! :) Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Heidi: Kiitos! Ja niinhän niitä pitääkin tehdä koko vuoden edestä, ettei sitten kesällä tarvi tehdä talvikynsiä! :D

    Belegwen: Voi ei, se on kyl ikävää ja varsinkin jos ei voi heti vaihtaa lakkauksia.

    Hannele: Se on totta, että lumi inspiroi kyllä talvikynsiin parhaiten.

    Miracle: Kiitos, mäkin tykkäsin niistä paljon! Mä oon jotenkin ihastunut vaaleansiniseen viime aikoina. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!