torstai 8. joulukuuta 2011

No kynsiä vaihteeksi

Kamala kiire koulun ja kaiken muunkin kanssa! No, kohta on joululoma... En ole ehtinyt tekemään edes uusia kynsiä, vaikka kovasti tekisi mieli. Onneksi vanhat lakkaukset ovat vielä ihan suhteellisen hyvässä kunnossa. Ja teemaviikon takia on muutamien kynsien esittely rästissä, joten tässä nyt pari kynnet ajalta ennen teemaviikkoa.

Tein neutraaleilla väreillä raskiksen kun käytiin äidin kanssa katsomassa Don Quijote baletti Hesassa. En vielä kynsiä tehdessä tiennyt oikein tarkalleen, mitä aion laittaa päälleni. Halusin, etteivät kynnet sitten riitele kamalasti asuni kanssa, niin tämä oli turvallinen vaihtoehto mielestäni.



Valkoinen shimmerinen lakka kynsien kärjissä on joku ikivanha, joka oli jo aika kökköä, eli on ehkä tullut tiensä päähän. Sitä oli jäljelläkin tosi vähän. Kultainen kimmellys saatiin aikaan Flomarin U22 lakalla. Joka kynnessä on vielä valkoisia kukkatarroja, joissa pieniä strasseja koristeina.



Don Quijote kuuluu muuten suosikkibaletteihini ehdottomasti. Olen sen nähnyt joskus aikoja sitten lapsena aiemmin ja nyt halusin nähdä uudelleen, koska en siitä ihan kamalan paljoa muista. Patsi, että tykkäsin. Ja onhan se tullut televisiosta katsottua, mutta sehän on ihan eri asia. Kun edellisen kerran olin katsomassa Don Quijotea, niin siinä tanssi Nina Hyvärinen! Hän kuului silloin ehdottomasti idoleihini. Haaveilin vielä tuolloin ehkä jopa ballerinan urasta. :) Muistaakseni Don Quijoten roolissa oli silloin Jarmo Rastas. Jarmo on aivan huikea tyyppi! :) Telkastakin tuli ihan vähän aikaa sitten joku ohjelma, jossa vilahti Jarmo Rastas ja siinä näytettiin vähän oopperan balettitanssijoiden reenimeininkejä. Oli kai joku urheiluohjelma, kun siellä oli muistaakseni jotain jalkapalloilijoita seuraamassa ja kokeilemassa niiden reenijuttuja.

Sitten kynnet, jotka ovat ihan toista maata. Nimittäin testiin pääsi blogikirpparilöytö The Lime Starts Here Color Clubilta. Vaatii monta kerrosta peittääkseen (taisin laittaa itse kolme - neljä), mutta musta tuntui, että ranskiksen sai helpommin peittäväksi.



Vaikka väri olikin aika herkullinen jo itsessään, niin piti testata päälle vielä toista lakkaa, joka ei ole vielä aiemmin kynsilleni päässyt. Tämäkin on blogikirppikseltä hankittu. Kyseessä on Nubarin Blue/Silver Glitter. En laittanut lakkaa ihan tasaisesti, vaan töpöttelin.



(Kiva koirankarva peukalossa...)

Innostuin vielä seuraavana päivänä koristeleen lakkausta keltaisella koristelulakalla. Tuli musta taas vähän pääsiäistä henkivät kynnet... Vaikka toi vihreäsininen kuviointi sinänsä tuo vähän jonkun maastokuvion mieleen. Maastokuvion, joka on tehty glitterillä... No joo...



Loppuun on pakko laittaa vielä pari kuvaa yhdestä pörröisestä kaverista! Nimittäin Veeti on nyt mun mielestäni aivan äärettömän söpö, kun karva on päässyt kasvamaan jo aika pitkäksi ja mä vielä jaksoin jopa harjata koko koiran läpi. Nyt pojan turkki on niin ilmava ja pehmoinen, että tahtoisin vain rutistella sitä koko ajan. Kuin lelukoira!



Harjausoperaation jälkeen koira ei todellakaan jäänyt poseeraamaan kiltisti emännälleen, vaan meni äkkiä sohvan alle piiloon. Etten keksisi lisää ikäviä juttuja sen päänmenoksi.



On tuossa pitkässä turkissa nyt se huono puoli, että karvaan jää aivan käsittämättömät lumipaakut aina lenkin aikana, kun tuota lunta on kuitenkin maassa jo ja se on vielä semmoista suojalunta yleensä... Mutta eipähän pääse poika palelemaan.

Toivottavasti pääsen postailemaan lisää taas pian!

4 kommenttia:

  1. Hei nainen, vihreää ja sinä, mikä ei nyt natsaa? :D Ja tuo vihreä ranskis on ihan mun näköinen - ennen sitä glitteriä siis! Kyntesi voivat maastoutua glittermetsään? ;) Mullon muuten nyt ihan överit kynnet!! Saan ehkä joskus tässä lähiaikoina kuvankin niistä blogiin.. Ps. Ikävä! Pitää taas soitella tässä joskus!

    VastaaPoista
  2. Pitää tuota pinkkimustaa viikkoa tasapainottaa vähän muilla väreillä. :) Vaikka ei toi viikko oikein riittänyt, jäi tosi monta kivaa pinkkiä (ja mustaakin) testaamatta! Ja hei, täytyy tehdä sulle joskus tommonen vihreä ranskis! Mä muuten tahdon nähdä sun kynnet! (Vauhtia sen kuvan kanssa! :P ) Itsellänihän on ihan tylsät yksiväriset nudet kynnet nyt kun ei voinut tehdä mitään kirkkaita kynsiä tonne muotinäytökseen tänään, mutta se on onneks nyt ohi ja saa laittaa taas kivat kynnet... :)

    VastaaPoista
  3. Voi iik miten täydelliset kynnet ruotsinreissulle! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!