maanantai 13. huhtikuuta 2015

Rimmel suosikkeja (ja pari mukaan eksynyttä Maybellinea)

Rimmel on yksi suosikkini, mitä tulee halpoihin markettimerkkeihin. Rimmelin meikit ovat oikeasti todella hyviä ja niitä ei tosiaan ole hinnalla pilattu, eli näihin on kaikilla varaa. Olen Rimmelin meikkejä käyttänyt ihan niin kauan kun meikannut olen. Ja edelleen niitä löytyy runsaasti meikkipussistani. Tähän psotaukseen olen koonnut muutamia lemppareitani, joita olen lähiaikoina hankkinut. Itseasiassa kaikkiin näihin tämän postuaksen tuotteisiin, olen saanut ensikosketukseni Livboxin kautta ja sen jälkeen on ollut pakko hankkia lisää.



Yksi ehdoton lempparini on tällä hetkellä käytössä oleva ripsarini, jonka olen saanut Livboxissa. Kyseessä on Rimmelin Scandaleyes Retro Glam mascara. Olen ottanut kyseisen ripsivärin arkikäyttööni. Ripsaria minun tulee käytettyä melkein joka päivä, vaikka muuten meikkaankin hyvin vähän "perus arkena", kun käyn pitämässä tanssitunteja joka ilta. Meikkipohjan laittaminen tuntuu usein turhalta ennen semmosita hikoilua, joten yleensä laitan vain ripsaria ja kulmiin väriä, jos päivän ohjelmassa ei ole muuta kuin tanssituntien pitoa.


Scandaleyes Retro Glam mascara oli minulle todella suuri positiivinen yllätys. Todella hyvä ripsiväri ainakin minulle. Ripsari antaa sopviasti tuuheutta ja pituutta. Ripset näyttävät pidemmiltä, eivätkä paakkunnu ikävästi. Iso harja ei ole liian kömpelö, vaikka alaripsiin se ei ole kyllä paras mahdollinen, mutta harjoittelulla kyllä oppii sitä käyttämään alaripsiinkin ihan siististi. Tosin en edes käytä aina alaripsissä ripsiväriä (koska se hikoillessa leviää niin helposti). Tuote on ollut käytössäni jo pidempään ja alkaakin olla jo ihan lopussa. Eikä vieläkään tee ripsistä kökköisiä, vaan pelaa yhtä hyvin kuin alussakin. Tätä voisin ehdottomasti ostaa myöhemmin lisää. Ja jos haluan vedenkestävän version, niin minulta löytyy ripsille tarkoitettu top coat, joka tekee mascarasta kuin mascarasta vedenkestävän.

Ehkä uusin ihastukseni on Rimmelin Provocalipsit, joita mainostetaan pusunkestävinä huulipunana. Ja sitä ne varmasti ovatkin, nimittäin nämä pysyvät huulilla koko päivän. Mm. syöminen ei kuluta huulipunaa pois huulilta. Sain ensimmäisen provocalipsini Livboxista ja menin heti ostamaan kolme lisää. Sain boksista punaisen Kiss Me You Foolin. Ostin Citymarketista kolme muuta sävyä (koska kaikki Rimemlin meikit olivat alennuksessa) Little Minxin, Skinny Dippingin ja I'll Call Youn.



Nämä tuotteet on hyvä levittää ja tuotteen aplikaattorilla on helppo saada tarkkaa jälkeä. Nyt vasta tajusin, että tässä kohtaa olisi hyvä varmasti olla kuva aplikaattoristakin. No, kyllä te niitä olette varmasti nähneet muualla netissä tai voitte googlettaa. Tuoksu näissä on myös mielestäni ihana, vaikka se voi olla jonkun makuun ehkä liian voimakas? Tyypillistä mielestäni Rimmelin huulituotteille. Huulet eivät jää liian kuivan tuntuisiksi, koska tuotteessa on toisessa päässä läpinäkyvä kiilto, jota lisätään varsinaisen värin levittämisen jälkeen (joka löytyy siis siitä toisesta päästä). Ainakaan itsestäni ei tuntunut yhtään häiritsevän kuivalta, vaikka tuote oli minulla koko päivän huulilla. Kerran taisin lisätä päivän aikana sitä kirkasta kiiltoa.


Myöhemmin ostin vielä Sokokselta yhden sävyn lisää, kun satuin saamaan sinne alekupongin. Tämä sävy oli Dare To Pink. Kuvittelin aluksi, että omistan jo jonkin vastaavan sävyisen huulituotteen, mutta jouduin tämän lopulta kotiuttamaan, kun kotoa ei vastaavaa tuntunut löytyvän. :D Samalla reissulla mukaan tarttui pari ihanaa uutta Maybellinen lakkaa. Maybellinelta on tullut nyt monta kivaa ja erikoista glitteriä myyntiin ja toivon tämän trendin jatkuvan. Lisää erikoisempia lakkoja marketteihin, kiitos! Vasemmassa kuvassa näkyy NY Lover, joka on aika täydellinen dupe OPIn Bearest of Them All'lle. Oikealla kuvassa oleva lakka on Bouquet.

Dare To Pink

I'll Call You.

Ja kuten jo mainitsin, nämä pysyvät. Todella pysyvät. Näitä ei itseasiassa meinaa saada huulilta pois. Eli voisin jopa sanoa, että näiden ainoa huono puoli on pitkään vievä positaminen. Nimittäin misellivedelläkin saa aika kauan hangata huuliaan, että tuotteen saa kokonaan pois huulista. Ja misellivedellä lähtee yleensä niin vaivattomasti kaikki meikit! No, tämä ei kyllä lähtenyt ihan vaivattomasti. Mutta sain kuitenkin lopulta tuotteen hangattua huulitani, vaikka kovin mukavaa se ei ollut.

Vielä lopuksi esittelen toisen huulituotteen, joka on ollut jo vähän pidempään oma lempparini. Nimittäin Apocalips huulilakat, nämäkin siis Rimmelin tuotteita. Alla näkyy tämän hetkinen kokoelmani. Näistäkin ensimmäisen sain muistaakseni aikoinaan Livboxissa ja myöhemmin olen ostanut lisää erilaisista tarjouksista. Normaalihintaa en siis ole tainnut huulilakoistani yhdestäkään maksaa, vaikka eihän se vajaa 10e ole mikään päätä huimaava hinta. Näitä kannattaa kuitenkin oman kokemukseni mukaan bongailla poistotuotteiden seasta tai muuten jostakin aletuotehyllyistä, koska niissä näitä on näkynyt aikajoin.


Apocalipsit taisivat olla se villitys ennen Provocalipseja. Mutta en koe, että Provocalipsit näitä täysin voisivat korvata, koska Provocalipsit ovat mattaisempia. Apocalips on kuin yhdistetty huulipuna ja huulikiilto, eli lopputulos on kiiltävä, mutta väriltään peittävä. Tämä on hyvin huulikiiltomainen tuote minusta, mutta suuressa osassa on hyvä pigmentti ja väri näkyy selkeästi huulilla, toisin kuin useimmissa huulikiilloissa, jotka ovat vain kevyesti sävyttäviä ja hyvin läpinäkyviä.

Omistamani sävyt ovat yllä olevan kuvan järjestyksessä vasemmalta oikealle: Big Bang, Across The Universe, Apocaliptic, Solstice (käsittääkseni, koska tässä ei ole nimilappua), Nova, Phenomenon, Luna ja Midnight Thunder.


Apocaliptic on Livboxista saamani ihan kirkas pinkki sävy. Sen kaveriksi hankinkin seuraavaksi Big Bangin, Across The Universen ja Novan Rimmelin meikkien ollessa tarjouksessa Anttilassa. Loput olen muistaakseni ostanut 2-6 eurolla Citymarketin alekosmetiikkahyllystä, jota käyn tasaisin väliajoin tsekkaamassa.

Apocalipsit (Provocalipsien tapaan) hurmasivat minut tuoksullaan, vaikka olen kuullut muutamien myös inhoavan näiden voimakasta tuoksua. Minulle se on kuitenkin ehdoton plussa. Näissä on melko samanlainen aplikaattori kuin Provocalipseissa (tosin näissä on semmoinen pieni syvennys aplikaattorin keskellä), jolla tuotetta on helppo levittää tarkastikin huulille. Huulet eivät jää ikävän kuivan oloisiksi, vaan tuntuvat sopivan kosteilta koko päivän, mutta silti väri pysyy huulilla.

 
Phenomenon

Solstice



Midnight Thunder on vähän outolintu Apocalipsien joukossa, koska se on hyvin läpinäkyvä ja tuo oikeastaan vain huulille lisää kiiltoa. Muut Apocalipsit kun ovat pääsääntöisesti hyvin pigmenttisiä. Ehkä siksi, tämä sävy ei ole ollut kovin suosittu ja sen sai kotiuttaa hurjana 2e hintaan? Aion tätä käyttää siis lähinnä jonkin muun peittävämmän huulituotteen päällä.

Löytyykö teiltä joitakin näistä tuotteista? Onko Rimmel myös sinun lempparisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!