keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kotona Suomessa

Espanja se jäi taakse ja taas ollaan kotona Suomessa. Kotimatka oli aika rankka, koska lensimme yöllä kotiin ja lentokentälle lähdettiin ajamaan kolmelta aamulla. En ehtinyt sitä ennen nukkua kuin vajaan tunnin. Lennon jälkeen oli edessä vielä pitkä junamatka, jota sitäkin piti odotella monta tuntia. Olin vasta illalla kotona ja tuli vetästyä pari vuorokautta siinä ilman kunnon unia. Seuraavana aamuna oli kieltämättä aika sekava olo. Varsinkin kun onnistuin tuomaan tuliaisina espanjasta kauhean räkäflunssan ja olen nyt ollut pari päivää ihan tukossa. Onneksi vähitellen alkaa helpottaa ja tänään jaksoin jo koulussa tanssiakin. Meillä on menossa viimeinen kunnollinen kouluviikko, joten koetan nyt päästä vielä perus treenitunteihin mukaan pariksi päivää, sillä ensiviikolla on vain esitysharjoituksia.

Tarkoitus olisi postailla kuvia matkalta. Niitä tuli otettua melkein 300, vaikka jätin tosi monta kertaa kameran kotiin kun lähdettiin illalla ulos tai syömään ja sitten vähän harmittikin joskus, kun oli kaikkia ihania vanhoja rakennuksia ja kauniita nähtävyyksiä, joita en saanut ikuistettua. Mutta toisaalta ei se olisi ollut kivaa mennä koko ajan kameran armoilla. Mutta siis, millaisiakohan kuvia kiinnostaisi nähdä? Ajattelin esitellä hieman meidän asumusta, koska en yöpynyt siis missään perus hotellissa, vaa oltiin vuokrattu isolla porukalla villa. Se oli hieno! Lisäksi tehtiin reissuja, joista mulla on hienoja maisemakuvia ja niitäkin varmaan postailen omassa postauksessa. Tietenkin myös uudet hankinnat täytyy kuavta ja esitellä. :) Ja jos ei teitä kiinnosta, niin aina voitte hypätä niiden epäkiinnostavien postauste yli. :)

Tähän viestiin ajattelin nyt sisällyttää mun parit lomakynnet. Tein lähtöä ennen jotkut yksinkertaiset kynnet, joiden toivoin kestävän aika pitkään reissussa, jotta selviäisin vain yhdellä uudella lakkauksella reissun aikana. Tein ranskalaisen lakkauksen ja piristin sitä vaaleanpunaisella Isadoran cracklella. Tuli aika hauska lopputulos ja mätsäs aika hyvin mun uusin bikineihin, jotka myös mukana kuvassa. :)



Ihan hyvin kynnet kestivät ja yhtä kynttä vähän paikkailinkin valkoisella lakalla matkan aikana.

Seuraavat kynnet tein viikon lopulla ja nämä ovat "hääkynteni". Menimme tosiaan tuttavapariskunnan häihin Espanjaa ja pitihän häihin saada kynsiin jotain kivaa, joka mätsäisi vielä mekkoonkin.



Toinen kuva kynsistä on otettu Suomessa ja lakat ovat olleet kynsillä jo monta päivää (5). Eli hyvin kesti ja helmenpuolikkaatkin ovat melkein kaikki tallella. Yksi on lähtenyt irti kädestä, joka ei kuvassa näy.



Ja kun tuli noista häistä mainittua jo, niin esittelen nyt vielä mun asuni. Löysin aivan täydellisen ihanan juhlamekon ja nyt semmoiselle oli kerrankin käyttöä, niin ostin pois. Löysin tämän siis päivää ennen reissuun lähtöä.



Sää oli aika tuulinen melkein joka päivä, joten halusin hiukset kiinni. Väsäsin niistä sitte tuollaisen pienen nutturan. (Voi kun tulikin pieni!) En ole hetkeen näistä lyhyistä hiuksista mitään nutturaa väsännyt ja nyt on sitten kova hiusten kasvatus menossa, että sais vähän näyttävämmän nutturan aikaan. :)



Pakko mainita vielä yhdestä hauskasta sattumasta, nimittäin satuin saamaan morsiuskimpun! Eikä tämä ole ensimmäiseni, vaan sain edellisissäkin häissä kimpun. :D



Koetan väkertää nyt loppuviikosta ahkerasti koulujuttujen parissa, koska meillä on tanssihistorian tentti ja palautekeskusteluja yms. Mutta palailen Espanjan tunnelmiin heti kun vaan ehdin postausta kirjoitella. :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos, mä olen edelleen ihan haltioitunut tuosta mekosta! Voi kun tulis jotain tilaisuuksia käyttää sitä. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!