sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Essien kevättä kesän keskellä


Jonkinlainen merkkipaalu kynsiharrastajana on kai saavutettu nyt, kun omistan ensimmäisen kokonaisen kokoelman Essieltä? Ja voi että kun sattuikin vielä oikein mieluinen kokoelma! Yhtään ei harmita omistaa tätä koko settiä!


Fowerista, Perennial Chic, Picked Perfect, Blossom Dandy, Garden Variety ja Petal Pushers.

Kyseessä on Essien kevätkokoelma Flowerista, eli olen kai armottoman myöhässä tätä esittelemässä, mutta kyllä nämä sävyt oikein mainiosti kesäänkin passaavat mielestäni. Sain kyseisen kokoelman kotiinviemisiksi kauneusbloggaajien Turussa olleesta miitistä nyt keväällä ja pakko myöntää, että tämä oli ehkä koko miitin goodiebagin paras juttu!


Kaikkia lakkoja on tullut testattua ainakin tikulle asti ja koostumus tuntuu kaikissa oikein toimivalta. Värit myös osuvat ja uppoavat, sillä kokoelma sisältää minttua, turkoosia, violettia... Ihan minun värejäni siis! Kokoelman värejä on helppo yhdistää toisiinsa ja itsekin sain aika vaivatta mahdutettua kolme eri lakkaa yhteen lakkaukseen.


Pakko oli lisätä vähän kimallusta vielä OPIn Muppets World Tourilla. Harmi, että minunkin maailmakiertueestani on monien muiden kohtalotovereiden tapaan hävinnyt pinkit isot glitterit. Tai no, näkyy alla olevassa kuvassa jotakin hieman pinkihtävää, mutta väri on selvästi kyllä haalistunut kun vertaa vaikka googlesta löytyviin swatch-kuviin.


Siniharmaavioletin Petal Pushers lakan korkissa on muuten kirjoitusvirhe, koska korkin mukaan lakan nimi on Pedal Pushers. T on vaihtunut d:ksi. Petal tarkoittaa terälehteä, pedal taas poljinta, eli tässä kyllä merkitys muuttui täysin. No, ei se kuitenkaan lakkaamista haittaa.


Tämä on tosiaan yksi kivoimmista Essien kokoelmista vähään aikaan! Hetkeen ei nimittäin ole Essien uudet kokoelmat oikein sytyttäneet semmosita "paakko saada" -meininkiä minussa. Vaikka värit ovatkin olleet joissakin kokoelmissa kivoja, vastaavia on tuntunut löytyvän jo tarpeeksi omasta kokoelmasta. Tottakai näiden kohdalla psiteitä nostaa myös hyvä koostumus ja leveä suti, joka näistä suomiversioista onneksi löytyy. Se on parhautta!

Mitä lakkalemppareita teillä on Essieltä? Onko viime aikoina tullut hankittua Essien lakkoja?

2 kommenttia:

  1. Nättejä sävyjä,montaa essietä ei löydy ja eipä ole tullu hankittua uusia.Ovat aika arvokkaitakin =)

    VastaaPoista
  2. eekku: Se on kyllä totta, että Essiet ovat aika arvokkaita, varsinkin kun itse ainakin suosin juuri Suomisudillisia, joita ei voi tilata "ulkomailta halvemmalla". Onneksi niitä on usein pienessä alennuksessä esim Sokoksella. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!