sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Essencen Trend Editioneista

Essenceltä ilmestyy aika tiuhaan tahtiin trend edition nimellä kulkevia kokoelmia, jotka ovat limited editioneja, eli niitä tehdään se tietty määrä ja kun ne on myyty loppuun, lisää ei ole tulossa. Itse olen tykännyt näistä pikku kokoelmista ja melkeinpä jokaisesta tulee aina jotakin hankittua. Viimeksi taisi blogissa vilahtaa Cinderella trend edition, jota olin kovasti odottanut.

Tässä postauksessa on muuten kuvituksena viimeisimpiä hankintojani trend editioneista, koska olen ollut hiemna laiska ostosten esittelyn suhteen blogissa. Ja näitä trend editioneja tulee sen verran tiiviiseen tahtiin, että ei edellisiä meinaa ehtiä testaamaan saati blogissa esittelemään, kun on jo seuraava saatavilla.


Trend editioneja on tähän asti joutunut tilaamaan ulkomailta (kosmetik4less), mutta nyt on trend editioneiden ystäville iloisia uutisia, sillä ne rantautuvat Suomeen loppukesällä ja syksyllä tuleeyhteensä neljä uutta trend editionia myyntiin! Tosin kaikkiin kauppoihin ei niitä vielä saada, eli jännityksellä odotan tuleeko omalle paikkakunnalle näitä trend editioneja. Toivottavasti! Ja kerrottakoon samalla, että Essenceltä tulee ainakin kuusi trend editionia syksyllä, joten kaksi niistä jää tulematta Suomeen.


Trend editioneissa ilmestyy usein mielenkiintoisia erikoislakkoja, joissa on jokin tietty ominaisuus/efekti. (Esim nahka, glitter, hiekka...) Joka kokoelmassa on yleensä myös luomivärejä, huulipunia tai -kiiltoja, poskipunia, silmämeikkikyniä ja jotain erikoisempaa, kuten kynsitarroja, hiusliituja tai vaikka meikkipussi.


Tokmanneihin lähetetään maanantaina I love Nude trend editionit ja loppukesästä päästään samaan rytmiin muun Euroopan kanssa, eli trend editioneiden pitäisi tulla Suomeen samaan aikaan kuin muuallekin Eurooppaan. Odotan mielenkiinnolla, millaisia trend editioneja Suomeen tulee! Koska onhan se aina kiva mennä ostamaan tuotteita niin, että niitä voi hypistellä paikanpäällä. :)


Essencen maahantuoja pitää facebookin kautta meitä kynsiharrastajia oikein hyvin ajantasalla sen suhteen, mitä essencerintamalle kuuluu ja koetan parhaani mukaan kijoitella myös blogiini näistä jutuista, koska Essenceä koskevat postaukset tuntuvat kiinnostavan.

Pitäisiköhän tehdä myös jotain ostoskoontia tältä puolikkaalta vuodelta, kun en ole tainnut kamalasti ostoksiani blogissa esitellä?

3 kommenttia:

  1. Joo, Kosmelle tupsahti molemmat uudet TE-kokoelmat kerralla ja uusia kokoelmia kävin jo kurkkaamassa, hyvältä vaikuttaa :) Saa nähdä tuleeko kokoelmat kokonaisuudessaan myyntiin tänne Suomeen, sillä K4L ei aina tule ne täydet kokoelmat, vaan yleensä jotain uupuu.

    Ja jos jotain ei suomesta saa, niin K4L tulee yleensä täydennystä ja Maquillaliallakin jotain on, tosin siellä on hieman kalliimpia kuin K4L:llä. Joensuuhun tulee elokuussa se toinenkin hyllypuolisko, jee! Sieltä varmaan joskus tulee jotain sitten napattua, mutta TE:t varmasti tilaan, kun siellä on halvempaa (paitsi peruslakat taitaa olla suomessakin samanhintaisia).

    VastaaPoista
  2. Varmaan pyhänä täytyy käydä viimeistään tokmannilla , kun hiusvärit silloin tarjouksessa .. samalla kyttää , näkyykö mitään Essencen tuotteita vieläkään .. :/

    VastaaPoista
  3. Mimosa: Tosi kiva että saatte sinnekin toisen metrin! Jee! :) Musta on kiva, että TE-tuotteitakin pääsee hypisteleen jatkossa kauppoihin, koska sitten voi tulla hankittua jotain semmoistakin, mitä ei tulis tilattua.. Lisää rahanmenoa. :D

    Maarit: Toivottavasti sinnekin tulisi pian Essencet. Kannattaa aina myös kaupassa käydessä kysellä myyjiltä Essencen perään, niin sitä todennäköisemmin laittavat palautetta eteenpäin, että tuotteita on toivottu valikoimiin. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!