lauantai 1. helmikuuta 2014

Ripsari testissä (+synttärisankarin terveiset)

Olen ehkä muutamia kertoja maininnutkin, että olen vannoutunut vedenkestävän ripsivärin käyttäjä. Tähän mielestäni ainakin pari järkisyytä. Vedenkestävä ripsiväri ei valu poskille hankalassakaan säässä (kuljen oikeastaan säällä kuin säällä pyörällä paikasta toiseen) ja harrastan paljon liikuntaa, jossa hikoillessa ripsarit voivat helposti valua poskille. Ole käyttänyt monia eri merkkisiä ripsivärejä ja olen tykännyt useammista. En ole löytänyt mitään yhtä ehdotonta suosikkiani, vaan vaihtelen merkkiä kun siltä tuntuu ja jos satun vaikka tärmäämään hyvään tarjoukseen. Nyt kuitenkin olen saanut viime aikoina useammankin ripsivärin, jotka eivät ole vedenkestäviä. Päätin siis pitkästä aikaa lähteä testaamaan selviävätkö nämä "normiripsarit" arkikäytössäni. Ensimmäisenä testiin pääsi IsaDoran mascara, jonka sain Joensuun kynsimiitistä.


Pakko myöntää, että olin aluksi vähän skeptinen. Ainakin sen suhteen, etttä tämä kestäisi ripsillä koulupäivän ajan, johon kuuluu siis 2x90min tanssitunti. Niinpä aloitin testaamisen joululomalla, jolloin päivät eivät täyttyneet tanssitunneista vaan kassatädin hommilla.

Seuraavat kuvat on napattu ennen ripsarin levitystä. Kasvoilla on super hätäinen pikameikki, kulmissa vähän väriä, hieman helmiäistä luomilla ja kevyttä rajausta silmissä.




Seuraavissa kolmessa kuvassa ripsiväriä on levitetty ripsille kaksi kerrosta. Odotin hetken kerrosten välissä. Koin, että yhdellä kerroksella ripseni olivat vielä hieman turhan huomaamattomat ja mitäänsanomattomat, mutta kahdella kerroksella sain haluamani lopputuloksen.




Ripsiväri levittyi todella hyvin. Se ei paakkuuntunut, vaan ripset pysyivät kauniisit eroteltuina ja näyttivät pidemmiltä. Eron huomasi kyllä selkeästi vanhaan jo vähän puuroutuneeseen ripsariini, jota en vain ollut raaskinut/jaksanut aiemmin vaihtaa uuteen. Lopputulos miellytti silmää.

Alla kuva lasit päässä työpäivän päätteeksi kun pääsin kotiin. Mielestäni hyvältä näyttää edelleen, eli oikein mainiosti tämä ripsiväri kesti päivän touhut. Parin seuraavan päivän aikana ripsari pääsi kokemaan myös kunnon lumipyryn työmatkalla ja siitäkin selvittiin ilman, että olisin näyttänyt pandalta sisälle tullessani. Uskallauduin laittamaan tätä samaan ripsaria myös kouluun ja vaikka hiki tuli, niin ripsarit eivät olleet poskilla. Olin siis ihan turhaan epäillyt, sillä tämä ripsiväri ainakin kestää minun arjessani ripsillä koko päivän aamusta iltaan.


Yksi ihana asia (jonka olin täysin unohtanut) näissä vedenkestämättömissä ripsiväreissä on ehdottomasti se, miten helppo ja nopea ne on poistaa. Vedenkestävä ripsiväri vaatii ehdottomasti enemmän työtä ja aikaa lähteäkseen kunnolla pois, mutta tämä lähtee ihanan vaivattomasti.

Kaikin puolin siis olin hyvin tyytyväinen tähän IsaDoran ripsiväriin ja voisin kuvitella vaikka ostavani sitä joskus. Ripsari on ollut nyt jo pidempään käytössäni ja se levittyy edelleen hyvin, ei pakkuunnu ja kestää ripsillä tarvittavan kauan.

Pistetään samaan postaukseen vielä kuvaa päivän kampauksesta. Jos on kiire ja pitäisi saada hiukset nopeasti kiinni "jotenkin kivasti", niin turvaudun usein tämmöiseen nopeaan nutturaratkaisuun. Tykkään yleensä sijoittaa ponnarin/nutturan/letin pään sivuun, jolloin se näkyy paremmin edestä ja sivulta.


Niin ja se otsikossa mainittu synttärisankari on Veeti. Itseasiassa herran synttärit olivat jo viime viikonloppuna, mutta unohdin siitä ihan täysin mainita blogin puolella. 7 vuotta tuli täyteen ja sitä juhlistettiin herkuttelemalla. Harmi kun täältä Kuopiosta ei taida saada mistään koirille tarkoitettuja synttärikakkuja. Muistan joskus semmoisen ostaneeni Hämeenlinnasta Citymarketista Veetille ja vaikutti olevan hyvää kun niin antaumuksella herra sitä söi. :)



Käytättekö vedenkestävää ripsaria vai ette? Onko teilla jokin "luottoripsari"?

7 kommenttia:

  1. Mun "luottoripsari" oli Rimmelin Glam eye, mutta sen valmistus lopetettiin hiljattain. Nyt olen etsimässä uutta vakioripsaria, testissä on tällä hetkellä Isadoran Precision Mascara ja All day LONG Lash.
    Ensimmäisessä on vaan huono puoli, kun se ei meinaa lähteä normaalilla vesipesulla. Muuten ihan miellyttävä.
    Jälkimmäinen taas on helppo puhdistaa, mutta tähänkään en ole vielä täysin tottunut. : )

    VastaaPoista
  2. Myöhäiset onnittleut synttärisankarille

    VastaaPoista
  3. Myohaiset onnittelut Veetille!

    Ma kaytan enimmakseen Lorealin sita kaksipaista ripsaria (viininpuna-valkoinen kuori) jossa on valkoinen pidentava ja sen paalle laitettava musta vari. Se pysyy aika hyvin vesisateessakin, koska se lahtee pois lampimalla vedella. Joskus se lahtee liikkelle hikoillessa, tosin. Mulla lahinna syyna on oma laiskuus, sen saa kivasti poistettua suihkussa ilman kemikaaleja.

    Omistan yhden vedenkestava (en muista merkkia, sain ilmaiseksi jostain) ja sita kaytan jos ulkona sataa kaatamalla ennen kuin lahden kotoa tai esityksissa missa tiedan etta tarvii olla vedenpitava.

    VastaaPoista
  4. Sulla on niin nätit silmät :3

    Mä tykkään ihan hirveesti Lancomen Hypnose ripsarista, ärsyttää vaan kun se on niin kallista :/

    VastaaPoista
  5. nata: Äh, inhottavaa kun joku suosikkituote poistuu ja pitää etsiä tilalle sitten uus. Mäkin oon törmännyt välillä siihen, että joku ripsari ei lähde pelkällä vesipesulla vaikka ei ole vedenkestävää. Sekin on vähän huono, koska helppo poistettavuus on yksi ehdoton plussa ripsareissa.

    eekku: Veeti kiittää!

    Past-Midnight Tea Party: Veetiltä kiitokset sinnekin suuntaan! Mä muuten oon kans käyttänyt niitä lorkun kaksipäisiä ripsareita useampiakin, myös vedenkestävää versiota siitä. Pitäis ehkä kokeilla taas, varsinkin just sitä punavalkoista, kun nyt oon taas päässyt ton helpon poistettavuuden makuun.

    SaraCupCakez: Voi kiitos! :) Oon muuten kuullut paljon hyvää tuosta Lancomesta, hinta on vaan mulla ollut toistaiseksi kai se syy, ettei ole tullut vielä testattua. Enkä testaan vielä...

    VastaaPoista
  6. Vedenkestävät on parhaita. Tällä kertaa käytössä Lumenen Rasberry, mutta etsinnässä kohtapuoliin uusi.. ehkäpä jokin Maybellineltä. Terkkuja!

    VastaaPoista
  7. Funky and Fifty: Yksi Lumenen ripsari odottaa mulla tällä hetkellä käyttöön pääsyä. Ehkä seuraavaksi testaan sitä. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!