perjantai 20. syyskuuta 2013

Liukuvaa hiekkaa

Pikapostauksena tällä kertaa yhdet hiekkalakoilla toteutetut kynnet, jotka tein jo muutama viikko takaperin. Oli keksittävä joku nopea ja kiva lakkaus, joten päätin kokeilla liukuvärjäystä hiekkalakoilla, kun olen sellaisia monissa blogeissa nähnyt. Käyttöön valikoitui kaksi testaamatonta Golden Rosen Holiday sarjan lakkaa. Koristeeksi pistin pisteitä. :) Pisteet on toteutettu dotting toolilla ja mustalla H&M:n lakalla.



Laitoin värit aina joka toiseen kynteen eri päin, eli joka toisessa on hopeaa alla ja päinvastoin sitten joka toisessa sormessa. Olipas taas selkeästi selitetty. Mutta ei sitä kai tarvitse edes selittää, kun kuvistahan te sen näette. :)



Pisteet pistin ihan miten kivalta tuntui ja kynnet eivät ole mitenkään symmetriset keskenään. Joka kynnessä taitaa olla neljä pistettä.



Mä tykkään hirmuisen paljon hiekkalakoista, oon siis täysin rakastunut tähän trendiin. Ne ovat helppoja ja tykkään käyttää niitä paljon varpaankynsissäni, joihin joskus haluan muutakin kuin perus lakkauksen, mutta en jaksa alkaa erityisemmin koristelemaan. Jos sormiin pitää valita nopeasti jotain kivaa ja aikaa on vähän, turvaudun hiekkalakkaan. Pidän erityisesti näistä kimmeltävistä hiekkalakoista, jotenkin tuo kimmellyksen ja mattapinnan yhdistelmä on juuri se, mikä muhun iskee. Olen kyllä pari kimmellyksetöntä hiekkalakkaa hankkinut, mutta en tiedä vielä tykkäänkö niistä yhtä paljon. Kimallus se vaan on mun juttu... :D



Hiekkalakkoja ei ole tainnut blogissani pahemmin näkyää kynsillä, joka johtuu kai siitä, että hiekkalakat ovat tosiaan usein kynsilläni olleet ilman koristeluja ja semmoisina "hätälakkauksina", niin en ole niitä välttämättä kuvannut. Ja kuten mainitsin, käytän niitä usein varpaiden kynsissä ja en kuvaa varpaitani tänne blogiin. Voisin tietty jonkun pienen koosteen tehdä mun hiekkalakkoista, koska mä tykkään niistä todella paljon ja niitä löytyykin jo ihan liikaa. :D Musta tuntuu, että mun oli joskus tarkoitus semmoinen tehdä kun ekat hiekkalakkani sain, mutta se on sittemmin hukkunut tuonne luonnoksiin. Ehkä vähän siitäkin syystä, että todella monet blogit pursusivat postauksia hiekkalakoista kun ne ilmestyivät. Päätin säästää oman hehkutukseni hiekoista myöhemmälle ja sitten se on vähän unohtunut. Mutta ehkä korjaan tämän erheen vielä.

Mitä mieltä lukijat ovat hiekkalakoista? Onko niitä tullut hamstrattua? Suosikki merkkinne? Ja kimmeltävä vai täisin matta? :)

4 kommenttia:

  1. Nämä ovat todella kauniit ja kiinnostavan näköiset :)

    Itse tykkään hiekkalakoista ihan kympillä. Niin erikoista, mutta silti nättiä.
    Tällä hetkellä omistan vain kaksi hiekkalakkaa, toisen Isadoralta ja toisen Opilta.
    Itse pidän ehkä enemmän täysin mattaisista hiekkalakoista, mutta ovat ne kimmeltävätkin kauniita :))

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään kyllä kauheasti hiekkalakoista, niitä on kertynyt jo varmaan parikymmentä! :) Ja kimmeltäviä niiden olla pitää ;D lempimerkkejä varmaan on OPI tai sitten tuo Golden Rose :)

    VastaaPoista
  3. Hiekkalakat on käteviä!
    Itsellä on O.P.I:n, IsaDoran ja KIKOn tekstuureja.

    Tosi nätit nuo sun kynnet!

    VastaaPoista
  4. Janita: Kiitos paljon! Ajattelin kokeilla toistekin tämmöistä liukuvärjäystä joillakin muilla hiekkalakoilla.

    Emmi: Mäkin tykkään paljon OPIn ja Goldden Rosen hiekosita, myös Perfectiltä mulla on useampia. Ja sit muutama Kiko.

    Kaisa: Kitos! Mä oon kanssa vasta hankkinut kan IsaDoran hiekkalakkani ja sain vielä toisen juuri miitistä, niitä pitäisi pian kokeilla.

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!