tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sniisk! (Ja infoa arvonnassa voittaneille!)

Rikotaampa taas vähän blogihiljaisuutta! Tällä kertaa syynä tähän hiljaisuuteen on ikävääkin ikävämpi kesäflunssa, joka ei millään meinaa hellittää. Enkä kuitenkaan niin kipeäksi missään vaiheessa ole tullut, että saikkua olisin tarvinnut, vaan töissä olen ollut tunnollisesti. Niinpä kaikki vapaa-aika on mennyt vain levätessä ja tätä tukkoisuutta vastaan taistellessa, jotta tämän pitkän työputken olen jaksanut taistella läpi. On kyllä uuvuttavaa olla tukossa näin lämpimillä kesäkeleillä. Kiva tietty, että on lämmin, mutta mielummin ottaisin ulkona aurinkoa kuin räkisin sisällä sängyssä.

Tämä sairastelu on ollut myös syynä siihen, etten ole jaksanut raahautua postiin lähettämään arvonnan voittajille palkintoja. Ensin oli viikon verran reissussa ja onnistuin saamana kaikkien voittajien osoitteet vasta sen verran myöhään, etten ehtinyt palkintoja postittaa ennen lähtöä. Sitten tuli tämä räkätauti ja sen tuoma uupumus. Mutta eilen vihdoin reippailin postiin ja kaikki paketit ovat nyt lähteneet matkaan! Saa huikkailla sitten vaikka täällä blogissa, kun paketteja tulee (toivottavasti) ehjänä perille! :)

No, koetetaan kuitenkin päättää postaus vähän iloisempiin tunnelmiin tai oikeastaan kuviin. Ja saampahan nämäkin sekalaiset kuvat josksu esille. Karkkihan aina piristää, eikö?



Äiti kävi tässä keväällä laivalla ja toi ison kasan karkkia! Ehdin saada nämä kotiin vasta kesäkuun puolella. Varsinkin kipparin piiput saavat minussa melkein riemunkiljahduksia aikaan, ne ovat jotenkin niin legendaarisia karkkeja ja niitä on aina pakko ostaa laivalta.

Sain lisäksi aiemmin tuliaisia Pandan tehtaalta ja näiden innoittamana itsekin suuntasin tsekkaamaan samaisen tehtaanmyymälän kesälomareissullani.



Pari elokuvaakin on tullut katsottua DVD:ltä tässä illan viihdykkeenä ennen kuin aloin sairastella. Kummatkin oman saagansa viimeisiä osia ja molemmat olen nähnyt jo aiemmin ihan elokuvissa. Tämä viimeinen osa Twilightista on mielestäni kyllä se paras filmatisointi, joten kyllä sitä vikaa osaa kai kannati odottaa. Ja viimeisin Batmankin oli mielestäni todella hyvä, vaikka suosikkini näistä uusita Batmaneista on ehdottomasti edelleen Yön Ritari (Heath Ledgerin Jokeri on vaan niin karmivan hieno).



Laitetaan samaan syssyyn vielä pari kuvaa mun kesäpojista, eli trimmatuista koirista.



Veetistä tuli aika karu rotta, kun karva ajeltiin niin lyhyeksi, mutta nyt alkaa Veetikin näyttämään jo taas ihan koiralta, kun karva on vähän kasvanut. Bobolle jätettiin päähän vähän enemmän karvaa ja siksi lopputulos ei mielestäni ollut ihan niin karu. :)



Pojat saivat lisäksi palkkioksi hyvin sujuneesta trimmistä uusia leluja. Iso pallo on Ikeasta ja Veeti-vanhuskin jaksaa joskus innostua sillä leikkimään, vaikkei enää niin paljon leluista välitäkään. Pienempi pallo kelluu vedessä. Ja solmulelu on Bobolle ihan ykkönen, niitä kuluu vuodessa monta kun herra aina pureskelee ne palasiksi.



Ja tämä sekametelisoppa on hyvä kai lopettaa vielä yhteen kynsilakkakuvaan? Voitin nimittäin tämmöisen kivan kesäisen setin arvonnassa. En ole vielä ehtinyt kynsille kokeilemaan, mutta ehdottoman kesäisiltä näyttävät ja voisin vaikka yrittää yhdistää kaikki samaan lakkaukseen? :)



Ensi kerralla yritän kirjoitella jotain muuta kuin tämmöistä sillisalaattia, mutta mun aivot eivät tällä hetkellä kyenneet tämän kummempaan asioista toiseen pomppimiseen. :)

4 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja tuliasia.Mulla on kans hieman nuhaa ja kurkkukipua =(

    VastaaPoista
  2. eekku: Kesällä sairastaminen ei kyllä ole kivaa. :(

    VastaaPoista
  3. Arvontapaketti tuli viime viikolla perille täysin ehjänä. :) Kaikki oli tosi hyvin pakattuna, kiitos sinulle siitä! :D

    VastaaPoista
  4. Hieno homma ja kiitos infosta Johanna! Toivottavasti keksit tuotteille käyttöä! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!