keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Magneettilakkojen kokeilua

Kuten kaikki varmaan ovat huomanneet, niin uudisitin hieman blogin ulkoasua. Alkoi se edellinen jo pahasti tympiä, joten päätimpä etsiä jonkin uuden kivan ulkoasun. Edelleenkin värimaailma pysyy hyvin vaaleanpunaisena ja minusta tämä ulkoasu on aika sopiva myös tulevaan kesään. Tein myös uuden bannerin ja toivottavasti tykkäätte myös siitä.

Pääsin vihdoin testailemaan magneettilakkojani, joita mulla on siis tällä hektellä kaksi. Ostin Essencen magneettilakan eräältä blogikirppikseltä ja kävin ostamassa Carlsonilta Laylan magneettilaka, jonka korkissa on magneetti, jotta pääsen testaamaan lakkoja.



Päätimpä laittaa joka toiseen kynteen violettia Laylan lakkaa ja joka toiseen tuota harmaata Essenceä. Essencen lakka oli muuten pelkältään jo minusta tosi upean värinen! Layla oli lirumpaa ja ohuempaa ja tarvitsi ehdottomasti mielestäni useamman kerroksen kynnelle, joten lakkasin ensin yhden kerroksen, jonka annoin kuivua ja sitten toiseen kerrokseen vasta testasin magneettia.

Laylassa on suoran viivan mallinen magneetti ja se on tuossa korkissa kiinni.

Kuvio tuli helpommin mulla tuhoon violettiin Laylan lakkaan ja harmaan Essencen lakan kanssa mulla oli hieman ongelmia, mutta sain kuvion lopulta näkymään kyllä siinäkin lakassa edes jotenkin. Muutaman kerran jouduin ottamaan uusiksi tuon harmaan lakan kanssa, koska mitään kuviota en saanut kynteen. Violetteja kynsiä pilasin pari tökkäämällä magneetin liian lähelle lakkaa. Valokuvissa varsinkin noiden harmiaden kynsien kuviointi näkyy huonosti, luonnossa ne näkyivät mielestäni vähän paremmin.

Otin kuvat heti lakkaamisen jälkeen keinovalossa. Ensin vasen käsi:



Ja sitten oikea, jonka harmaissa kynsissä näkyy tosi huonosti tuo kuviointi:



Luin myöhemmin, että magneettilakkaa kannattaisi levittää tosi ohuesti, jos haluaa näkyvän kvuion ja ehkä tuon Essencen kohdalla mulla oli liian paksu kerros lakkaa? Laylaa tuli levitettyä ohuemmin kun se oli niin lirua. Täytyy kokeilla ensi kerralla, onko sillä lakkakerroksen paksuudella tosiaan merkitystä.

Seuraavan päivänä pääsin kuvaamaan lakat vielä luonnonvaloon. Hyvin tuo lakka kesti, vaikka en uskaltanut laittaa päälle mitään pikakuivattajaa tai muuta päällyslakkaa, koska olin lukenut sen töhrivän helposti tuon kuvion.

Oikea käsi:



Väsen käsi, jossa kuviot näkyvät paremmin:



Nää oli musta kyllä kivan näköiset kynnet ja varmasti tulee käytettyä toistekin magneettilakkoja. Avomies ainakin tykkäs pajon näistä kynsistä. :) Vielä kun saan tuon Essencen lakan pelittään vähän paremmin. Nyt en jaksanut kovin montaa kertaa ottaa uusiksi, vaikka oisin ehkä voinut ja koko ajanhan tossa hommassa kehittyy.

Tekis mieli testata vielä näitä Color clubin magneettilakkoja, kun niissä sais vielä ton magneetin mukana! Sit ois kaksi erilaista magneettia mullakin. Kiinnostais kyllä vielä semmoinen tähtikuviokin. En vain osaa nyt päättää, minkä värin ostaisin. Näitä swatcheja mä kovasti tutkin ja haluaisin nyt joko Hipnoticin tai Sci-Fin. Toi Hipnotic osi ehkä enemmän mun värinen, mutta Sci-Fi näyttää niin hienolle! Cop An Attitude ois kans hieno... Äh! :D

Oletteko testanneet magneettilakkoja? Oletteko tykänneet? Minkä merkkisi lakkoja teillä on?

3 kommenttia:

  1. Just tänään puhuttiin noista magneettilakoista kaverin kanssa! Haluaisin kokeilla, noi sun näyttää ainakin kivoilta :)

    http://www.ellataimi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Mulla on se Sci-Fi, se ja sen magneetti toimi ihan idioottihelposti eikä tarvinnut kuin yhden paksuhkon kerroksen. Seche Vite ei myöskään levittänyt kuviota mitenkään.

    VastaaPoista
  3. Ella: Mä ainakin tykkäsin näistä ja olisin valmis hankkimaan vielä vaikka pari lisää. :)

    Sonia: Kiva kuulla, että on hyvä magneetti! Vielä yksi syy lisää hankkia joku tommonen color club... Nyt kun vielä osais päättää, minkä haluaa... Ja täytyypä uskaltautua kokeileen ens kerralla vaikka secheä tuohon päälle.

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!