tiistai 25. marraskuuta 2014

Viivakoodi

En enää muista, mistä nettikaupasta tuli aikoinaan tilattua viivakoodi-siirtokuvia, mutta ne olivat ihan pakko hankinta kun ne näin. Päätin yhdistää siirtokuvat leimoihin, koska parista Bundle Monsterin laatasta löytyi numero-kuvioita, jotka sopivat hyvin viivakoodeihin. Nämähän voisivat olla vaikka laskuista inspiraationsa saaneet kynnet. :D


Pohjalakaksi olisi ollut turvallinen valinta valkoinen. Mutta en halunnut käyttää vain perus valkoista. Niinpä päädyin korkkaamaan vihdoin OPIn My Vampire Is A Buffin, joka on jo ihan tolkuttoman kauan odotellut laatikossani kynsille pääsyä. Mä taidan selkeästi olla aika huono käyttämään mitään nudeja ja tosi vaaleita sävyjä. 

Hieman malttamaton olin joidenkin leimojen kohdalla ja en antanut mustan leimauslakan kuivua tarpeeksi pitkään. Ärrimurri. Koskahan sitä oppis... Ja vasemman käden nimettömän onnistuin tökkäämään johonkin niin, että viivakoodikin ruttaantui, mutta onneksi päällyslakalla sain pahimmat vammat siloteltua. Eli ihan mutkattomasti ei tällä(kään) kertaa mennyt, mutta sentään hermo ei mennyt niin pahasti kuin viimeksi postaamieni ponien kanssa.


Lopputulos oli minusta kuitenkin oikein hauskan näköinen, jonka takia hieman ihmettelenkin, miksi käytän niin harvoin tämmöisiä vaaleita nudeja sävyjä? Nehän on tosi kivan näköisiä kynsillä!


BM:n laatat toimivat hyvin moitteettmoasti ja kuviot nousivat hyvin leimasimeen. Käytin Konadin mustaa lakkaa leimauksessa. En ole koskaan millään muulla mustalla edes yrittänyt leimata.

Mitäs tykkäsitte viivakoodeista?

3 kommenttia:

  1. No on kylla kivat! :) Harmi ettet muista mista ne on hankittu, makin tahtoisin!

    VastaaPoista
  2. Kata: Tais muutne olla Mimaxilta, kun siellä ainakin vastaavia oli nyt: http://www.mimax.fi/siirtokuvat-siirtokuvat-c-51_171_225.html :)

    eekku: Kiitos, niin mustakin :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!