sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Livbox x2

Kuun alkupuolella blogeissa näkyy paljon Livboxeja. Nyt Livboxit pääsivät minunkin blogiini, koska boksi kotiutuu minulle seuraavan puoli vuotta. Sain kolme kuukautta synttärilhakaksi ja tilasin vielä toiset kolme kuukautta I Love Me -messuilta, koska siellä oli hyvä tarjous ja sai vielä ylimääräisen ylläriboksin kun tilasin. Eli tässä postuaksessa esittelen kaksi boksia yhden sijaan!

Katsotaan ensin sitä varsinaista Marraskuun boksia:


Ensimmäinen huomioni oli, että laatikko on todella kevyt! Tuotteita oli kuitenkin 5, mutta ne olivat vain tällä kertaa aika kevyitä ja pienikokoisia, joten laatikko tuntui siksi kovin kevyeltä.

Teema oli minusta ihana ja sopi hyvin tähän vuoden loppuun ja tulevaan jouluun & vuodenvaihteeseen. Kultaisen värin, hollywood ja glamour saivat minut odottamaan glitteriä ja luksusta... Katsotaanpa sitten tuotelistaa.


Tuotelista itsessään ei ole niin "glamour", kuin olisin ehkä toivonut. Esim Lumene (Natural Code nimenomaan) ja Ibero ovat minulle aika arkisia merkkejä. Eikä mukana ole mitään kimmeltävää tai ulkonäöltään todella ylellisen näköistä tuotetta. Kuitenkin useampi näistä tuotteista vaikutti heti esittelytekstien perusteella kiinnostavalta ja herättivät mielenkiintoni, joten en missään nimessä tähän boksiin täysin pettynytkään ole. Mutta teema ja tuotteet eivät kuitenkaan kohdanneet mielestäni niin hyvin kuin olisivat voineet.


Bangerheadin alekoodi ja Banger Tweezer -pinsetit olivat ok. Kai pinseteille aina käyttöä löytyy? Ja pinsetit olivat semmoinen yllättävä juttu, mitä boksista ei osannut odottaa. Yllätys on aina hyvä, koska bokeissa on muutamia tuotteita, joita tulee aina muutaman kuukauden välein ja niitä osaa jo odottaa. Lisäksi pinsetit ovat minulla kyllä aina hukassa, joten hyvä kun niitä on useampia. :D

Marvisin Cinnamon Mint -hammastahna aiheutti heti innostusta minussa! Jes, näitä olenkin halunnut testata! Marvisin hammastahnoja kun on näkynyt blogeissa paljon. Ja nimenomaan olen halunnut testata jotakin tämmöistä jännää makua! Se lakritsa minua kiinnostaisi erityisesti, mutta käy tämä känelikin. Saa nähdä, mitä tykkään. Kuulostaa aika eksoottiselta hammastahnan maulta nimittäin. Tässä tosin ei ole fluoria ja se kyllä on omalla kohdallani ainakin iso miinus. Ihan pienestä pitäen on täytynyt napsia fluoritabletteja jne. ja hammastahnaltani haluen ehdottomasti fluoripitoisuutta, jos sitä käytän jatkuvasti. Eli joka pesussa en uskalla tätä käyttää. Erittäin kiva testata kuitenkin!

Iberon irtoripset sopivat minusta todella hyvin boksin teemaan! Näitä tulee varmasti testattua, vaikken kamalan usein irtoripsiä käytäkään. Silmälasien kanssa ei tule ripsiä käytettyä, mutta piilareiden kanssa kyllä, jos haluaa laittautua oikein kunnolla.

Lumene Natural Code huulikiiltokynä oli iloinen ylläys, vaikka vastaavanlaisia tuotteita on tainnut bokseissa olla useampiakin? Mutta tykkään hirmu paljon kaikista tämmöisistä kynistä, koska ne ovat todella käteviä ja tämä pinkki Candy Smile väri oli minulle ihan passeli uskoakseni. Tosin jokin tumma tai kirkas punainen olisi sopinut minusta taas teemaan paremmin. Mutta tämä tulee ehdottomasti käyttöön!

Teemaan hyvin sopiva tuote oli mielestäni myös Bernard Cassieren Bliberry Overnight Cream Mask -kasvonaamio. Tämä vaikuttaa luksukselta, jes! Ja tästä olen todella innoissani. Tämmöisiä arvokkaampia tuotteita en oikein koskaan itse raaski mennä ostamaan täysikokoisina, varsinkaan jos en tiedä niiden olevan todella hyviä, joten onneksi nitä saa boksista näytekokoina.

Sitten se ylläriboksi, johon oli koottu joitakin aiemmista bokseista löytyneitä tuotteita! Jännitti kyllä, että mitä kaikkea täällä on... Kääreet olivat kivan näköiset ja tuotteita oli kuusi. Tai oikeastaan seitsemän, koska yhtä tuotetta oli kaksi...


Minulla on muutamia viimeisen vuoden sisällä ilmestyneitä bokseja, joten jännittävintä oli kai se, montako tuotetta olisi minulle ennestään tuttuja ja olisiko mukana ihan jotain minulle uutta. Lopulta kolme näistä oli sellaisia, joita minulta löytyi jo koto. Yksi tuote oli semmoinen, jonka omistan vaikken ole varsinaisesti sitä boksista saanutkaan ja kaksi oli täysin uusia tuotteita, joita en ole ennen testannut.

Tältä se sisältö sitten näytti:


 Ecotools pesukukka minulta löytyikin jo. Mutta kyllä tämä toinenkin oli tervetullut, koska ensimmäinenkin pääsi käyttöön ja olen siitä tykännyt. Pesukukka on minusta pesusientä kivempi.

Katy Perry Royal Revolution tuoksunäyte oli kiva yllätys, koska olen aika huono ostamaan mitään uusia tuoksuja ja minulla ei tällä hetkellä ole kovinkaan montaa hajuvettä. Tämmöiset näytteet ovat tosi käteviä ja jos innostun tuoksusta paljon, niin ostan varmasti sitten täysikokoisenkin. Tämä tuoksui nopealla nuuhkinnalla ihan käyttökelpoiselta.

Mschic Lip Kiss on kivan neutraalin värinen ja koostumuskin tuntui kivalta, ei liian tahmaiselta. Tämä taitaa olla ensimmäinen Mschicin tuotteeni, joten olen tästä iloinen. Tulee varmasti käyttöön. Huulituotteet ovat oikeastaan aina mieleeni. En muista yhtään, missä kuussa tämmöinen on tullut. Kaikki muut tuotteet näyttivät tutuilta ja muistin, että niitä on ollut jossain vaiheessa boxeissa.

Burt's Bees Hand Salve on minulle jo tuttu käsivoide, koska sain sen noin pari kuukautta sitten kynsimiitistä. Tuotteessa on aika voimakas tuoksu, semmoinen "luonnon" tuoksu, joka nyt ei ole mikään suurin lempparini, mutta ei häiritsekään liikaa. Tämähän onkin luonnontuote. Toimiva tuote tähän astisten kokemusteni eprusteella ja varmasti tämä toinenkin purkki tulee käytettyä.

Dr. Bronner Magic Soap löytyy boksista kahteen kertaan. Eikun hei, tuo toinenhan onkin lotion! Eli saippua ja voide tuli Dr Bronnerilta. Olen aiemmin saanut tuon sinisen eli piparmintun tuoksuisen saippuan boksista ja se oli kyllä hyvä riittoisa tuote, joka tuoksui raikkalle ja "luonnolliselta". Olin erittäin innoissani, että nyt sain myös kookoksen ja laventelin tuoksuisen voiteen. Se ei voi olla huono, koska rakastan kookosta. :)

IdHAIR Elements Gold Fix It hiuslakka minulta löytyy jo. En muista minkä kuun boksissa tämä tuli, mutta en ole ehtinyt sitä vielä testaamaan, koska hiuslakkoja minulta löytyy aika monta. Tämä on kyllä hyvän kokoinen ja otan varmasti joskus reissuun mukaan tämän pienen pullon. Varmaan sen takia ei ole tullut vielä testattua, kun säästän pientä kätevän kokoista pulloa matkan varalle.

Minulle tuli kesällä kolme kuukauden ajan boksi, mutta en ehtinyt niitä kiireiltäni sen kummemmin esitellä blogissani. Lisäksi kun aika monessa blogissa kuitenkin voi käydä tutustumassa boksin sisältöön, niin en tiennyt onko minun tarpeellista niistä kirjoittaa. Mutta nyt ajattelin kuitenkin seuraavan puoli vuotta kirjoitella bokseistani. Toivottavasti lukijoita jaksaa kiinnostaa, vaikka niin monet blogit täyttyvätkin näistä boksihöpinöistä aina joka kuukausi. Ja ajattelin myös tehdä pienen koonnin kiinnostavimmista Livboxeista löytyneistä tuotteista blogiini, koska olen löytänyt monta todella kivaa tuotetta bokseista ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä. Eli semmoista olisi luvassa tulevaisuudessa.

Livboxiin voit tutustua paremmin täällä ja tottakai tehdä myös tilauksen.

Miltäs suunnitelmani kuulostaa? Onko lukijoissa Livboxien tilaajia?

2 kommenttia:

  1. Mulle tullut melkein heti alkuajoilta ja en kyllä luopuis vaikka aina kaikki ei niin kiinnostavia olekkaan.Voi antaa eteenpäin tai laittaa arvontoihin

    VastaaPoista
  2. eekku: Tuo on ihan totta, ainahan niitä tuotteita voi antaa eteenpäin. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!