sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kuopion kynsimitti vol 3 (osa 1)

Viime viikonloppuna vietimme ystävänpäivän hengessä miittiä kymmenen kynsiharrastajan voimin Kuopiossa. Tämä oli järjestyksessään jo kolmas Kuopiossa järjestetty miitti ja olin tällä kertaa itse mukana myös auttaassa järjestelyssä. Milba oli lisäkseni jo totuttuun tapaan järkkäämässä tätä tapaamista ja Milba jälleen lupautui että saamme hänen luokseen kokoontua. Kuten viimeksikin, saimme kutsun myös Make Up Storen liikkeeseen ja miittimme alkoikin tällä kertaa sieltä.

Elena nappasi minut ja Sarun Kuopion linja-autoasemalta kyytiin klo11.30 ja jatkoimme siitä matkaamme kolmistaan kohti Matkusta, jossa odoteltiin että koko miittiporukka saadaan kasaan ja sitten suuntasimme Make Up Storen puolelle.


MUS:n Moona ja Piia ottivat meidät jälleen ilolla vastaan. Kumpikin oli minulle tuttu jo viime miitistä ja olikin kiva päästä vaihtamaan taas kuulumisia heidän kanssaan ja tutustumaan myymälän tämänhetkiseen valikoimaan.


Meille oli jälleen järjestetty vähän naposteltavaa, että varmasti jaksaa tutkailla liikeen valikoimaa ilman että nälkä yllättää. :) Ja tottakai limpparilla ja kivennäsivedellä täytetyt tervetuliaismaljat odottivat meitä, mutta en ehtinyt napata niistä kuvaa ennen kuin ne oli jo nautittu.


Piia esitteli meille kynsiin liittyviä uutuuksia, joita saimme tietenkin myös mukaamme testattavaksi. Porukka kokoontui kiinnostuneena pöydän ääreen, johon oli koottu tuotteita ja hienosti koristeltuja mallikiekkoja. Uutuutena valikoimaan oli tullut mm. dotting tool, kynsille liimattavia erilaisia kolmiulotteisia koristeita, kynsiä kosteuttava hoitolakka ja kynnen värin kirkastaja, joka siis auttaa kellastuneisiin kynsiin.


Yksi ehdottoman mielenkiintoinen uutuus oli söpöt kolmiulotteiset perhoset (kuvassa yllä oikealla), joita voi kiinnittää kynnelle kynsiliimalla tai miksi ei myös läpinäkyvällä lakalla. Ne ovat samanlaista materiaalia kuin fimot (ainakin siltä vaikuttaa), mutta kolmiulotteisempia ja sillä siispiä ei ole tarkoituskaan painaa kiinni kynteen, vaan ne ovat hieman koholla kynnestä.


Mallikiekoista tuli poimittua taas monta kivaa ideaa, jotka olisi hauska päästä toteuttamaan omale kynnelle. Ylimmässä mallikiekossa on tehty "lakkauksia" glitterhileellä, eli aina kynsien laittoon ei tarvitse edes kynsilakka.


Kun olimme tutustuneet uutuustuotteisiin, saimme kierrellä vapaasti liikkeessä ja tehdä ostoksia. Pyysimme Piiaa ja Moonaa myös valitsemaan meidän osallistujien kynsistä omat suosikkinsa ja kyseinen henkilö sai sitten myöhemmin palkinnon "parhaista kynsistä". Aika meni nopeasti ja pian olikin jo aika suunnata "jatkoille", eli Milban luokse.

Kaikki löysivät onnellisesti perille ja pian olikin jo kova kirppistely käynnissä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. :D


Sain mielestäni mukavasti lakkoja kaupaksi ja ostin tottakai tilalle muutaman. Esittelen ne vielä tämän postauksen loppupuolella.


Kun suurin kirppistelyvimma oli laannutettu oli aika vilkaista sponsoreiden lahjoittamia tuotteita, jotka kokosimme Make Up Storelta saatuihin tyylikkäisiin kasseihin. Onneksi saimme nuo pussit Make Up Storelta, koska sponsorit olivat olleet todella avokätisiä. :)

Vasemmanpuoleisesta kuvasta kiitos Tuikulle.

Kaikki odottivat jännittyneenä goodie bageja ja hetki siinä sitten menikin, että kaikki saivat käytyä läpi kassien siällön. Siinä sivussa piti tietenkin ikuistaa ilahtuneita ilmeitä kameralle ja höpistä muiden kanssa mitä kaikkea ihanaa kasseista paljastuikaan.

Oikeanpuoleisesta kuvasta kiitos Tuikulle.

Tottakai meillä oli myös syötävää tarjolla ja olimme nyyttäri-meiningillä koonneet jälleen pöydän täydeltä herkkuja. Tällä kertaa tarjolla oli hedelmäsalaattia, laskiaispullia, dippivihanneksia, muffinseja ja paleobrownieta! :) Hyvin menivät kaikki herkut kaupaksi, varsinkin tuo brownie pääsi ihan yllättämään, koska ei olisi ikinä arvannut mistä se on tehty. Muffinseissa oli söpöt sydänkoristeet, koska olihan meillä teemana ystävänpäivä. Itse ainakin oon ihan heikkona laskiaispulliin. :) Myös hedelmäsalaattia oli ihana syödä pitkästä aikaa ja herääkin kysymys, miksei sitä ikinä tee kotona kun se on niin hyvää.


 Siinä syödessä sitten rupateltiin niin kynsiin liittyvistä jutuista kuin paljon muustakin. Se on aina yhtä ihana päästä juttelemaan kynsiharrastajien kanssa kun voi ihan rauhassa höpöttää kynsistä, lakoista ja kaikesta semmoisesta, mistä moni asialle vihkiytymätön vaan ei tajua mitään. :) Aika meni todella nopesati, joka ei tietenkään ole mikään ihme hyvässä seurassa. Pian kello oli jo viisi ja täytyi alkaa suunnata vähitellen kotia kohti. Olin muuten todella väsynyt kotiin päästyäni! Väsynyt ja onnellinen, koska takana oli aivan huikea päivä. Odotan jo nyt seuraavaa tapaamistamme ja toivottavasti saadaan järkättyä vaikka jotain pienimuotoista kahvittelua joskus täällä Kuopiossa asuvien kesken, niin pääsisi vähän useammin jutustelemaan kynsistä. Kyllä se on aina yhtä hauskaa tavata ihmisiä, joilla on sama harrastus ja kiinnostuksenkohde kuin itsellä. Juttua riittää ihan varmasti. Ja kun suurimman osan näistä tytöstä olen nyt tavannut jo useamman kerran, niin on kiva päästä vaihtamaan kuulumisia ja päivittämään taas vähän tietojaan, mitä kaikille nykyään kuuluu.

Laitetaan vielä kuvaa päivän asusta ja meikistäkin, kun pitkästä aikaa tuli taas ihan meikattuakin kunnolla. Valitsin tällä kertaa pinkin eri sävyjä kasvoille (koska ystävänpäivä) ja pinkin paidan.


poolo H&M
liivi Inspire
farkut Fiorellasta
kengät Inspire

Niin ja ne ostokset tosiaan. Ostin neljä kynsilakkaa kirppistelyn lomassa ja yksi aiemmin facebookin kautta ostamani lakka kotiutui minulle nyt miitin kautta. Make Up Storelta ostin ripsiliiman, koska olen nyt sen hankkimista pidempään miettinyt. Nuo sormukset tulivat muuten sponsoriltamme MissLisiltä ja ne sopivat aika hauskasti pari lakan korkkeihin, niin jätimpä ne korkkien koristeeksi.


Lakat vasemmalta oikealle: A England Fonteyn, China Glaze Boo-Gie Down, Zoya Neeka, Kiko Sugar Mat 638 ja Maybelline Polka Dots Shooting Star.

Eikä tätä postausta voi päättää ilman perinteistä ryhmäkuvaa. Esittelin omat kynteni jo aiemmin, joten minut on tästä niiden perusteella helppo bongata. Kaikilla oli ihania hempeitä ystävänpäivän teemaan sopivia kynsiä. Eli paljon siis vaaleanpunaista yllättäen... :)


Seuraavassa postauksessa tarkastellaankin sitten tarkemmin sponsoreilta saatuja juttuja, joita tosiaan tuli aikamoinen keko! Kyllä oli taas ihan kuin joulu olisi tullut uudelleen... Näidne kuvaamisessakin meni hetki. :D Iso kiitos kaikille, jotka lähtivät niin innolla mukaan sponsoroimaan mittiämme, en osannut todellakaan tämmösitä odottaa!


Liitän tähän loppuun vielä Milban tekemän kollaasin kaikista sponsoreistamme, mutta paneudun niihin sitten paremmin vielä omassa postauksessaan. Kiitos kuitenkin jo nyt kaikille, kuten aiemmin kirjoitin, ihanan moni osallsitui miittimme sponsorointiin!


Onko lukijoissa semmoisia, jotka olisivat piakkoin osallistumassa johonkin kynsimiittiin?

3 kommenttia:

  1. Kivalta kuulosti jälleen teidän miitti ja kaikkee kivaa testattavaa

    VastaaPoista
  2. Paljon kaikke kivaa olette saaneet! Meilläki oli juuri lauantaina etelä-pohjanmaalla kynsimiitti :)

    VastaaPoista
  3. eekku: Joo, oli tosi kivaa jälleen ja oon tosi kiinnostunut kaikista sponssituotteista, joita saatiin. :)

    Masa: Ompa kiva, täytyykin käydä lukemassa sitten sun ja muiden osallistujien blogeista teidän miitistä! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!