sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kiireinen viikko, ystävänpäivä ja kynsimiitti!

Hieman harmittaa, kun en ole ehtinyt tänä vuonna oikein valmistautua ystävänpäivään kokeilemalla erilaisia ystävänpäiväkynsiä, vaan pääsin toteuttamaan ensimmäiset ystävänpäiväkynteni vasta torstaina, eli juuri ennen ystävänpäivää. Olin jo suunnitellut, että postailisin pitkin viikkoa erilaisia ystävänpäiväkynsiä, koska kaikkia ideoita ja leimauslaattojen kuvioita en saisi millään kerralla kynsille, mutta todellisuushan oli sitten ihan toinen ja koulu, työ yms kiireet veivät kaiken ajan. No, tässä kuitenkin tämän vuoden ystävänpäiväkynteni.


Halusin ehdottomasti käyttää vaaleanpunaista ja jotakin glitteriä. Sopivia glittereitä oli vaikka kuinka, mutta minun oli pakko päästä testamaan facebookin kautta ostamaani KBShimmerin Candy Cane Crushia, joka tuoksuu voimakkaasti piparmintulle. Tämä on ihana! En voi sille mitään, että rakastan voimakkaasti hajustettuja rasvoja ja lakkoja, näin se vaan on. :) Pohjalla liukuväriä parilla vaaleanpunaisella ja mustalla leimattuja tekstejä päällä. Kyllähän nämä ovat oikein ystävänpäivähenkiset, vai mitä?

Onneksi vihdoin olen parantunut siitä sitkeästä flunssastani ja sairastelun jälkeen olen keskittynyt kaiken muun ohessa myös kynsimiitin järjestelyyn, nimittäin pidimme lauantaina 15.2. Koupiossa jo kolmannen kynsimiitin ja lupasin osaltani auttaa sponsoreiden haalimisessa. Pari viikkoa onkin ovikello soinut ahkerasti kun posti on tuonut paketteja ja niitä kertyikin aikamoinen määrä odottelemaan pöydälleni. Oli hauska tällä kertaa olla järkkäilyapuna ja kokea sitä kautta jotakin uutta miittiin liittyen. Pakko sanoa, että odotin hirmu paljon kynsiharrastajien porukalla tapaamista jälleen kerran, koska paikalle oli tulossa monta ennestään tuttua ihanaa kynsiharrastajaa ja lisäksi pari uutta kasvoa. On aina hauskaa viettää aikaa ihmisten kanssa, joilla on sama harrastus kuin itsellä.


 Tässä postauksessa on parin kuvan verran vähän sneak peakia miittiin liittyen, ensi viikolla tulossa sitten parempia postauksia kun saan kaikki kuvat koneelle ja käsiteltyä.


Lauantaina mitissä meillä oli teemana ystävänpäivä ja siksipä olin miitissä samoilla kynsillä kuin varsinaisena ystävänpäivänäkin. Tein kyllä illalla vielä kotona toiset ystävänpäiväkynnet, koska ideoita ja sopivia lakkoja & koristeluja oli vain liikaa säästettäväksi ensi vuodelle. :)


Varsinaisesti hieman aiheen sivusta, mutta jotekin kuitenkin mielestäni ystävänpäivään sopien lisään tähän loppuun vielä kuvan minusta ja hauvavauvositani. Kuva on otettu United for Dogsin Share your Heart for Stray Dogs! -kampanjaa varten, jonka idea on seuraava: Ympäri maailmaa koirien ystävät kuvauttivat itsensä ja koiransa kuvaan, jossa muodostavat käsillään sydämen ja osoittavat näin rakkauttaan kaikkia maailman kulkukoiria kohtaan. Monissa maissa eläinten asema on paljon huonompi kuin Suomessa ja ne joutuvat kokemaan järkyttäviä kohtaloita, vaikka ansaitsisivat paljon parempaa. Eläinten oikeuksien eteen eivät eläimet itse pysty tekemään paljoakaan, vaan ihmisten on pidettävä myös eläinten puolia. Joten tämän kuvan myötä hyvää tulevaa viikkoa kaikille ja erityisen lämpimät terveiset kaikille lukijoiden karvaisille perheenjäsenille!

4 kommenttia:

  1. Katso nina katso katso!!!
    Tää huutaa sun nimee :DD

    http://www.ebay.com/itm/Kikkerland-BALLERINA-BALLET-DANCER-Jewelry-Stand-for-earrings-ring-necklace-JK08-/310824729168?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item485e98fa50

    VastaaPoista
  2. Ihanat kynnet ja varmasti kiva miitti ollut teillä.Kiva saalis taas testattavaa

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!