sunnuntai 21. helmikuuta 2016

May the force... jne...

Hupsista, rikotaanpas nyt ihan vahingossa yli viikon mittaiseksi venähtänyt postaustauko tämmöisellä asu- ja kynsikuvia sisältävällä postauksella.

En muista yhtään, onko blogissa tullut aiemmin esille, mutta minä kuulun ehdottomasti niihin henkilöihin, jotka eivät meinanneet pysyä pöksyissään kun kuulivat uudesta Star Wars elokuvasta. Pienenä tyttönä olin sen verran fani, että tuli mm keräiltyä Star Wars tarroja, kun edelliset kolme osaa ilmestyivät. Muistan edelleen aivan selkeästi kuinka kävin katsomassa kaverini kanssa episodi ykkösen Hämeenlinnassa elokuvateatterissa (silloin siellä oli vain se yksi ainoa pieni!). Ja yritin matkia Amidalan kampauksia ja meikkejä. Tästä lähtien olen tykännyt hirmu paljon myös Natalie Portmanista näyttelijänä.


paita Pimkie
viitta Seppälä
farkut H&M
vyö Seppälä
korvikset Glitter
kaulakoru ?

Kun vihdoin pääsin elokuvaa katsomaan, niinn olihan se aika tärkeä juttu. Sen verran tärkeä, että piti miettiä meikkiä ja erityisesti kynsiä teemaan sopiviksi! Pukeuduin leffaan sillä tavalla puoli vahingossa vähän teemaan sopivast tuommoiseen viittaan. Kai se nyt vähän edes jotain jedikaapua muistuttaa? :D Halusin meikkiini ehdottomasti jotain teemaan sopivaa ja muistin tottakai syksyllä hakkimani Max Factorin punat. Koska punainen pääsi huulilleni jouluna, päätin nyt tarttua tuohon kultaiseen tapaukseen.


Kultainen puna yksistään ei anan kuin aavistuksen kultaista hohdetta huulille, jotne päädyin levittämään sitä toisen tummemman punan päälle. Valitsin alle yhden ehdottoman lempparini: Essence It Wasn't Me. Valitettavasti tämä on trend editionista, joten sitä ei ole enää myynnissä. Mutta ihiana violetti puna kuitenkin!


Kuviin ei oikein tahtonut huulten kultainen hohto tallentua. Oli se livenä kyllä selkeästi havaittavissa, koska mies heti kysyi, mitä jännää mä olen tehnyt huulilleni. :D Muuten päivän meikki oli tummien huulien lisäksi hyvin simppeli: meikkipohja, kulmat, aavistus ripsaria ja sipaisu poskipunaa.


Leffareissu tarjosi minulle myös erittäin hyvin syyn lakkailla kynteni Dollish Polishin Star Wars teemaisella lakalla nimeltään These Are Not The Droids You Are Looking For. Muistan vieläkin hyvin selkeästi sen tyytyväisen hykertelyn ja pienet riemunkiljahdukset kun huomasin tätä lakkaa olevan myynnissä CesarsShopissa. Pakko oli ostaa!


Teemalakan kaveriksi päätin taiteilla jotakin helppoa ja nopeaa, vaikka hienoahan olisi ollut väkertää vaikka elokuvan hahmoja/logoja/tms kynsille, mutta mihinkään niin uhkarohkeaan en ryhtynyt. Päädyinkin lopulta galaksikynsiin, koska ne olivat helppo ja nopea toteuttaa ja sopivat tämmöiseen avaruuselokuvaan paremmin kuin hyvin. Lisäksi olen jo pidempään halunnut tehdä taas vaihteeksi galaksikynnet, mutta en ole saanut aikaiseksi.


Tuli muuten käytettyä jotenkin uskomattoman paljon lakkoja, koska galaksikynsiin helposti menee vähän sitä ja tätä, vaikkei sitä aina lopputuloksesta pystykään sanomaan... Pohjalla galakseissa on Essien upea tummanpuhuva shimmerinen Haute Tub. Halusin galaksin pohjalle jotain muuta kuin ihan perus mustan lakan ja tämä minulla oli käyttämättömien lakkojen joukossa, joten aika ilmeinen ja helppo valinta oli. Olisi ehkä pitänyt laittaa tuota kultaista Tiina Vanhatapion lakkaa myös noihin galakseihin, nyt nimittäin kultaista lakkaa on vain Dollish Polishin alla, kun en ollut varma kuinka peittävä lakka olisi ollut yksistään. Näin ollen glakseissa ja glitterkynsissä on aika erilainen värimaailma. Mutta haitanneeko tuo...


Todettakoon tässä lopuksi nyt lyhyesti, että elokuva oli hyvä!  Olin erittäin tyytyväinen näkemääni, vaikka etukäteen vähän jännitti, voiko elokuva täyttää ne korkeat odotukset, jotka olin sille asettanut. Nyt odotankin jo innolla jatkoa! Ja suunnittelen jo kynsiä seuraavaa leffaa silmälläpitäen... :D

Kuinkas moni lukija kävi katsomassa tuon uuden Star Warsin?

4 kommenttia:

  1. Noi huulet on kyllä erityisen kivat! Kyllä ne kuvistakin erottuu :)

    VastaaPoista
  2. Tässä toinen Star Wars -fani. Noita meikkejä en kyllä sitten ostanutkaan, vaikka omassa blogissani meikkityylit esittelinkin.

    Kävin joskus siellä Matmatan kylässä, jossa eka Star Wars on kuvattu, ja oli aika huikea kokemus, joskin se n aika turistipaikka nykyään.

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän ihanan tuo viitta! <3

    VastaaPoista
  4. Kynsille: Kiitos ja hyvä että erottuu kuvistakin edes jotenkin. Olin vähän epävarma sen suhteen, kun en kovin hyvässä valaistuksessa saanut kuvia.

    Dzinni: Oh, olen kyllä vähän kade, että olet siellä Matmatassa käynyt, varmasti upea kokemus!

    Jonna: Voi kiitos! :) Se on kyllä ollut kovassa käytössä. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!