maanantai 12. lokakuuta 2015

I love me - messut

Taas on se aika vuodesta, eli I love me -messut ovat täällä! Ensi viikonloppuna messukeskus taas täyttyyä ihmisistä ja erilaisista näytteilleasettajista. I love me on yhdistelmä viidestä eri teemasta: Terveys, Kauneus, Muoti, Koru&kello ja Luonnollisesti. Olen itse käynyt jo kahtena aiempana vuotena messuilla ja tänä vuonna pääsenkin messuille bloggaajapassilla, eli messuista on tulossa paljon juttua myös blogin puolelle. Katsotaan, ehdinkö tehdä jotain pientä raporttia jo viikonlopun aikana, mutta viimeistään sitten seuraavalla viikolla palaan messutunnelmiin paremmin täällä blogin puolella. Instaan päivittelen kuulumisia paikanpäältä reaaliajassa ja virallinen hastag messuille on muuten #iloveme2015.

 
Kuvalähde: Messukeskus

 Messujen lippuhinnat ja aukioloajat löytyvät täältä. Lippuja voi ostaa nettikaupasta halvemmalla kuin ovelta, joten lippu kannattaa hankkia ennakkoon.

Itse olen messuilla käymässä perjantaina iltapäivästä ja lauantaina. Tulkaa ihmeessä tervehtimään kaikki, jotka tunnistavat. :) Lauantaina on varmasti todella paljon ihmisiä paikalla. Ehkä perjantaina saa kierrellä vielä vähän väljemmin. Messuilla on kyllä niin paljon nähtävää, että olen tyytyväinen kun pääsen tänä vuonna parina päivänä paikalle. Ehtii paremmin tutustua kaikkeen. Suosittelen ehdottoamsti muillekin vierailua kahtena päivänä, jos se vain on mahdollista, jotta varmasti ehtii nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.


Messuilla on paaaaaaljon näytteilelasettajia ja kannattaa etukäteen tutustua niihin, jotta varmasti muistaa tutustua kaikkiin itseä kiinnostaviin. Näet kaikki näytteilleasettajat täältä. Eri osastoilla on myös paljon ohjelmaa ja erilaisia tarjouksia, joista kannattaa etukäteen pistää muistiin itseä kiinnostavat. Itse olen aiempina vuosina käynyt messuilla mm pikameikeissä ja -kampauksissa. Tänäkin vuonna vastaavaa on tarjolla mm. Livboxin osastolla. Avonilla voi jälleen käydä vaihtamassa vanhan ripsarin ja Dermalogicalin Face Mapping oli muistaakseni viime vuonna todella suosittu.

Kiinnostavia näytteilleasettajien pisteistä voisin listata varmasti kymmeniä tähän, mutta koitan pitää listani malitillisena. Veikkaan, että jotain ihania koruja tarttuu mukaan titiMadamin ja Elvarin pisteiltä. Piruetin messupiste täytyy tottakai käydä myös katsastamassa, jos vaikka jotain työvaatteita tulisi ostettua. Mielenkiinnolla odotan myös Essencen pistettä, koska täällä Tampereella ei Essenceä ole saatavissa yhtä hyvin kuin Kuopiossa oli. Face Helsingillä on aiempina vuosina ollut myös pikameikkejä ja -hoitoja, niin näyttäisi olevan tänäkin vuonna. JT Beauty Outletilla pitäisi olla Soap & Glorya myynnissä. Zuii Organic on myös kiinnostava meikkimerkki, käyn ainakin tuotteita katselemassa. Mereneid on joka messujen must piste, koska heillä on erittäin hyvä alus- ja päällyslakka. Lupasin viedä näitä äidillekin. Biozellilta olisi tarkoitus käydä ostamassa tyvisprayta testiin nyt vihdoin. Näiden lisäksi täytyy kytätä erilaisia "hemmotteluhoitoja", joita voisi messuilla saada halvalla. Olen aiempina vuosina ottanut jalkahoidon ja värjännyt kulmani.

Mitkä ovat sinun messutärppisi?! Mitä odotat erityisesti ja monenako/minä päivänä olet tulossa messuille?

2 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!