perjantai 1. marraskuuta 2013

Pinkki lokakuu

Näin marraskuun ensimmäisenä päivänä on hyvä puhua hieman vielä lokakuusta? Lokakuuhan on rintasyöpäkuukausi, jolloin Roosa nauha syöpäsäätiön tuotteet ja keräys ovat näkyvästi esillä. Lokakuussa on myös pukeudu pinkkiin -päivä, jolloin tein myös teemaan sopivat kynnet.



Olen jo kovasti odottanut, että pääsen tuota nauhakuviota leimaamaan kynsiini! Kolmessa kynnessä on leimaukset punaisella Konadin leimauslakalla ja kuviohan on Bundle Monsterin laatasta. Vaaleanpunainen pohjaväri on OPIn Sparrow Me The Drama. OPIn mieelttömän ihanaa teemaan sopivaa glitteriä  You Glitter Be Good To Me:tä vielä kahden kynnen kärkiin per käsi ja valmista tuli!



Kynsikuvat ovat nyt valitettavasti vain kännykällä otetut, koska en ollut kotona kynsiäni kuvaamassa. Itseasiassa tein kynnet itselleni junassa ja vasta pukeudu pinkkiin -päivän iltana, koska aiemmin en ehtinyt. Mutta ehdinpähän tehdä nämä vielä "oikean vuorokauden puolella".



Matkalla mukana minulla oli lakkojen lisäksi luettavaa. Kynsilehdessä riittää luettavaa vaikka vähän pidemmäksikin junamatkaksi ja jos halusin hieman vaihtelua, niin oli kirjakin mukana.



Sitten esittelen vielä pinkin päivän asuni.



toppi Gina Tricot
paita Seppälä
housut H&M
laukku Puma

Kamera sopi myös hyvin päivän teemaan, onhan sekin pinkki! :D



Pinkkiin teemaa sopien vielä pari kuvaa tähän postaukseen. Hankin nimittäin Miraclen hyvällä avustuksella itselleni Bundle Monsterin uusimman laattasetin ja sen mukana vaaleanpunaisen säilytyskotelon laatoille.

Lisäksi mun vanha puhelimen suojakotelo on ollut jo pitkään niin kulunut, että se pitäis vaihtaa. No, nyt sekin on tehty ja jatkossa puhelinkuvissa tulee vilahtelemaan tämmöinen puhelimen takakansi. :)



Ostin tuonkin kuoren about 1,5v sitten Espanjasta, jolloin hankin sen edellisenkin kuoren. Ostin silloin samalla tuollaisia isoja tarrakiinnitettäviä strasseja, joilla voin sitten kuoria duunata. Edellistä kuorta en lopulta ikinä duunannut mitenkään, mutta tämä toinen kuori sai heti pienen kuorrutuksen strasseja.

Mitä tykkäätte puhelimen uudesta ulkonäöstä?
Entä näkyikö roosa nauha -teema kynsissänne viime kuussa?

7 kommenttia:

  1. Roosa nauhasta voi puhua ihan hyvin vielä marraskuussa, vasta mäkin sain lokakuun lopussa itelleni tehtyä Roosa nauha kynnet synttäreiksi. ;) Ja toi Bundle Monsterin säilytyskotelo on ihan mielettömän mahtava, voin suositella kaikille kun nyt sen itellenikin tilasin ja kotiin sain. :)

    VastaaPoista
  2. Miracle: No niin, eihän se kuukautta katso, koska tärkeitä asioita nostaa esiin! :) Ja tuo kotelo on kyllä mustakin tosi näppärä!

    VastaaPoista
  3. Olisiko sinulla linkkiä tohon laattojen säilytyskansioon? En googlaamalla löytänyt

    VastaaPoista
  4. Tässä ois suora linkki tuohon vaaleanpunaiseen: http://www.bundlemonster.com/nail-art-stamping-plates-storage-case-organizer.html :) Löytyy myös mustana ja violettina. (Musta täällä: http://www.bundlemonster.com/nail-stamping-plate-zipper-synthetic-leather-case-organizer.html )

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!