tiistai 15. lokakuuta 2013

Siivousvimma osa 1: Kun tyttö päätti järjestellä kynsilakkansa...

Olipa kerra ilta, jolloin olohuoneessamme vallitsi tällainen kaaos...



Päätin meinaan järjestää koko kynsilakkavarastoni uudelleen. Tämä neronleimaus tuli siitä, että olen nyt jo pidempään miettinyt, että haluaisin saada lakkani laatikoihin merkeittäin. Tähän asti lakkani ovat olleet värien mukaan jaoteltuna noihin mustavalkoisiin laatikoihin, jotta löytäisin helposti haluamani sävyn aina tietystä väristä. Nyt kun olen alkanut tikuttaa lakkojani, olen päättänyt järjestää tikut väreittäin. Eli sopivat värit löytyisivät helposti tikkuja selailemalla, eikä haittaisi, vaikka itse lakat olisivat merkeittäin laatikoissa. Näin ollen olisi helpompi hahmottaa montako lakkaa minulla on miltäkin merkiltä ja saisin ehkä helpommin toteutettua ne merkkiesittelytkin bogissani!



Siinä sitten vaan tuumasta toimeen... Olihan se aikamoinen näky kun levittelin kaikki lakat ympäri olohuonetta ja aloin miettiä, mihin laatikkoon tulevat OPIt ja mihin China Glazet... Isojen mustavalkoisten laatikoiden lisäksi mulla on lakkoja pienemmissä pahvilaatikoissa (näkyy kuvassa yllä), joita olen itse päällystänyt lehdistä leikatuilla kuvilla.



OPIt pääsivät tuollaiseen pahviboksiin, jonka sujautin toiseen mustavalkoiseen laatikkoon päällimmäiseksi. Lakkojen alla mulla on tyhjiä cd-levyjen koteloita yms turhaa, joita en erityisemmin kaipaa, niin ne voivat hyvin majailla lakkojen alla. OPIn lakkojen kanssa samaan laatikkoon mahtui vielä muutama Sation, Nfu Oh ja Dermosil. Toisella puolella laatikkoa ovat jo tikuille swatchatut lakat, toisella puolella ne swatchaamattomat.

Laatikko 1
Yllä näkyy siis ensimmäinen lakkalaatikkoni, jossa lakkoja on vain tässä "yläkerroksessa" ja pohjalla on muuta roinaan. OPIen kanssa samaan laatikkoon heitin vielä eri päällyslakkoja, ison pullon kynsinauhaöljyä ja erilaisia koko kynnelle tarkoitettuja siirtokuva ja tarroja. Alempana kuvassa näkyvät mm kynsikiekkoni, water decaleille tarkoitettu kippo ja muutamia lakkoja. Alla vielä tarkemmin kuvattuna, mitä lakkoja yllä olevan kuvan alareunasta löytyy.

Valkoisessa laatikossa mulla on A Englandin, Zoyan, Kikon ja Sally Hansenin lakkoja. Myös yksi ainokainen Alessandron lakkani päätyi tähän laatikkoon.



Mustaan pieneen rasiaan sopivat juuri Perfectin glitterini ja niiden seuraksi pari lämpötilaan reagoivaa lakkaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy myös laatikko, joka on indie-lakkoja varten. Mukan myös ainoa Butter Londonin lakkani ja Deborah Lippmannin lakat.



Indiealakat pääsivät muutaman muun rasian kanssa toisen laatikon päällimmäisiksi.

Laatikko 2
Mustassa rasiassa on markettilakkoja: kuten Lumenea, Seppälästä saatavia merkkejä, Rimmeliä, L'Orealia, Gina Tricotin lakkoja, jne.



Golden Rosen lakat (kaikki tekstuurit, glitterit ja matat sulassa sovussa) ovat omassa rasiassa ja seurana ovat Tiina Vanhatapion lakat.



Lisäksi minulla on tuollainen ylitse pursuileva pyöreä rasia, johon keräsin kaikki "näitä haluan käyttää seuraavaksi" lakat. En sitten mene sanomaan mitään tämän toimivuudesta kun tosiaan voitte nähdä miten täys se on... :D



Näiden kaikkien irtorasioiden alta löytyy kaksi Ikeasta hommattua laatikostoa vai miksi noita lokeroihin jaettuja juttuja pitäisi kutsua? Niitä on kaksi päällekäin ja ylemmässä on lakkoja mm. Essenceltä, Models Ownilta, Essieltä, Orlylta, Catricelta, Wild & Crazylta ja muutamilta sekalaisilta merkeiltä, joita en omista kuin 1-3kpl. Jostain syystä en ollut napannut tästä kerroksesta mitään kuvaa. Näiden alla on vielä toinen lokeristo, joka näkyy alla. Eli yhteensä tässä laatikossa on lakkoja ja kynsitavaraa ihan jopa kolmessa kerroksessa.



Toisen mustavalkoisen laatikon "alakertaan" keräsin vähän vähemmän käytössä olevia juttuja. Täällä majailevat nyt avaamattomat päällys- ja aluslakat, crackleja, leimauslakkoja, magneettlakkoja, kaviaarisettejä, koristelulakkoja ja "muuta krääsää", kuten tyhjiä lakkapakkauksia, joihin voi joskus pakata kynsilakkoja niitä lähetettäessä. Myös Sally Hansenin kynsitarrat ovat täällä, kun nuo paketit tuntuivat menevän juuri sopivasti täytteeksi tuohon isoimpaan lokeroon.

Mainitsin jo aiemmin postauksessa, että mulla on myös kaksi pienenpää pahvilaatikkoa (itseasiassa Ärrä boxeja alkujaan), joihin säilön lakkoja, kun haluan niiden olevan mahdollisimman helposti saatavilla, enkä siksi tykkää laittaa niitä kovin moneen kerrokseen noihin isompiin laatikoihin. Alla näkyy näiden kahden laatikon sisällöt.



Ensimmäisessä näistä on lähinnä Color Clubin lakkoja ja loput laatikosta täytin randomisti muilla merkeillä, joita mulla sattuu olemaan useampia. Laatikosta löytyy siis lisäksi vielä Flormarit, Nubarit, Sinful Colorsit, Maybellinet, La Femmet, Ruby Wingit, Leticia Wellit, Snow Crystalit, Mereneidin lakat ja Miyot.



Toiseen pahvilaatikkoon laitoin China Glazen lakkani (joita oli yllättävän vähän) ja seuraksi Yes Loven (+ pari vastaavaa halpislakkaa) & Kleancolorin lakat. Jälleen toisella puolella laatikkoa ovat ne jo swatchatut Chinat ja toisella puolella swatchausta odottavat. Tänne laatikkoon laitoin vielä kynsitarrat, kun tilaa jäi.

Näiden laatikoiden lisäksi mulla on yksi laatikko, jossa on kaikkia pakkausmateriaaleja, esitteitä ja mun leimaustarvikkeeni. Siitä kuvaa alla.



Leimaustarvikkeet ovat tuolaisessa matalassa rasiassa, joka on itseasiassa yhden mustan rasian kansi, mutta toimii hyvin leimaustarvikkeille omana rasiana, kun ei tarvitse olla tuon korkeampia reunoja.

Mun kynsien lakkauspöytänä toimii usein tuommoinen matala arkku, jonka reunalle keräsin muutaman purkin täynnä viiloja, kyniä, siveltimiä yms krääsää.



Ja alla vielä kuva kaikista laatikoista kiinni ja hyvässä järjestyksessä. Tuossa kolmannessa mustavalkoisessa isossa laatikossa on aikakauslehtiä. Ja tuo keltainen laatikko pitäisi päällystää kuten nuo pari muuta pientä laatikkoa, on meinaan aika hirveän näköinen tuommoisena keltaisena.



Lopputulos oli siis ihan siisti, vaikka aikamoisen sekamelskan sainkin aikaan lakkoja järjestellessäni. Ja oon kyllä tykännyt nyt tästä järjestelmästä, että lakat ovat merkeittäin. Yritän nyt tikuttaa lakkojaparhaani mukaan, että saisin ne tikutettua väreittäin, jolloin sitten olisi helppo löytää se tarvittava värisävy jne. Yllättävän vähän olen kokenut ongelmaksi tämän merkeittäin järjestelyn, vaikk aiemmin olin ehdottomasti sitä mieltä, että lakat täytyy olla väreittäin jaoteltuna, jotta niitä voi järkevästi käyttää.

Onko teillä lakat väreittäin vai merkeittäin ja missä säilytätte niitä?

9 kommenttia:

  1. Onpa sulla paljon lakkoja. Varmaan ollut kova homma järkätä nuo kaikki, vaikka ihan mukavaahan se kynsilakkojen parissa näprääminen on. :D
    Mulla on kaikki mun värilliset lakat seinällä vitriinissä, kun pitäähän niin komea kokoelma olla näytillä. xD Laatikot on mun mielestä myös vähän hankalia, kun lakat jää korkkien taakse piiloon.

    VastaaPoista
  2. Oho, kivan vaivan oot nähnyt järjestellessä! :D

    Itellä lakat on tikutettu väreittäin ja säilytän lakkoja merkeittäin :)

    VastaaPoista
  3. Tuossa on mahtanut olla pienoinen urakka ! :) Ootan innolla jos joskus innostut esittelemään lakkojasi merkeittäin :)

    Miulla on lakat laatikoissa merkeittäin. Ja ne mitkä on tikutettu, ovat tällä hetkellä kahdessa mukissa koostumuksien mukaan :D En ole löytänyt sopivaa rinkulaa, mihin saisin sujautettua lakat niinkuin haluan. Ja pitäisi ostaa lisää tikkuja.. :D

    VastaaPoista
  4. Täytys itekki koittaa jonkinlainen järjestys saada aikaan ja se helmeri ois niin tervetullut tännekki asumaan =)

    VastaaPoista
  5. Yue: Mustakin on vähän sääli että lakat on laatikossa mulla aika piilossa (toistaiseksi). Tosin yritin nyt laittaa muutamat merkit ylösalaisin laatikoihin, niin pohjasta näkee niiden lakkojen värit. Tosin tää ei ihan kaikkien lakkojen kohdalla onnistu. Ehkä mäkin saan joskus noi vielä paremmin esille. :)

    Sara: Joo, hetkihän tuossa vierähti, mutta kaikenlainen kynsilakkojen kanssa näpertely on kyllä kivaa! :D

    Ooka: Tarkoitus ois esitellä merkeittäin noi lakkani, ainakin noi "kiinnostavimmat merkit" (OPI, China Glaze...) ja tää oli nyt ensiaskel sitä kohti. :)

    Eekku: Helmeri ois mustakin aika kätevä tai joku muu laatikosto, johon mahtuis kaikki lakat samaan, ettei tarvis olla montaa erillsitä laatikkoa.

    VastaaPoista
  6. Lakkojen järjestely on jotenkin... rentouttavaa :D
    Miulla on tikut merkkien mukaan, jokaiselle merkille oma, paitsi ns. vähemmistölle kuten Wild & Mild, Isadora jne. joita olen sitten yhdistellyt samoihin tikkuihin.

    VastaaPoista
  7. Mimosa: Mä voisin oikeesti järjestellä noita mun lakkoja vaikka joka toinen päivä. :D Se tosiaan on jotenkin erittäin rentouttavaa!

    VastaaPoista
  8. Hah, hyvä nähdä että muillakin löytyy tällaista lakkakaaosta! :D Mulla on välillä lakat levällään lattialla siitäkin huolimatta että myös Helmer löytyy... Helmerissäni ne on pääasiassa merkeittäin.

    VastaaPoista
  9. E-S: Jep, lakkakaaos on ihan arkipäivää. :) Vetoan ainakin vielä siihen, että kaaosta aiheuttaa nuo monet eri(kokoiset) laatikot. Siistimmin olisivat, jos ois vaan yksi laatikosto tms, johon kaikki lakkani saisin, mutta tiedä sitten... :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!