keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Laivalta

Mun avomies kävi jokin aika sitten laivalla juhlimassa hyvän ystävänsä polttareita ja sain sieltä stten tuliaisia. Nyt täytyy nolona myöntää, että oon unohtanut esitellä nämä ihanat tuliaiset blogissani! Instagramissa olen kyllä näitä ehtinyt jo hehkuttaa. :) Annoin itseasiassa vähän rahaa hänelle mukaan ja pyysin tuomaan kynsilakkoja. :) Sain kyllä enemmän kuin odotin!



OPIn lakkoja oli vain perusvalikoimasta, joten jäin valitettavasti ilman kausikokoelmien ihanuuksia, mutta sain muutamia (tai ehkä enemmän kuin vain muutaman?) hyviä peruslakkoja. Pyysin jotakin hyvää "perus punaista" ja jännityksellä odotin, miten mies tuon tulkitsee. Käsittääkseni tähän pyyntöön oli vastauksena Color So Hot It Berns. Hyvä valinta mielestäni. Pinkki lakka on Koala Bear-Y ja pinkkejähän ei voi ikinä olla liikaa. Tuo ylläripunainen on kai sitten se kakkosvaihtoehto sille "perus punaiselle" ja kyseessä on I'm Not Really a Waitress, jonka hankkimista olen jo pidempään miettinyt. Pyysin myös jotakin kivaa lilaa lakkaa ja siihen tarkoitukseen minulle hankittiin A Grape Fit!, joka mielestäni oli oikein osuva valinta. Viimeisenä ihan nimensä puolesta minulle sopiva lakka, nimittäin Princesses Rule!, joka on kai aika must have kaikkien lakkaharrastajien keskuudessa, vaikkei tämä mikään kovin erikoinen lakka ole?

Sitten se todellinen yllättätys, meinaan olen nyt sitten Chanelin kynsilakan onnellinen omistaja. :)



Tämä sävy Azuré oli viime kesän ehdottomia muotivärejä ja avomies osti tämän ihan itse omilla rahoillaan minulle tuliaisina! Olin aika otettu ja lakka on kaiken lisäksi tosi kauniin värinen! Lakka on turkoosi, joka luonnossa taittaa hyvin paljon vihreään, mutta kuvissa siihen saa hyvin sinertävänkin sävyn näkyviin. Alla kuvaa lakasta tikulla, tosin ei mitenkään erityisen hyvässä valaistuksessa, vaan iltamyöhään pöytälampun valossa, mutta kuitenkin.



Lisäksi sain tietenkin vielä karkkia, koska eihän laivalla voi käydä ostamatta karkkia. Ja lakupiippuja on pakko tuoda aina! Ne on ihan parhautta ja jotenkin vaan niin legendaarisia, kun näitä on tullut syötyä ihan pikkulikasta asti.



Lisäksi boonuksena vielä sain Krista Siegfridsin nimmarikortin, jonka takana oli vielä omistuskirjoitus mulle! Krista oli ollut laivalla keikalla ja sulhanen seurueineen oli päässyt juttelemaan Kristan ja tämän keikkaporukan kanssa. Jossain siinä sitten munkin mies päätti kysäistä Kristalta nimmaria mulle kotiin viemisiksi. Vähän oli kortti rypistynyt yhdestä kulmasta, kun se oli kulkenut illan housujen taskussa, mutta musta aika söpöä, että mies muisti näin ajatella mua siellä laivallakin. Kristahan on aika ihku! :)



Onko muut tehneet kivoja lakkalöytöjä laivalta?

P.S. Kaikki blogit pursuilee nyt postauksia I Love Me -messuista ja mullakin ois tulossa niistä juttua kun vaan saan kuvat muokattua ja valkattua postauksiin. Oon nyt reissailemassa kun on syysloma ja siksi vähän epäaktiivisesti tietokoneen ääressä, joten toivottavasti ei tule ne messuhöpinät jo ihan korvista ulos siinä vaiheessa kun mä niistä ehdin kirjoitella. :)

7 kommenttia:

  1. Hyvällä maulla on ukko kultasi lakat valinnut x)!

    VastaaPoista
  2. En oo toki yhtään kateellinen noista uutuuksista ;D Aivan ihania! ❤

    VastaaPoista
  3. Kivoja tuliaisia ja nyt saatiin jutella kristan kanssa messuilla ja pääsit ihan kuvaan =)

    VastaaPoista
  4. Maarit: Heh, eikös! Oon aika ylpeä siitä! :D

    Sara: Hihi, kiitos! :)

    eekku: Niinpä! Ja hyvä kuvakin tuli vielä! Että kiitos kuvaajalle! (:

    Suvi: Niin onkin! ^^

    VastaaPoista
  5. Taru: Niinpä! Kyllä sitä uskaltaa toistekin päästää laivalle, jos tommoset tuliaset saa! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!